maanantai 30. heinäkuuta 2012

Lounas

Kesällä tehdään yleensä paljon grilliruokaa..
Itselläni ei ole tehnyt mieli pihvin palastakaan tässä viimeisen kolmen kuukauden aikana, joten olen pysytellyt ihan perus kotiruoassa ja hiukan "kevyemmissä" tunnelmissa..
Pääasiassa ruoka on meillä peruskotiruokaa, joka tuunailen aina vähän mielialan ja mielitekojen mukaan. Etsin ja kokeilen uusia reseptejä, mutta koitan muistaa, että lapsille tarjottaessa yksinkertainen ja selkeä ruoka menee parhaiten lautaselta mahaan asti.

Meillä on maistamispakko, eli jokaista ruokaa maistetaan ennen ku aletaan haukkumaan tai sanotaan ettei tykkää. Itse olen saanut tosi kovan koulun kotona ruoan kanssa leikkimisestä, joten en tykkää yhtään, jos ruoalla aletaan leikkimään. Pöydässä ollaan nätisti ja ruoka syödään kunnolla ja rauhassa. Pelleilyt ja temput tehdään sitten ruoan jälkeen. 7-vuotias poikani sanoi minua pienempänä pöytäpoliisiksi, kun hän itse pienenä oli nirso kaikelle värilliselle (oli myös allerginen ja sitä kautta opeteltiin monipuolisempi ruoka siedätyshoidolla ja pienillä annoksilla) ja äiti pakotti maistamaan. Nyt pystyy syömään oikeestaan kaikkea ja reippaasti maistelee ihan kaikkea uutta eikä turhia nirsoile vaan käskee jopa muitakin maistamaan, kuinka hyvää mikäkin on. Yleensä lapset syö lautaset tyhiksi, eikä nyrpistelyjä suuremmin ole. *koputellaan puuta*
Meillä on joka ruoalla jotain kasvista, hedelmiä, vihanneksia tai salaattia ja pyritään täyttämään lautanen lautasmallin mukaan. Isommat lapset ottavat ruokaa itse ja pienemmille se laitetaan. Tässä alla on kohta 5v lapsen annos, jonka hän itse iski lautaselle.

Tummia makaroneja, sinappista kinkku-kermakastiketta ruohosipulilla ja tuoreita keitettyjä kasviksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hipsula kiittää kommenteista!

Seuraa Hipsulaa: