lauantai 1. elokuuta 2015

Tehohoitoa hiuksille, luonnollisesti

KESÄ!

Ihanaa, kukkia, aurinkoa, uimista, sadetta, uv-säteitä, saasteita ja vaikka mitä muuta.
Hiukset kärsii, oletteko huomanneet eroa?

Tänä kesänä ei taida olla aurinko se suurin hiusten kuivattaja, mutta silti ite ainakin oon huomannut eron siihen millaiset hiukseni oli keväällä ja mitä ne nyt ovat. 


Minulla ainakin hiuksista tulee kuivat, karheat, lättänät ja ennen kaikkea epäsiistin näköiset, koska ne rasvottuvat nopeasti, ovat sähköiset latvoista ja joka suuntaan sojottavaa sortuvia.. Kuitenkin päältä ne menee aivan päätä myöten ja näyttävät siltä kuin niitä ei olisi pesty viikkoihin..  niin ärsyttävää! Ei auta vaikka miten käytät hoitoaineita tai hoitotuotteita.. Niissä vaan ei ole riittävästi virtaa.


Nettiä  ja lähinnä pinterstiä selaillessani löysin montakin hyvää keinoa tehokosteuttaa ja elvyttää hiuksia. Hyvin moniin naamioihin löytyy aineet ihan helposti. Mitään ei tarvitse lähteä etsimään kaupasta, vaan tuotteet on luonnollisia perus ruoka-aineita.. Oliiviöljyä, kookosöljyä, kananmunia, avocadoa, hunajaa... Helppoa.

Päätin siis taas kokeilla jotain uutta.


Itse tykkään kokeilla naamioita, jotka koostuvat luonnollisista aineista ja sisältö on sellainen, jonka tunnistan. Kokeilin tällä kertaa tätä naamiota, koska se lupasi että nämä aineet yhdessä parantavat hiuksen kuntoa, auttavat kasvamaan nopeammin, uudistavat hiuspohjaa, tekee hiuksista kiiltävät, luonnoliset, lisää voluumia ja pehmeyttää hiuksia.  Näissä on paljon kosteuttavia hyviä rasvoja, joten päänahkakin saa samalla hyvän kosteutuksen (hyvästi kuiva päänahka!).. Lämpö lisää vaikutusta.

Ohje: Sekoitin kaikki keskenään:
1 muna, (rakenne rikki,)
 2 rkl oliiviöljyä,
2 rkl kookosöljyä
 1 rkl hunajaa.

Levitin hiuksiini, käärin pyyhkeeseen ja annoin vaikuttaa n. tunnin, josta viimeiset 15 min olin saunanlämmössä. Pesin tämän jälkeen hiukseni kahdesti sampoolla.

Lopputulos oli aivan mahtava! Hiukset suorastaan säteilee. Ne on kiiltävät, sileät, pehmeät ja siistit. Niissä on voluumia, ne on taipuisat ja tuulessa liehuvat. Ai että mä tykkään.


 Näissä kuvissa näkyy hyvin miten paljon hiukset muuttuivat parissa tunnissa. Ennen kuvassa hiukset on lättänät päältä, hapsottavat latvoista ja ovat huonossa hapessa.. Jälkeen kuvassa hiukset on saaneet tehohoidon ja kuivauksen jälkeen ne suorastaan hehkuvat. Voluumia löytyy ja pehmeys on aivan uskomatonta. Värikin on aivan eri!  (valitettavasti kuvat on vain huonot... :( )





2 kommenttia:

  1. Uskomatonta miten huikea ero! Kuinka tuo värikin voi olla noin eri :D
    Mä kärsin lähinnä kuivasta päänahasta, tuota vois kokeilla! Kiitos vinkistä :)

    Mun blogissa on just lisätty postaus kasvojen luonnonmukaisesta ravitsemisesta :) Lämpimästi tervetuloa vierailulle! <3

    T.Nadja/napsahduksia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Joo, siis itekki vasta näistä kuvista huomasin että luonnollinen ruskea sävy oikeen ponnahti esiin kun tuon hoidon teki.. Ja päänahka on voinut paljon paremmin.. Toinen hoitovinkki: kananmuna+ avokado toimii myös.. :D Tulen mielenkiinnolla lukemaan blogiasi..

    VastaaPoista

Hipsula kiittää kommenteista!

Seuraa Hipsulaa: