maanantai 29. syyskuuta 2014

Sapere

Nyt kun on puhuttu ruoasta koko viime viikko... jatketaan vielä hetki samalla aiheella..
Sukelletaan Saperen maailmaan.. mutta...
Mitä on sapere? Miten minä olen siihen törmännyt? Ja mitä kummaa se tekee meiän keittiössä...??


Kuka myöntää että on joskus tehnyt ruokaa lasten kanssa?
Tutkinut viljan / perunan / yrttien kasvua?
Maistellut uusia ruokia?
Haistellut ruokien herkullista tuoksua??
Tunnustellut ruokaa käsillään, syönyt sormillaan?
Kuulostellut miltä näkkäri kuulostaa pureskeltuna?
Joutunut syömään jotain silmät kiinni tai nenästä kiinni pitäen?

--- Juuri sitä on SAPERE!
Aistien kautta makumaailmaan tutustumista.

Käytetään Hajua, näköä, kuuloa, makua ja tunto-aisteja. 
 Meiän uudessa (ja mahtavassa vasussa *KLIK*) on erikseen osio ruokakasvatuksesta.
Siihen perustuen mekin olemme sitoutuneet toimimaan ruokailon lähettiläinä eli antamaan lapsille mahdollisuuden tutustua ruokaan aistien kautta. Sapere on ruokakasvatusmenetelmä, jossa on sallittua koskea, haistella, maistella, kokeilla, ihmetellä ja leikkiä. Tutustutaan ruoan alkuperään ja valmistukseen..

Meillä on aina otettu lapset mukaan keittiöön, kun vain on tarjolla sellaista hommaa jota sen ikäinen pystyy tekemään. En istuta lapsia keittiön pöydän ääreen puukko kädessä 2v:nä leikkaamaan salaattia, mutta tuolta 1,5-vuotiaalta naperolta sujuu oikein mallikkaasti se salatin repiminen salattikuppiin! Olettekos kokeilleet? Samalla suuhun sujahtaa aivan vahingossa pari "ylimääräistäkin" salaatin palaa ja näin on maistelu-puolikin saatu vaivihkaa sujumaan.

2,5-vuotias pystyy halkaisemaan tomaatin avustuksella, raastamaan porkkanaa ja esim. poistamaan  omenasta omenaporalla siemenkodan. Isommat (tässä tarkotan koululaisia) pystyvät leipomaan ohjetta noudattaen pieniä leipomuksia esim. muffinsseja ja leipää. Helppoja ovat sellaiset reseptit, joissa kaikki aineet sekoitetaan käsin sekasin, jolloin ei sähkövatkaimia tarvitse vielä antaa näille isommillekkaan käyttöön! Isommat ovat hyvinkin kiinnostuneita ruoanlaitosta ja tahtovat tulla auttamaan, joten täytyy olla kyllä tyytyväinen, vielä kun apua saa ja ilollahan minä heille pieniä kikka-kolmosia opetan.


 

Jo vuosia meillä on isommat (jo ennen eskariakin) tehneet salaattia. Puukkojen kanssa. Toistaiseksi ei ole yhtäkään sormea ollut salaattikipossa, eikä haavoja ole tarttenu paikata, joten kyllä se harjottelu tekee mestareita. Isompien kanssa kyllä pystyy tosiaan antamaan enemmän hommia ja tietää jo suurin piirtein mitä ne pystyy ja osaa tehdä, mutta tämä mun ryhmäni (5x 1,5-2.5v) on niiiiiin pientä sakkia että meillä puukkoa/raastinrautaa/omenaporaa käsiteltiin vain vanhimman kanssa ja silloinkin vain yhdessä tehden, kokeilumielessä, hetken aikaa. Muuten jätettiin välineet odottamaan.






Työporukassani liikkuu SAPERE- salkku, joka on täynnä  innostavia keittiövälineitä. Kaikki nuo (ja PALJON muutakin) toki löytyy meiltä kotoakin, mutta pitihän nämä nyt kokeilla kerrankin näin teema-viikon kunniaksi.. Tällä viikolla vietetään taas puoli kiloa päivässä - teemaviikkoa, joka muistuttaa teitäkin siitä, että niitä kasviksia, hedelmiä, marjoja ym pitäisi syödä ainakin se puoli kiloa per päivä! Kuusi kourallista, ei ole paljoa! Meillä tuota on tämänkin syksyn aikana taas muistuteltu useampaan otteeseen ja hienosti meillä se puoli kiloa täytyy joka päivä- Nyt sadonkorjuuaikana on ihania kotimaisia sesonki tuotteita, joten käytetään niitä ja paljon. Omena tai kaksi päivässä pitää lääkärin loitolla, niinhän se sanotaan ja eipä oo tässä ryhmässä nuhaa näkyny vielä. *koputellaanpa puuta siltikin*




Marjoja tai hedelmiä on aamupuuron kanssa, ruoan kanssa on aina salaatti / kasvikset ja välipalalla aina tuorepalaa lisänä.. Loppu viikolla tulossa vielä tarkemmin meiän ruokajutuista.. :)




Omenat ja päärynä joutuivat poran alle..
Tässä eppuluokkalainen tekee välipalalle omena ja päärynä renkaita..



Näitä omenakodan poistoja tehtiin viikolla useita.
Myös 2,5v kokeili, muttei sitten halunnut painaa loppuun asti.

Sapere laatikossa on tällänen jätskimuotti.
Me tehtiiin siihen lakka- jädejä..
Oli älyttömän hyviä.
(vaniljajogurttia, vaniljavaahtoa, tomusokeria ja lakkoja)

 Itse tehtyä leipää


Näistä kasviksista tehtiin kasvissosekeitto.

Hiukan hankalaa oli leikata paloiksi yhdessä 2,5v kanssa ja ottaa kuvia samaanaikaan..
samalla kun pöydän ääressä tuusas omiaan ja maisteli paloja pienemmät (3x n. 1,5v)..
Otin kuvat sitten vasta kun apurini lopetti leikkaamisen ja vaihdettiin kasvista..
Kokonaanhan ei jaksanut pilotella, mutta kokeiluhan se tärkein oli...
Kovin oli silti kiinnostavaa tuo leikkaaminen ja maistelukin
ja keittokin maistui todella mukavasti valmiina :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hipsula kiittää kommenteista!

Seuraa Hipsulaa: