lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kevättä rinnassa...





 Kevät on rinnassa ihan kauhiasti.. Nautitaan nyt kun sitä saadaan, aurinkoa ja lämmintä keliä!
Tekisi mieli koko ajan siivota ja puunata jotain. Istuttaa siemeniä ja suunnitella pihaa taas uuteen uskoon. Kesäksi onkin taas uusia suunnitelmia joka suuntaan ja ehkäpä se paljukin tuonne jo tänä kesänä saadaan.. Ensin kyl pitäs vissiin saada se terassi ja siihen kysellä mitä saa ja mitä ei saa tehdä ilman lupia ja luvan kanssa.. Ja ennen kaikkea, olisi hienoa saada ne lasiovet ja verhot tuonne, jotta saisi vähän suojaa naapurien katseilta  paljuillessa ;)


Metsässä kävellessä mukaan tarttuu aina oksa jos toinenkin.. Kotona ne löytävät tiensä  maljakkoon. Kun vaan malttaa, saa kotiin kevään jo etukäteen..


 Ulkona paistaa aurinko. Tuuli ulvoo, myrskyää.  Lelulaatikon kannet lenteli pitkin pihaa, pallo vieri ojaa pitkin, pihakalusteen tuoli kaatui.. Sisällä on lämmintä, kirkkaan vihreät oksat enteilevät kevättä... Ulkona on etukevät, tulossa takatalvi.. Tulisi jo kunnon kevät pienien vihreiden silmukoiden kanssa uloskin.. Alppiruusussa oli  nuppuja, harmi vain,että pojat ovat leikkiessään kaikki oksat katkasseet.  Yksi aitataimi pullottaa jo vihreitä silmukoitaan vielä nupussaan suojassa pitävänä... Kohta, ihan kohta saa kurottaa kohti aurinkoa..



Tuntuu ihan kummalliselle, että nyt ollaan jo maaliskuun puolessa välissä.
Koko "talvi" ootettiin talvea, jota ei kunnolla koskaan tullut ja nyt kun saisi jo hiukan toivoa ja  odottaa kevättä niin onkin tulossa myrskyämällä lunta tupaan. Niin kummallista tämä nykyaika.
Ennen, oi, sillon ennen vanhaan.. hahhah, kun tuntee olonsa vanhaksi nyt... 
Sillo sentään oli selkeesti kesä, talvi, syksy ja kevät.. Ei tarttenu tutkii almanakkaa et oonko väärässä kuussa menossa kun luonto ei näytäkkään samalta kuin luontokalenterin talvi/jääkuvat..





Ihanaa Kevättä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hipsula kiittää kommenteista!

Seuraa Hipsulaa: