Kokoahan meiän pikkusella on rakkauden täyttämät 9.7 kg ja 87 cm.
Pikkunen puhuu selvästi ja vain kunnon r-puuttuu sanoista.
Lauseitakin tulee ja toistelee paljon kuulemaansa.
Muistelee menneitä ja kertaa tulevaa.
Osaa nimetä paljon asioita ja kertoa mitä joku tekee tai mihin menee.
Tekee palapelejä paljon, 30-60 palaiset on nyt käytössä.
Muutkin pelit kiinnostaa. Muistipelissä on ihan haka.
Pukee ja riisuu hienosti, kunhan vain malttaa ja jättää pelleilynsä.
Ponnari pysyy päässä kauemmin kuin 2 min ja tahtoo jo että sellainen laitetaan.
Nukkkuu edelleen ulkona rattaissa päiväunet: 12-14, mutta muutaman kerran on jäänyt unet välistä, eikä se ole vaikuttanut silti yöuniin... Josta päästäänkin sopivasti yöuniin.. Nukkuu pääsääntöisesti 10-8h.
Syö ja juo ite, kaikkea mahdollista ja edelleenkin ne toisten ruoat uppoaa. Kaahii pöydälle ja nappaa toisten lautaselta ruokaa, senkin jälkeen kun omansa on syönyt.. Niin ärsyttävää!
Hyvä puoli on että kaikki menee! Osaa myös sanoa, mikäli on nälkä tai jano. Juo vettä tosi paljon päivässä.
Leikkii paljon nukella, leikkiruoalla ja keppihevosellaan. Uusi mopo on myös kovassa ajossa.
Leikkii niin yksin kuin yhdessä, oli kaverina sitten sisarukset tai hoitokaverit. Välillä pomottaa ja pitää huolen ettei hänen omiin leluihinsa muut koske.
Käy tekemässä itse pissat pottaa ja (jälleen) sinne tulee myös kakatkin. Välillä on hetkiä ettei mikään osu pottaan, mutta monta monta päivää menty jo ilman vahinkoja. Päivisin ei vaippoja enää ole käytössä (oon uskaltanut jo jättää pois ulkona ja unillakin.. :) )
Vaipoille sanotaan kohta heihei.. Pääasiassa niitä käytetään enää yöllä (ei kyl enää tarttis, ku on aina kuiva) ja reissussa.
Meiän 2v Kirppu on oikea energiapakkaus. Paikallaan ei ole hetkeäkään vaan koko ajan pitää olla touhuamassa jotakin. On lähdössä heti mukaan kun joku mainitseekin lähtemisestä ja kaupassa on suurena apuna. Tykkää siivota, laittaa pyykkiä koneeseen ja pyyhkiä pöytää.
Tykkää halia, pusutella ja hokee et on kaikkien mulu (muru) tai kulta.. Osaa pelleillä ja tilanne komiikka on melko mahtavaa. Pahaa mieltään näyttää lähinnä nyrkkiä heiluttelemalla, mutta kunnolla ei ole raivareita saanut, eikä montaa kertaa olla heittäydytty lattiallekkaan itku-potku-raivareilla.. Mutta kyllä sieltä silti temperamenttia löytyy.. voi jösses ollaan pulassa..! :D
2v juhlia juhlittiin 3.1. ja tälläseltä näytti:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hipsula kiittää kommenteista!