torstai 10. huhtikuuta 2014

Taidetta ikkunaan...

Talviset maisemat on pyyhitty pois ikkunasta ja jatkettu matkaa talvimaisemista kevätää kohden.
Jotain uutta, jotain uutta tulossa, jotain.. vähän ajan  kuluttua..

 * * * * *

Tällä hetkellä siellä seisoo tummat lehdettömät puut, suurine painavine oksineen, jotka kurkottavat taivasta kohden kuin venytellen ja tervehtien auringon säteitä, jotka aika ajoin näyttäytyvät. Suuret puut, joiden juurilla makaa ruskean-vihreää ruohomattoa peitellen vielä palelevia juuria tuiskulta ja viimalta. Suojellen suurenpuun sydäntä liialliselta kylmyydeltä.  Pikku hiljaa keväinen aurinko saa maan sulamaan ja puiden oksille silmukat, vihertämään. Kertomaan, että kevät on täällä, herätkää, nouskaa jo, kevät on tulossa.. Mutta milloin se tapahtuu, se onkin toinen tarina, sillä sen tietää ainostaan tuo suuri puu, suurine oksinee, ruohomaton alla, joka vielä odottaa, jotta olisi sitten valmis oikealla hetkellä. Sitten kun on kevät!..





 Metsässä elävät havupuu ja lehtipuu,
siellä ne seisovat ihan vierekkäin.
 Suuriksi kasvavat havupuu ja lehtipuu,
pilviä koettavat kilvan tavoittaa.
Tuulessa huojuvat havupuu ja lehtipuu,
oksatkin heiluvat, ylös, alas vaan.
 Vanhoina kuihtuvat havupuu ja lehtipuu,
maahan ne kaatuvat, ihan päällekäin. 





Kevätsää lämmittää, luonnon kaiken herättää.
Katsokaa, sulaa maa, puut jo silmut saa!
Lintusten nyt laulu soi, niityt kaikki vihannoi.
Kevätsää lämmittää, luonnon herättää.

Kenpä vaan voisikaan jäädä kotiin nukkumaan?
Vuoretkin, laaksotkin kutsuu leikkihin.
Kuulet huilun sävelen: käki kukkuu kultainen!
Kenpä vaan voisikaan jäädä nukkumaan?
 
 
 
 
 
 
Koivun oksaan korkealle teki peippo pesän,
Tiri tiri teijaa, tiri tiri teijaa, lauloi koko kesän.
Tiri tiri teijaa, tiri tiri teijaa, lauloi koko kesän.

Muni munat kirjavaiset, niistä pojat kuori.
Siivet somat, untuvaiset, emo armas suori.
Siivet somat, untuvaiset, emo armas suori.

Kävi siinä vierahissa naapurista rastas.
Tule, tule kummiks' peippo pyysi, kernahasti, vastas.
Tule, tule kummiks' peippo pyysi, kernahasti, vastas.

Sitten alkoi laulukoulu, tiri tiri teijaa.
Lempeästi kesätuuli peipon lasta heijaa.
Lempeästi kesätuuli peipon lasta heijaa.

Eikä lapset liinahapset henno säikytellä,
että rakkaat riemurinnoin saavat viserrellä.
että rakkaat riemurinnoin saavat viserrellä.
 
 
 Kaappien kätköistä on myös kaivettu esille keväiset laulut sekä lorut..
Ihanaa kun vuodenaika vaihtuu ja kesä on aivan jo nurkan takana, ainakin se siltä tuntuu kun kesälomatoiveetkin piti jo ilmoittaa etteenpäin.. 


keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Pääsiäisruohoja!

Meillä kasvaa ruoho!

 Nimittäin RAIRUOHO!
Se kertoo vihreydellään siitä, että kohta on pääsiäinen ja ollaan jo pitkällä keväässä menossa!
Kelit on olleet niin vaihtelevat et oikeen naurattaa..
Joku aamu on lunta maassa ihan monta senttiä, toisena aamuna sataa isoja töllösiä, kolmantena aamuna tuulee niin kovasti, ettei pystyssä meinaa pysyä. neljääntenä aamua paistaa aurinko niin kirkkaasti ja pilvettömältä taivaalta että on pakko käydä tarkistamassa mittarista voiko siellä olla lämmintä! Viides aamu voi olla sitten näitten kaikkien yhdistelmä... Kuka sen tietää..





Monena vuonna on ollut vain ohraa, mutta nyt oli kyllä ihan rairuohoakin hoitolasten ja omien lasten ruohoihin.. Lasten rairuohot istutettiin "helpolla" vain talouspaperin päälle. Ei sotkua, ei pelkoa et multa on suussa ja mikä parasta, on muute pikkusen verran helppoa :)



Lisäksi meillä kasvaa jo "yrtit".. Tilli on 5 cm mittasta, vihanneskrassi viskattiin jo pois (se haju oli aivan järkyttävä! :P ) ja lasten suurinta herkkua on herneenverso, joka on jatkuvasti syöty lyhkäseksi.. Lapset on myös käyneet hakemassa jo pajunoksia virpomista varten. Lisäksi musta on aina hauska kokeilla uusia tapoja istuttaa rairuohoa. Tällä kertaa niitä kasvaa mm. isoissa lasimaljakoissa, aaltokupissa on "kukan kristallikiteitä", joitka mulla on ollu hengissä tammikuusta asti: niihin vain vaihtaa vettä välillä niin ne on taas uudessa loistossaan.. Katsotaan nostaako nuo ohran jyvät päätään tuolta vai oliko tämä kokeilu huti.. :)

Mieheltä sain taas narsisseja, joten kevättä ootellessa, et saisi ne taas istuttaa johonki nurkkaan tuonne pihalle ja oottaa et nostaako ne versojaan ensi keväänä kukkapenkistä..





tiistai 8. huhtikuuta 2014

Easter eggs..

Blogi maailma on valtava, se antaa niin paljon, mutta kyllä se joskus vaatiikin osansa.
Jokaisella bloggaajalla on oma vahvuusalueensa, josta  on hyötyä monelle. Mä sain uuden idean, jota aion jatkossakin käyttää! Ei tämäkään hoitotäti kaikkea osaa.. :)

Jossain vaiheessa alkuvuodesta kun Kirpun juhlien jälkeen lattialla pyöri ilmapalloja manasin, ettei niistäkään ole mitään hyötyä enää juhlien jälkeen.. EI muutaku *poks* vaan ja roskikseen.. Viikonloppuna bongasin Satun -Rauharentola-  blogista aivan huikean idean!
 
Joka oli sitten todellakin kokeiltava omien kanssa heti. Valitettavasti meiltä ei löytynyt kuin muovipusseja ja yksi jo valmiiksi rikkinäinen ilmapallo.. Näillä eväillä kuitenkin kokeiltii rohkeasti ja lopputulos oli aika mahtava!  Ajatus on sama kuin Sadulla, mutta ohjeesta poiketen meillä tehtiin vähän oman pään mukaan.. :)

Tekijänä oli oma 6,5-vuotias, joka innoissaan lätki silkkipaperia pallon päälle maidolla!
Kuivuttuaan, pallo rikki neulalla ja roippeet pois.. Tässä vaiheessa tekijä sano ettei tahdokkaan palloa ikkunaan. Siitä tehtiin sitten kulho pääsiäisen herkuille ;) Herkut ei tosin taia pääsiäiseen asti säilyä! Lisäksi tehtiin muutama kokeilu ihan perus pussiin, nämä oli tosin vaikeempia tehdä (maito valu pitkin pallon pintaa ja silkkipaperi muuttu mössöksi, jos koski pöytään..) MUTTA lopputulos oli silti aika kiva..

Tässä meiän kaksi kissaa (näiden sisälle pitää kuulemma piilottaa suklaamunia..??) ja munanpuolikas -kulho :)

 (tarkemmat ohjeet löytyy alla olevasta linkistä!!)




Rauharentolassa tehtiin näin ihania palloja!!  (KLIK!)

ps. tää käy ostamassa lisää ilmapalloja!! Näitä on saatava lisää! Menee pääsiäinen ja vappu samoilla palloilla ;)

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Pääsiäiseen kuuluu myös kukat! 4/4

Meillä on ryhmä täynnä tyttöjä.. Noi puput ja tiput ei loputtomiin kiinnosta..
Nyt kun yhet  puput ja tiput on tehnynä, niin mitäs sitten.. ??

No tietenkin kukkia!


Nää on aivan ihania... koko ikkunarivi täynnä värikkäitä ja helppohoitoisia kukkia!
Ollaan tehty tälläsiä kukkia jo vuosia, niitä on kertyny "talteen" useita kymmeniä, niitä on jokaa väriä, montaa kokoa, erimallia ja jokainen lapsen tekemänä uniikki muisto.. <3

Näitä onkin paljon mukavampi laittaa esille, kun ei tartte muistaa kastella, nyppiä kuituneita kukkia pois ja mikä parasta: nämä ei todellakaan kuihdu! :)

Tällä kertaa ne lähtikin heti kotiin, muutama Oman Likan tekemä jäi leikkihuoneen oveen..

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen askerteluja 3/4

Meillä on viime viikko askarreltu..
Enemmän ja avähemmän. Tekijöitä on ollut 7 ja ikähaarukka on 1-8,5v..

Isompien (4v, 5v, 6,5v ja 8,5v) kanssa tehtiin vähän "vaikeammat" työt, jossa saivat itse piirtää mallin (avustuksella), leikata  ja liimata.. Todella hienoja pupuja tulikin!




Pienemmät teki tipuja. (1v, 1v3kk ja 1v5kk)
Näissä oli valmiiksi leikattu tipunen, johon pikkuset länttäsivät vain tuon silkkipaperin kiinni.



Osa 1/4 olikin jo täällä epävirallisesti ;)
pikkutipuset

ja 2/4  pääsiäismunat täällä

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen askartelua 2/4

Tehtiin heti maanantaina näitä ihania pääsiäismunia..


Isommat tahtoivat tehdä ihan itse, olin mallit piirtänyt pienille valmiiksi ja isommat olisivat niistä saaneet kopioida omiinsa, mutta tahtoivat siis tehdä ja suunnitella itse omat munansa. Tuli oikein hienoja!

Pienille leikkasin siis valmiiksi ja he laittoivat silkkipaperit hienosti liiman päälle ihan itse taputtaen.



perjantai 4. huhtikuuta 2014

Hopottajat!

Olen mukana Hopottajissa!

Pääsen mukaan mahtaviin kampanjoihin, joissa saan ilmaiseksi tuotteita kokeiluun, testattavaksi ja arvioitavaksi. Hopottajat lähettävät kiinnostavien aiheideni mukaisia "tule testaajaksi"-kutsuja, joista saan valita, mitä tuotteita tahdon kokeilla ja juuri oman kiinnostukseni mukaan!
Valikoima vaihtelee hurjasti, tarjolla on ollut mm. eläimille, lapsille, raskaana oleville, naisille, mieheille... kaikille... Monipuoliset kampajat takaavat kaikille kiinnostavia testaustuotteita.


http://www.hopottajat.fi/



Tahdotko sinä myös kokeilla ilmaisia tuotteita Hopottajissa!?
Liity nyt:  Klikkaa linkkiä ja rekisteröidy mukaan!
Suosittelukoodi HOP11462



PS. Pääsin mukaan uusimpaan kampanjaan, josta tulossa lisää vähän myöhemmin.
Mutta luvassa on jotain herrkullista, maukasta ja suussa sulavaa..

torstai 3. huhtikuuta 2014

Tuunataan..

... Uutta ilmettä näin kevään korvalla..
Ei paljoo jaksanu alkaa muuttelemaan, mutta jotain pientä oli tehtävä.
Kevättä rinnassa ja pääsiäistä ootellessa! 


Miltäs näyttää?

Mä niiiin nautin!


Takapihan jäät alkaa sulamaan.
Tuo kallion päällä oleva jää on n. 5-10 cm paksua, jonka alla solisee vesi!
Sieltä kuuluu ihana sellanen hento rauhottava puron solina (ei ihme et likat vetä 2.5h unia!)
 Jäätä on koitettu jo rikkoa, ettei se valahda kokonaisena alas tuosta, muttei se rikki mene kuin pieninä paloina. Kestää kävelyäkin, vaikka kallion ja jään väliin jään suurikin kolo.

Kuitenkin. 
Se sulaa..
... ennen juhannusta, jälleen.

Mutta on se vaan niin kaunis!
Jotenkin niin vangitseva!

Muuten ei pihassa enää lunta tai jäätä ole. 
vain tuo tontin päästä päähän ylettyvä kalliota peittävä jäämassa.. 

Ensi talvea taas oottamaan.. ;)

Miltäs se teistä näyttää?

* * *

NO ny on ollu myös terassikelit  kohillaan!!
Viime viikolla näytti tältä..
 
 Piiperöisten kanssa ollaan oltu hiekkiksellä joka aamu
(ollaan myös puistoiltu pariin otteeseen ja pe vietettiin hallilla)
Ollaan hakattu jäätä hiekkikseltä pois ja viskottu vettä pois, jotta hiekkis kuivuisi.
Iltapäivällä ollaan nautittu sitten kuivista hiekkaleikeistä..

Vitsit noi lentokoneet on vaan niin hitti!
Kädellä näytetään koko ajan miten kone lentää ja 
hoetaan: huuuhuuuuhuuu..




Piti sitten erään lämpöisen ja aurinkoisen päivän innoittamana ottaa
 itsellekin pieni kahvihetki ulkona.
Pienet nukku tuossa ihan vieressä, tuhisivat unissaan ..
 
 Lämmintä kahvia koneesta, vähän suklaata ja lukematta jääneet lehdet..
Kahvi upposi, suklaat katosi, mutta lehtiin en kerenny koskemaan..

Sillä

Hurrr.. ei siellä  kauaa tarennu "vähissä vaatteissa"  istua..
 


Katsellaan milloin seuraavan tällaisen hetken saakaa itselleen järjestymään, sillä tällä viikolla ainakin on taas hulinata ja vauhtia ja -en muuten nuku- tyttösiä hoidossa..

Jos vaikka nappaisi sen kahvitermoksen joku aamu ulkoilulle mukaan niin saisi aamukahvit nauttia aamu auringossa.. ;)

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Piirakkapäivä..

Tulipahan viikko sitten tehtyä piirakoita oikeen urakalla.. Kummankin ohje löytyy kyllä jo aikasemmin (tonnikalapiiras oli  hetken päähän pisto, joten täytteenä on sitä mitä löyty kaapista..), mutta nää on olleet niin hittejä, että tulee tehtyä usein.. Ja nopeaa ne häviskin ;)





Persikkatorttu:

Pohja
100g margariiniä
3/4 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkataan pehmennyt voi ja sokeri. Lisätään muna ja jauhot. Voitele ja korppujauhota vuoka, painele pohja tasaisesti ja nosta myös hiukan reunoille.

Täyte:
250g maitorahkaa
 2 dl kermaa
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
sit.mehua
1 pieni prk säilykepersikkaa tai -päärynää

Sekoita täytteen aineet keskenään lukuunottamatta persikoita. Kaada täyte pohjan päälle ja viipaloi persikat päälle. (ne voi myös laittaa pohjan päälle ja piilottaa täytteellä)
Paista 200 asteessa noin tunti.


 * * * *


Tonnikalapiirakka:

Pohjana on piirakkapohja:
n. 120g voita
3 dl jauhoja
½dl vettä
Huoneenlämpöinen voi, sekoita se jauhojen kanssa ja lisää vesi.
Sekoita nopeasti ja painele voidellun ja jauhotetun vuoan pohjalle sekä reunoille.
Täyte:
2 prk tonnikalaa
Tilliä
paprikaa
salaattijuustoja
Kippaa tonnikalan öljy pois ja levitä tonnikala pohjan päälle.
Pilko paprika isoiksi paloiksi  ja tilli pieneksi. 
Lisää ne tonnikalan päälle. 
Lopuksi salaattijuustot.
Päälle:
2 dl ruokakermaa
2 munaa
ripaus pippuria
ripaus kalamaustetta
Sekoita aineet keskenään ja kaada täytteiden päälle. 
Paista uunissa 200 asteessa n. 30-35 min.

DIY: kukkapurkin maalaus..


Vuosia tuo vaalean turkoosi väri on ollut kiva, 
mutta nyt se ei enää jostain syystä istunutkaan kuistille ja jotain muuta piti keksiä..
Kävin läpi meiän maalivarastoa ja sormivärejä sun muita eikä mikään ollut hyvä..
 ja sit sattumalta löysin yks päivä ompelukaapistani purkin vanhan purkin liitutaulumaalia.

Kun sen monen shkeikkaamisen jälkeen sain ulos purkista 
mietin vielä et näinköhän tää onnistuu..

Muutaman kerran jälkeen jälki olikin jo ihan ok.
Kyllä se kelpaa..
Rosoisen laikukas, kuten mekin..
Kyllä se asiansa ajaa!



Vai miltä se näyttää??
 

 

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kutsut joko onnistuu tai ei onnistu..

Päätinpä sitten että tässä oli nyt sit mun kutsuni vähään aikaan..
Ei vaan nyt kiinnosta pitää mitään, kun ei ne näytä muitakaan kiinnostavan.

Tiedän ettei pitäs vetää hernettä nenään, mut oon kyl ite ainakin yrittäny muistaa ilmottaa tulenko vai enkö, kun minut on kutsuttu.. Jokainen kutsuja pitänyt tietää, miten harmittaa, kun ei tiedä tuleeko joku vai eikö..

Inhottaa vaan, kun pidät kutsuja, ilmottautuneita on monta, sitten mitä lähemmäksi ajankohta tulee niin määrä kutistuu.. Suurin osa ei edes ilmota mitään.. :( Kurjalta tuntuu..

*  *  * *  *

Mitähän sitä teki väärin ja mitä oikein..
Pohdinkin samaa asiaa jo joku aika sitten, Millaset on hyvät kutsut..
Miten tehdään hyvät kutsut?? Miksei kutsuille saa väkeä??

Ainakin viime keskiviikkona paikalla olijat olivat tyytyväisiä ja tykkäsivät sekä persikkatortusta, tonnikalapiirakasta, olostaan, tunnelmasta, esittelijän huumorista että ihanista kynttilöistä..
Meillä oli mukava ilta.. :)

Kiitos mukana olleille! :D

 *  *  *  *  *



http://www.partylite.fi/fi/kotisivu.html



Eilen (siis 26.3) oli PartyLiten kutsut.
Jep, oli taas aivan mahtavat tuotteet, ihana Sanna esittelijänä ja suorastaa niin kutsuja pääsiäispöytä että teki mieli tilata kaikki ihan vaan sen takia, että ne näytti niin hyviltä.. 
Ja se tuoksu!
Narsissin tuoksua vuoden jokaiseen päivään, ah!
Tai kirsikanpuunkukkia! ah!


Sanna on käynyt meillä monesti ja olinhan minäkin hetken aikaa
konsulttina, MUTTA pikku yllärin takin jouduin laittamaan sen homman jäihin.
Tuo ylläri nukkua tuhisee tuossa pihassa nyt päiväunta..




Ihanaa keväistä antia PartyLiten merkeissä siis..
Aivan ihania ja raikkaita uutuuksia oli taas mukana, kesätuoksujakin saatiin haistella
 Mä tykkäsin! 
Meillä palaa edellen lähes päivittäin joku tuoksuva kynttilä kotona. Ihania! 


http://www.partylite.fi/fi/kotisivu.html


Ja sieltä on tulossa niin paljon ihanaa kaikkee et en malta oottaa kahta viikkoa! Ai että ku saa taas polttaa uusia tuoksuja! Sieltä on tulossa mm. kirsikanpuunkukkaa,  omenankukkaa, ranskalaista vaniljaa sekä votiivina, että tuikkivana.. Tuoksuöljyä (harmi, ettei enää saanut sitä vaniljan tuoksuista :( Se oli ihan mun ykkönen!) liinavaatesuihketta (tää on niin ihanaa!)

 Mielestäni PartyLitellä on tosi hyvät emännänlahjat! (Sanoi sen Sannakin) Sain kuin sainkin tilaukseen 250e arvosta, joten sain yhten tuotteen -50% ja lisäksi tilauksesta  arvosta eli -20% jotain.. Eli 50e arvosta jotain itselleni.. Otin noi kynttiläpurkit, jotka tuolla ylempänä näkyy: niitä katselinkin jo etukäteen, mutten raaskinut tilata.. Nyt sain kaksi niitä ilmaiseksi! Puolen hinnan tuotteeksi otin GloLiten...  Kiitos kanssani tilanneille!
ps. Paketti onkin jo matkalla!! 


Kaiken tämän sain ihan sen takia, että naapuri innostui ottamaan kutsut itselleen.
Pitää lunastaa lupaus ja käydä heillä sitten tekemässä vielä tilaus!!
(jäikin muutama juttu vielä mietityttämään, joten voipi sitten tehdä tilauksen uudelleen ;) )

... Pöpöjä liikkeellä, täälläkin..!

Ihan kauheasti kaikkee liikkellä.
Ei tämäkään hoitotäti pieneltä flunssalta säästynyt.
Se iski taas, aivan kuin ei vastustuskykyä olisikaan!
Kerrytetään nyt sitä pöpö-pankkia niin kohta ollaan taas rikkaita ja ei pienistä hätkähdetä.

Voiko se oikeesti olla vaan nää kelit?
Niitä kaikki syyttelee ja niihin uskon jonkun verran itsekin.
Ei näin pitkään kestänyttä sairastelujatksoa / 
Monia tauteja yhtä aikaa liikkeellä 
ole ollut.... öö... pitkäää piiiiitkään aikaan.
 (jos koskaan mun työrupeaman aikana)

Inhottavaa kuulla että koko ajan on jotain:

Täitä ja kihomatoja koulussa.
Korkeaa kuumetta, ilman mitään muuta oiretta!
Kuumetta, oksentelua, ripulia...
 yhtäaikaa ja erikseen.
Flunssaa.
On infulenssaa, keuhkokuumetta 
ja ja ja
selittämättömiä päänsärkyjä.

kaikkea muutakin pientä ja suurempaa.
 

 Mä tääällä koitan taistella
 nuhaa ja kipeää oloa vastaan.
Periksihän ei anneta! Kuumetta ei oo ollut.
Töissä painetaan ja illan levätään.
Onneksi ryhmän kanssa pääsee loppujen lopuksi aika helpolla!


Täällä juodaan:
 inkivääriteetä = saisi äänen kuntoon
Viinimarjamehua = "poistamaan" flunssaa
Finrexiniä = helpottamaan oloa

Syödään
Vitamiineja  = jos vaikka ne auttaisi jotain..?
Zyx -pastilleja = kurkkukipuun/käheyteen

Niistetään, voidellaan nenään "nenävoiteella" ja 
suihkitaan Nasolinia jotta hengitys pelaisi nenänkin kautta..
Myös nenäkannu on kaivettu esille..
 (se onkin sitten sellanen peli, et oikeesti ahistaa!
 Mut kai se autto ku nenän kautta pystyy hengittämään ;) )

Ehkäpä ne auttaa.


Kurkku ei oo enää kun raastinrauta, kuiva enemmänkin.
Ääni on lähes normaali.
Nenä ei enää vuoda ja ole tukossa. 
Koko aikaa..
 Käsiä on pesty joka välissä, usein ja "turhaankin",
toivotaan ettei tartu muille.. vaikka noh, 
kaikillahan tätä on liikkunutkin jo ees-taas enemmän ja vähemmän..

Olo on kutakuinkin normaali, 
mutten silti oo lähdössä lenkille!

... ainakaan tänään.. ;)


Seuraa Hipsulaa: