lauantai 7. maaliskuuta 2015

Kurkataanko välillä ruokakuvia..??

Eipä oo taas pitkään aikaan tullu kirjoteltua ruoasta. On taas into ruoanlaittoon palautunut ja tulee tehtyä taas "listalta poikkeavaa" sapuskaa lapsille. Itsellekkin tullut tehtyä salaatteja, kaikista nyt ei kuvaa ole ja nämäkin ruoat on siis tehty tammi-helmikuussa.

Suurin osa on kyllä kuva mun lautaselta, mutta lapsilla on pääasiassa sama ruoka, samat lisukkeet,  mutta pienemmät määrät..


Tässäpä taas muutamia aamupaloja, joita napaani olen vetänyt.. nykyään on ollut aamupalalla lähinnä kananmunaa ja puuroa marjoilla.. Hedelmiä sitten syöny enemmän välipalalla ja illalla..

Lapsille tehtiin loma-aamuna perhosia ja leijona.. Juu eihän ruoalla saa leikkiä..


Sekä ruokia... Salaattia, keittoja, kastikkeita.. Hamppareita.. ja PALJON kasviksia tai salaattia!

Kinkkukiusausta, punajuurta  ja kanasalaatti 
Kanacurrykastike, makaronit ja kasviksia
Itsetehdyt hampparit tonnikalpihvillä ja bataatti ranut


Keitoista parhaimmat.. Lasten herkkuja:
- lihasoppa, hernari ja kalasoppaa

Kanasalaatteja, Salaatti ja lohta sekä bullet kalkkunaa salaatissa..

Lasten toiveita:
Kermaperunat ja mureke (salaattia)
Lihapullakastike ja spagetti (kasvis, salaatti)
Kookoskanakastike ja riisi (kasvikset)
Lihakastike sienillä (seassa koskenlaskija juustoa) ja perunaa (salaatti, kasvis)

Pihvi, sienikastike ja kasvikset (salaatti, lehtikaalista tuli lasten uus lemppari!) 
Maksalaatikkoa, salaatilla
Lohta, perunamuussi ja soijamaustetut herkkusienet (+ parsakaali)
Spagetti ja jauhelihakastike, pavut  (salaatti)


Tortillalasagne: tonnikalasta ja kasviksista (meni vaan pikkusen ylikypsäksi.. ;P ) + salaatti
Peruna ja jauheliha-soijarouhekastike (salaatti)
Ite tehtiin lasten kanssa lohkoperunat, bataatti tikut, nakkia  (vähä rehua)
Juustoperunat (koskenlaskijaa seassa, joululta kun jäi!!)  kalapuikot ja salaatti



ja välipaloja (ja muita naposteluja..) sekä herkkuja.. kotona ja hoidossa.. Yksin ja yhdessä..

Ollaan leivottu paljon!!
Pullaa, pullaa, korvareita.. kääretorttua 
ja mutakakku oli kyl ihan vlopun herkkuna, ei hoidossa.. :)
(ja pullan kanssa me syödään kyllä aina jotain muutakin: esim. leivän pala tai kasvista/hedelmiä)

Banaanilettuja, marjoilla
Vaniljavaahtoa appelsiinilla ja mandariineillä, vähän rösseliä, keksimurua ja pähkinää seassa
Sämpylöitä
Kinkkumuffinsseja
Marjarahkaa

Välipaloja: Leipiä, mämmiä, kasvis/hedelmälautasia
 Mango-vispipuuroa ja koululaisten tekemät apinat (grahampiirakka)..

Persikkapiirakkaa (piti kuulemma alkaa syömään rahkaa, jotta laihtuu..??) 
Paahtoleipä graavilohella,  katkaravuilla, rucolalla ja basilikalla
juustoja, rypäleitä, omppua ja kinkkusiivuja..
Hellapoliisin ideasta tehtyjä hapankorppurullia. Sisällä tuotejuustoa ja tonnikalaa


cappuccino-kaakao kermavaahdolla
tortilloja piti tehdä heti kun  kotiuduttiin sairaalasta kotiin!
ruisleipää avocadolla, graavilohella ja rucolalla
Korvareita.. taas.. ;)
pikkulättyjä marjoilla ja kermavaahdolla..
Sämpylöitä tehtiin omien kanssa..




perjantai 6. maaliskuuta 2015

Kotihoitoa..

On se vaan todettava, että koti on paras paikka!

Tässä jatko-osaa vielä sairaala elämän jälkeiseen kotihoitoon.. :)
Meillä on edessä pitkä toipumisaika, joten kerron miten meillä on lähtenyt ekat viikot kotona liikkeelle ja palaan sitten myöhemmin asiaan jälleen (viim. 5 viikon päästä, kun pojalla on kontrolliaika jalastaan..). Eiköhän tässä oo taas hetkeksi näitä pojan kuulumisia. (koitan päivittää myös muitakin aiheita, kunhan taas kerkeän ;) ) Kuitenkin..

Tässä ensimmäisinä päivinä kotona matka huoneesta vessaan..
Hitaasti menee, mutta menee kuitenkin!

Kotona pojan paraneminen lähti liikkeelle hurjaa vauhtia!
Jos viikko sitten maanantaina ei päästy kunnolla seisomaan, niin näin reilu viikko myöhemmin poikaa saa toppuutella ottamaan rauhallisempia ja hitaampia askeleita.

Toki tässä on hiukan jouduttu patistamaan tuota liikkeelle, kun tahtoisi jatkaa samalla rennolla elolla kuin mihin sairaalassa tottui. Tahtoisi vain istua huoneessaan / sohvalla ja liikkua pyörätuolilla paikasta toiseen. Kuitenkin, sauvoilla pitäisi liikkua pääsääntöisesti ja pyörätuoli vain pitkille matkoille tueksi (koska vielä ei pidä pystyäkkään lenkkiä heittämään.) Käsiin tuo näyttää eniten ottavan ja peukalon vierusta on ollut todella arka ja hidastanut vähän intoa lähteä liikkeelle.

 Pieni jumppatuokio kesken "lenkin".  Nosta polvea napaa kohden
Jalka eteen ja piirrä ympyrä.. Jalka taakse ja heiluta... :D


Mutta jos tiistaina kotiinlähtö päivänä matka jonka sauvoilla käveli oli 5-6m, tänään tuo matka on 2-3 kertaa pidempi. Välillä sattuu jonkun verran, yleensä ei ollenkaan.. Pystyy seisomaan molemmilla jaloilla, ilman tukeakin, mutta askeleita ei vielä voi ottaa.  Pääsee pyörimään sängyssään taas tuttuun tapaan joka suuntaan (piti laittaa siskon vanha lisälaita, ettei tuo tipahda).

Poika pääsee lattialle makaamaan (omalla tyylillään), mutta välillä ylöspääseminen tuottaa ongelmia. Sohvalla ja sängyssä pystyy vaivatta vaihtamaan asentoaan, eikä kipeämpi lonkka ole enää este vaan pikkuinen hidaste vain.. Jalalle saatiin ohjeita, joita ollaan joka päivä tehty ja huomaamatta liikeradat ja liikkuminen on parantunut huomattavasti. Jalka menee selällään maatessa lähes yhtä koukkuun kuin toinenkin ja jalkaa pystyy jo nostamaan maasta.


Nyt kun ollaan oltu yli viikko kotona, on edistystä tullut vielä hurjasti lisää. Jalassa ei oo mitään kipuja eikä siitä näy päälle päin että mitään "vikaa" olisi.. Ainoastaan nuo muutamat pienet jutut paljastaa että koipi ei toimi normaalin koiven tavoin. Suurin on tokikin se, ettei jalalla pysty vielä astumaan koko painolla, jolloin sitten taas tuo kipeämpi lonkka jää eriasentoon kuin terveempi jalka. Toisaalta liikeradat on vielä hiukan kankeammat kuin terveessä jalassa ja niitä ollaankin sitten harjoteltu paljon, jotta poika pääsisi nopeasti normaaliin arkeen ja takasin säbäkentille.

Pyörätuoli ollaan laitettu jo edestä pois, harkitaan kokonaan sen takasin viemistä, sillä emme koe että tarvitsemme sitä enää. Poika kun ei suostu lähtemään kauppaan mukaan (jonne oman tuolin voisi ottaa helposti mukaan) ja sitten taas koulussa siitä ei kauheesti apua ole, kun pääsee liikkumaan muutenkin sauvoilla. Onneksi näin!

Monenlaiset pienet liikkeet on parantuneet parissa päivässä ja vaikka välillä tuntuu ettei mitään edistystä ole tullut niin poika yllättää ja näyttää että kato mitä mä just onnistuin tekemään..


Ulos ei olla vielä pidemmäksi aikaa lähdetty. Meiän piha on ollut koko viikon kuin luistelurata, joten en oo ottanut sitä riskiä, että tuo on nurin ja satuttaa itsensä vielä pahemmin. Tuolin kanssa ollaan käyty takapihalla raitista ilmaan haukkaamassa. Katsellaan miten käy, kun pitäisi kuitenkin uskaltautua kunnolla  kokeilemaan millasta matkaa jaksaa kulkea, jotta sitten koulussa pääsee bussilta kouluun ja luokkaan asti..


**

Pieniä kävelylenkkejä postilaakikolle ja tien varressa on tosin tehty ja jatketaan nyt viikonloppunakin ahkeraan. Kaverin luonakin kävi viime viikolla (asuu ihan naapurissa) ja sinne tuo pääsi hyvin sauvoilla, vaikka vähän aristeleekin liikkumista sohjossa.


Olipa muuten kiva, kun luokkakavereitakin kävi piristämässä torstaina poikaa ja kyllä joutu ihan patisteleemaan, kun eivät meinanneet malttaa kotiapäin lähteä.. :D

**

Täytyy kyllä olla onnellinen siitä, että tämä on lähtenyt näin hienosti parantumaan. Tiistain fyssari oli vahvasti sitä mieltä, että pääsiäiseen mennessä poika pystyisi kävelemään jo ILMAN sauvoja, sen verran mukavasti tuo askellus on alkanut toimimaan. Ja vielä kun kipujakaan ei ole niin siitä vaan koko ajan sauvoilla kevennetään vain tarpeellinen, ei liikaa..

Täytyy  huokasta, että ei menty pahimman ja kipeimmän kautta, kotona olo on ollut helppoa ja voi, tämä olisi voinut olla yhtä helvetttiä! Olen kuullut Perthes-ryhmässä niin monta tarinaa leikkauksista ja paranemisista, siitä että kaikki ei mee niin kuin suunnitellaan... Tässä on yksi tarina siitä että kaikki voi mennä hyvin, niiden huonosti ja vaikeimman kautta menneiden tarinoiden sekaan..

Seuraava etappi on fyssarit jälleen viikon välein ja kontrollikuvat, lääkäri ja muut häslingit sitten tuossa 5 viikon päästä.. Toivotaan että kuvissa näkyy paranemisen merkkejä ja että kaikki muutenkin menee jatkossakin näin lepposasti!




keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Sairaala Elämää osa 3

Sunnuntai aamu oli hyvin kankea. Eilen liikuttiin niin kovasti, että oltiin molemmat ihan kankeita aamutuimaan.. Parasta kuitenkin oli, että kipuja ei ollut. Jalka liikkuu hyvin, menee koko ajan enemmän koukkuun ja sitä kärsii jo liikutella sängylläkin ilman että iskee paniikki.

  Tuota tippakanyylia piti pitää siihen asti  kun epi  juoksee..
Poikaa tuo häiritsi kovasti, teipit kutitti ja voitte uskoa mikä ilo sytty silmiin kun tuon sai pois.


Epiä laskettiin aamulla kakkoseen ja sovittiin että katellaan miten päivä menee, lasketaanko vielä.. Tuo tunnottomuus  kun vaikeuttaa itse liikkumista, kun ei saa ite jalkaa liikkumaan. Lonkan seutu kun ei tunne oikein mitään ni seisominenkin on haastavaa, kun ei kunnolla tunne pepun seudulla mitään..  Poika ite tahtois jo tuosta letkusta irti, häiritseehän se jokaista liikettä kun menee letku selkään ja laite pitää pitää koko ajan lähellä (vessaankin se pitää ottaa mukaan ja ajelulle)



Päästiin tänään siis ekaa kertaa ajelulle pyörätuolissa. Se olikin kivuttomampaa kuin osattiin odottaa. Istui ensin lähes tunnin ja kierreltiin pitkin käytäviä ja pelattiin pelejä leikkihuoneessa. Harmi vain piti kantaa koko ajan mukana tuota isoa epi härveliä, varoa ja tutkia että piippaako se lisävirtaa..  Välillä käytiin lepäämässä sängyllä ja sitten uudestaan.  Likat kyllä viihtyy tuolla leikkipaikassa niin hyvin että Kirppu joudutaan joka kerta kantamaan huudon kanssa pois..


 Välillä kaikki otti rennosti ja katseli vain ohjelmia, elokuvaa tai pelasi.. Ihanaa, kun nää osaa rentoutua tälläsessäkin ympäristössä.. Tosin Kirppua ei saanu pysymään paikallaan ilman jotain "viihdykettä".. Eipä se kovasti muutenkaan paikallaan ole.
Käytiin papan ja mummun kanssa syömässä jätskit kahvilassa.  Sen jälkeen kun kiputilanne ei ollut muuttunut kävi hoitaja kyselemässä josko saataisiin epilaite jo pois ja pojalle liikkumavapaus..

 Jädellä papan ja mummun kanssa.. Hetki myöhemmin saatiin epi pois!
Kavereilta poika sai lauantai tsemppi kansion, kylläpä viestit tuli tarpeeseen ja piristi mieltä!

Kolmen maissa epilaite lähti viimein pois. Ei tuu kyllä ikävä!
Tuolloin tosin särkylääkkeitä lisättiin ja kun illasta sitten epin vaikutus lakkasi, iski sitten kivut pahemman kerran päälle. Kaikki asennot oli huonoja ja vessareissu oli tuskaa.. Sai sitten kuuden jälkeen tujumman lääkkeen ja päästiin jopa sängyn reunalle istumaan syömään iltapalaa. Vaikea on kuitenkin liikkua ja poika pelkää kovasti jalan liikuttamista, mutta kun rajotteita ei ole niin se on lähettävä vaan liikkeelle...

Ilta vietettiin sitten ihan vain sängyssä ja katteltiin telkkaria, oltiinhan oltu niin paljon tänään jo liikkeellä, että ei enää jaksettu... Yökin meni hyvin, ilman kipuja.


***

Maanantai aamuna herättiin aikasin, kipuja ei ole, mutta kankeutta löytyy. Tänään aamuhoitaja oli kyllä sellanen kurppa, että oikein ahisti. (Tässä voisi mainita, että muut hoitajat kyllä oli niin ihania!!) Aamupalaa söi hyvin, mutta kun sai lääkkeiden lisäksi vatsaa pehmittävää alkoi kauhea vatsakipuja (poika meni ihan kalpeaksi, kylmänhikiseksi ja kivusta kaksinkerroin) ja lisäksi valitti pahoinvointia. Soittokellosta ei ollu hyötyä kun sieltä tuli vain joku harjottelija, joka ei osannut sanoa tai tehdä mitään ja lähti sitten kyselemään siltä aamuhoitajalta lisätietoa/ohjeita... mutta takasin heitä kumpaakaan ei kuulunut!!! Kävin kurkkimassa oveltakin, mutta ketään ei näkynyt. En uskaltanut lähteä huoneesta, koska poika näytti niin huonolta ja sitten alkoi oksentelu. Onneksi olin nähnyt niitä oksukuppeja yhdessä kaapissa, joten sain sellaisen juuri ja juuri ajoissa pojan leuan alle.. Kolme kuppia saatiin täytettyä ja saatiin sappinesteetkin vissiin sinne kuppiin metsästettyä.. Ja jotain vaahtoa... Noh, lopulta kaikki hyvin ja sain tuskan hien pyyhittyä räteillä, oksennuskupit nostin vain pöydälle ja riisuin pojalta likaset vaatteet pois...

Lähdin sitten etsimään puhtaita vaatteita ja löysinkin sattumalta uudet.. Sanoin vain sille hoitajalle (ehkä vähän pahastikkin, mutta ymmärtänette ehkä jotenkin että meinas olla hiukan turhautunut olo..),  jonka käytävällä näin että omahoitaja ei ole vieläkään kutsukelloon vastannut, vaikka poika tuolla oksentaa vatsalaukkua pihalle ja oli sit ite pakko lähtee näitä vaatteita etsimään kun ei sitä kurppaa oo näkyny.. Kelloa soitettiin tässä välissä uudelleen ja uudelleen ja aikaa oli mennyt kuitenkin ensimmäisestä soitosta jo lähemmäs 1.5h..  Lopulta se hoitaja sitten tulikin, ei sanonut mitään, otti vain oksukupit ja lähti.. Niin ärsyttävä että jos vain nimen tietäisin niin tekisin kyllä valituksen! Poika lepäsi hetken, hiukan helpotti onneksi ja sitten tulikin jo lääkärit aamukierrolle..

Välillä piti äidinkin herkutella..
 Tässä vaiheessa minulta valui kyyneleet ku niagaran putoukset (olinhan niitä torstaista asti pidätätellyt). Turhautti että aamu meni niin piloille sen yhden hoitajan takia ja ehkä vähän sekin ettei päästä tänään vielä kotia. Sanoin kyllä lääkärille, että tää johtuu siitä hoitajasta, joka ei tehnyt työtään, vaikka sille soittokelloa 1,5h soittelin.. Turhauttavaa.. Lääkäri kirjoittaa sitten kuitenkin d-lausunnon valmiiksi ja huomenna päästään kotia, mikäli olo tästä paremmaksi muuttuu.. Lääkäri totes, kuten hoitajatkin että haava on siisti, ei eritä ja vatsa on pehmeä (ei ainakaan suolitukosta ole).


Fyssari kävi tänään myös jumppaamassa poikaa. Liikutteli koipea joka suuntaan ja kokeili missä kipu on pahin. Noustiin seisomaan, seistiin sauvojen kanssa, käytiin pyörätuolilla ajelemassa ja sai kengätkin jalkaan, jottei sauvoilla kävely olisi niin liukasta lattialla. Kehui miten paljon edistystä on vlopuna aikana tullut ja kehotti vielä liikkumaan kahta kovemmin..


Vaihdettiin oma paita päälle, pesujen jälkeen ja iltavukin hoitsu sitten piti kunnon jumpat. Tunnin välein piti nousta ylös ja tuoliin tai ylös ja sänkyyn.. Tätä tehtiin koko ilta. Joka kerta piti sitten soittaa kelloakin että hän tuli katsomaan miten onnistutaan. Käytiin vessassa ihan kunnolla pesulla, vaikka se istuminen siinä suihkutuolissa olikin tuskaa, tuli pojasta taas puhdas!

Hoitsu palkitsi pojan urheasta suihkuttelusta jätskillä ja siskotkin sai jädet, koska kukaan muu hoitaja ei oo koko aikana edes kysyny tekistkö mieli.. Toi myöhemmin vielä limua.  Kun isi lähti kotiin ja siskot mummolaan yöksi  (koska mies joutuu huomenna taas töihin) niin me lököteltiin ja katsottiin elokuvaa..  Kävi vielä sanomassa ennen vuoronsa loppua, että kiirettä pitää, joten jos voisin laittaa sänkypaikkani ikkunan alle (oli levällään toiseen suuntaan tähän asti), ihan vain varoiksi, jos käviskin niin että yöllä joku tartteekin huonetta. Aamulla ainakin saadaan kaveri tähän, joten piti omia kamoja järkätä eestä pois. Tahdotaan jo niin kovasti kotia!!

Yöllä kahden jälkeen sitten pyydettiin lisälääkettä, ekaa kertaa, vissiin hiukan liikaa jumppaa eilen??.. Kipu kuulemma on piste, joka räjähtää hetkittäin, varmasti tuskallinen.. (Hoitaja toi valkoisen tabletin ja sano et täs on burana.... mutta....) 15 min lääkkeen jälkeen poika nousi istumaan ja huokasi: ei sitten nukuta, kohtahan tulee jo aamupala. Naurettiin molemmat ja sain pojan houkuteltua vielä nukkumaan.. Vasta 45 min myöhemmin helpotti ja sekin lähinnä kylmän pyyhkeen avulla... Loppuyö nukuttiin hyvin.

****

Aamulla oli vähän kipeä, kylmä autto jälleen. Vessakäynti onnistui ilman kipuja. Lääkäri kierto oli aikasin ja lääkäri totes että näyttää jo ihan eri pojalta kuin eilen. Käski näyttämään miten ylösnouseminen onnistuu ja kysy mitäs tahtoo nyt tehdä.. Poika tahtoo kotia, kunhan ensin katsoo elokuvan loppuun.. JES! Lääkärille hoitaja selitti että on saanut yöllä oxinormin, kun oli kipeä, mutta vänkäsin kyllä vastaan että lääke oli burana, valkoinen, ei kaksivärinen kapseli, oxinormi.. (juu ei tietookaan miten se kirjotetaan!) Nämä lääkärit taas intti vastaan että lapuissa lukee oxinormi ja minä taas pojan kanssa vängättiin että se oli valkonen tabletti.. Kävivät tarkistamassa lapuistaan, mutta eihän siellä mitään buranasta lue... Minä siihen sitten vielä heitin että enhän minä sille mitään voi jos hoitaja ite on kapselit vetäny ja antanu pojalle vaan lumetta.. Kipeä se kuitenkin lähes tunnin oli, ennen kuin alko helpottaa, eikä helpotus kyllä lääkkeestä tullu vaan kylmästä... (aikasemmat oxinormit taas vei pojalta lähes tajun 10 minuutissa!!) -.... Kukaan näistä 7 henkilöstä ei tähän enää vastannut..


Fyssari tuli vielä käymään: kokeili vielä sauvojen kanssa kävelyä sängyltä ovelle ja takas (n. 5-6 m matka) ja yritettiin portaalle nousua/laskua, jotta se onnistuu kotonakin ja osataan neuvoa koulussakin oikein.. Saadaan liikevihkonen kotia, joilla tuetaan liikkeitä ja vahvistetaan liikkuvuutta ja jalan voimien palautumista. (Fyssari jatkui jo eilen omassa tk:ssa, viikon välein.)

Kotiin lähdettiin kun oltiin syöty.. Tosin ongelmaksi meinas koitua se, että likka oksentaa mummolassa, mulla ei oo avaimia ja mies on kotona vasta viiden jälkeen.. Hoitajan kanssa käytiin läpi haavanhoito, kuvista näytti mistä on luu katki, d-lausunnosta sano et kannattaa lähettää vasta sitten kun tietää millon poika palaa kouluun (ei tartte sitten muutoksia hakea heti..). Ollaan kuitenkin tämä viikko vielä kotona. Kyselin allasterapiasta ja osteobaatista, muttei (vielä ainakaa) niihin saada lähetettä, koska altaaseen ei saa mennä ennen kontrollia ja osteobaatista ei osannut sanoa, onko siitä sitten muka apua enemmän kuin fyssarista. Kysellään sitten kontrollissa lisää.

Kuuden viikon päästä on sitten kontrollikuvat ja -käynti!

Kotiin päästiin lopulta papan kyydillä ja kotona olo tuntui niin mahtavalta, etten kahteen päivään tehnyt yhtään mitään!! Sitten oli pakko alkaa siivoamaan..

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Sairaala Elämää osa 2

Ensimmäinen yö leikkauksen jälkeen meni yllättävän hyvin. Kipuja ei ollut, mutta poika oli tuskainen koska ei päässyt vaihtamaan asentoa tai nukkumaan tuttuun tapaan mahalleen.. Kuitenkin nukuttiin melko hyvin. Eniten häiritsi viereisessä huoneessa, tai jossain käytävillä huutava lapsi, jonka huuto oli karjumista ilman hengähdystaukoa.. Seinät on niin ohuet.



Aamulla oli sitten hiukan kipuja, kun piti liikuttaa kipeämpää jalkaa. Varpaat heiluu kyllä ilman kipua, mutta haavan kohta ja muuten jalan liikuttelu tekee kipeää.. Kipuhoitaja kävi kyselemässä kiputilannetta ja päättivät sitten miten kivunhoitoa jatketaan pojan kohdalla.. Sai sitten melkosen tujut särkylääkkeet (burana-panadol ja oxynormi?), jottei tarvitse kivuissa tuskailla. Tuo viimenen olikin sitten sellanen tuju pakkaus et poika oli kanttuvei ja nukkui 1,5h. Samalla päätettiin että epi pudotetaan kolmoseen, jotta saisi tuntoa jalkaansa vähän paremmin, nyt kun tunnoton alue on lähes kylkiluista polven alle.. Myöhemmin tuo alue oli selkeästi muuttunut ja tunsi jopa kosketuksen jalan päällä, vaikkakin paljon kevyemmin kuin toisessa jalassaan (tietenkin)..

Ruokapuoli on pojalla vähän tökkivä, syö kyllä aina jotain,  mutta ruoka kun ei ole äidin tekemää niin se ei oikein maistu.. Annoksetkin on melko isoja ja koko ajanhan täällä syödään..!

-
 
  Muonapuoli toimii loistavasti meillä muilla!

Aamulla poika kertoi hoitajalleen että saa tänään erityisen vieraan. Aamuhoitaja sekä fyssari kävivät  vielä aamun aikana kokeilemassa kuinkahan onnistuu istumaan nousu ja seisominen, mutta poika oli kyllä vielä sen verran kipeä, että tuo istumaan nousu oli tuskaista ja siinä kärsi istua vain hetken. Seisomassakin kävi, muttei kärsinyt yhtään seistä itse. Jalat tuntuivat olevan spagettia, vaikka siellä pitäisi olla kummassakin täydet voimat takana, kipu silti vei siitä voimantunteen kokonaan pois.



Puolenpäivän aikoihin saatiin sitten vieraiksi Eric Perrin!
Perrin toisteli jatkuvasti miten on mukava nähdä potilasta, joka voi hyvin ja on voittanut jotain sellaista, jota kaikki ei voi edes kuvitella voivansa voittaa. Urhea pieni taistelija! Hänestä oikein loisti sellainen käsin kosketeltava myötätunto ja se, että oikeasti häntä kiinnostaa tietää miten pojalla menee (on laittanut jatkuvasti viestejä sekä tädille että pojalle kuinka menee?) Ei Suomalaiset ole tälläsiä toisesta aidosti välittäviä tai aidosti toiselle hyvää tahtovia. Toisteli monta kertaa, että sano vaan mitä ikinä tahdot, hän järjestää ja hoitaa. Hän tekee mitä vain, jotta poika pääsee pian hallille tapaamaan muitakin pelaajia ja kertoo joukkueelle terveiset, että kaikki meni hyvin, sitkeä sissimme pärjää loistavasti.  Poika taas toivoi että Eric saisi sen kaivatun maalin ja että tulisi illalla voitto ässistä!  Paikalla oli myös Ericin poika Alex, joka toivoi että voisivat pojan kanssa joku kerta pelata vaikka pleikkaria yhdessä ja oli kuulemma tosi kiva nähdä miten poju paranee.. Sanoi rukoilevansa pikaista paranemista ja toivotti tsemppiä! Aivan ihana pieni miehen alku.. Niin symppis ja tulee varmasti sulattamaan useamman naisen sydämen myöhemmin.. Meiän neiti ainakin oli "myyty".. ;) Samaan aikaan oli myös mies ja tytöt, mun isä, miehen vanhemmat sekä sisko..



Päivällä käytiin sitten vielä röntgenissä. Meinasivat aamulla, että pitää lähteä pyörätuolilla sinne, muttei tuo toista kertaa enää suostunut kokeilemaankaan tuota istumaan nousua, vaikka saikin lääkkeitä että kipua ei niin tuntuisi.. Röntgenin kuvissa kaikki oli just niin ku piti!! Loistavat kuvat! Kirurgit kävi päivällä kertomassa nämä mahtavat uutiset ja kertoivat samalla että muistakaa pyytää kuvat mukaan kotiin, jotta näkee poika itekki millanen rauta siellä koivessa on ja kavereillekkin saa  näyttää et jalka on täyttä rautaa..


Selkään vaihdettiin uusia lappusia epijohdon päälle, kun edelliset oli ihan rullalla. Samalla pestiin ja putsattiin poikaa hiukan, meinaa pikkusen hiota kun istuksii vain paikoillaan. Haavaan vaihtoivat uuden laput, haava on siisti ja  ompeleet näkymättömissä. Siitä tulee siisti ja näkymätön, kunhan saadaan se kunnolla paranemaan! Muistinkohan sanoa, että tekivät vielä pienen viillon nivuseen, jotta saivat hiukan lisää väljyyttä lihakseen, joka taas edesauttaa liikkeiden sujuvuuteen. Siellä oli 3 sulavaa tikkiä, siisti ja pieni viilto vain.  Poikaa tosin itseä häiritsee tuo haavateippi ja tikin kutittavat päät.

 Omakin aika sujuu nopeammin aamuisin ja iltaisin, kun on tekemistä. 
Lukemista, käsitöitä ja herkkuja..

Illasta sitten tuli vielä äitikin käymään. Poika oli melkosen väsynyt illalla, tahtoi vain katsella telkkaria puoliunessa ja kuunneltiin Jypin peli radiosta ja voittohan sieltä tuli! Ei tainnut maalia tulla, mutta syöttöpiste sentään..

****

Seuraava yö sitten menikin taas hyvin.
Yöllä kukaan ei "häiriköinyt" ja poikakin nukkui rauhallisesti. Aamulla oli kuitenkin kipeä ja joka liike sattui.. Aamulla olo on aina kankea, joten oletettavissa se oli jo eilisen jumppaamisen jälkeen. Tästä jo eilen varoteltiin ja käskettiin soitella kelloa mikäli yöllä kivut alkavat.. Ei onneksi yötä häirinneet, vasta aamulla kun piti koittaa nousta sängyllä ylöspäin, jottei olisi huonossa asennossa.  Tänään oli sitten jumppaa enemmänkin: noustiin muutamia kertoja ylös istumaan (jopa itse nousee makaavasta asennosta kyynärnojaan) ja sauvojen kanssakin seisottiin pariin kertaan. Paniikki kuitenkin meinaa iskeä aina kun pitää liikuttaa jalkaa tietystä asennosta ihan mihinkä tahansa muuhun asentoon.. Pahin on juurikin tuo väliasento, 90 mutkassa on lonkan hyvä olla, samoin suorana (180) ollessa ei kipua ole, mutta välissä olevat liikkeet tekee todella kipeää.



Tänään kävi pikkuveljeni vaimonsa kanssa, porukat sekä miehen sisko miehensä kanssa. Myös täti oli aamulla meitä katsomassa. Mies on ollut tyttöjen kanssa joka päivä ja tuonut tullessaan syömistä minulle ja likoille evästä, että pärjäävät täällä puoli päivää. Likat viihtyy hyvin, koska jo huoneessa on telkkari lastenohjelmineen non-stoppina, pleikkari, piirrustusjuttuja sekä kirjoja/ lehtiä.. Leikkihuone aivan vieressä (käyty hakee sieltä pelejä lainaan, samoin kirjoja). Toisessa leikkihuoneessa on sitten samassa se jääkaappi ja mikro, jossa voin käydä syömässä samalla kun likat leikkii..

Jossain vaiheessa huomattiin että pojan epin johto oli aivan paljaana selästä ja siihen tultiin sitten vaihtamaan lappusia. Onneksi ei ollut irti lähtenyt! Poika on melkosen virkeä ja koittaa liikkua jo paljon. Poika sai itse koukistettua jalkaansa niin että sinne alle mahtui käsi nyrkissä. Pienet liikkeet, mutta niin suuret edistysaskeleet..  Illalla kyynernojaan nousu sujui jo "ongelmitta" ja istumaankin noustiin, syötiin iltapala istuen.  Jopa vessassa päästiin käymään tänään! (Suurin edistysaskel tähän mennessä ;) ) 


maanantai 2. maaliskuuta 2015

Sairaala Elämää osa 1

Kauan panikoitu leikkauspäivä koitti!

Torstaina 19.2 koitti yksi elämäni pisimmistä päivistä. Edes keskimmäisen yli 16 tunnin kivulias ja päin honkia mennyt synnytys ei tuntunut läheskään näin pahalta. Tuska oli paljon pahempaa synnytyksessä, mutta tässä tilanteessa nuo matelevat tunnit ja minuutit oli jotain niin sydäntäraastavaa ettei toivo joutuvan tähän tilanteeseen enää koskaan.



Olimme jo viiden aikaan hereillä ja yritimme miehen kanssa hyvin vaitonaisina saada syötyä edes jotain, ei kauheasti ollut ruokahalua. Poika herätettiin viime tingassa, puettiin ja lähdettiin ajelemaan kohti Keski-Suomen Keskussairaalaa. Mummo ja Äijä olivat tulleet jo illalla vahtimaan sisaruksia. Matka meni hiljaisuudessa ja poikaa jännitti kovasti. Ei halunnut puhua eikä tahtonut kuunnella radiotakaan.


Olimme jo ennen seiskaa perillä, ilmottauduimme infoon ja kun poika sai  "huvipuistorannekkeensa" siirryttiin lasten vastaanotolle odottamaan. Siellä ei sitten kauaa (vajaa 40 min) tarvinnutkaan odotella, kun päästiin jo antamaan esilääke, särkylääke, puuduttavaa rasvaa kämmeniin (jotta saavat tipan helpommin laitettua..?), vessakäynti  ja käskettiin vaihtamaan vaatteita. Vaatteista löytyi kyllä housut jalkaan, mutta paitoja jouduttiin metsästämään, lopulta yksi hoitaja toi vaihtoehdoiksi koon 120 paidan (juu, ei toivoakaan mahtumisesta 140cm käyttävälle.. :D ) ja s-koon mekon.. joten puettiin sitten mekko..


Meitä kävi moikkaamassa sekä hoitaja, (oli mukava nähdä kuka siellä leikkaussalissa huseeraa pojan kanssa) että anestiahoitaja, (joka pitää huolen rauhallisesta unesta)  Myös toinen kirurgi kävi selittämässä vielä kerran mitä he tekevät ja mihin pyritään onnistuvan.  Sanottiin että ainakin 2-3 tuntia menee operaatiossa.


Esilääke (tekee uniseksi) alkoi vaikuttamaan 10 min jälkeen, tehden pojasta vekkulin, väsyneen, huojuvan ja pöhnäisen oloisen.  Onneksi meillä oli sänky, jonne saimme pojan kipattua. Silmät pyöri päässä, pahin pelko ja jännitys katosi ja panikointi unohtui kokonaan. Poika vaikutti olevan aivan muissa maailmoissa eikä oikein puheestakaan saanut selvää. Poika itse ei muista mitään tästä mitään, eikä esivalmisteluista, joihin hän hoitajan kanssa lähti klo. 8.18. Poika vain ohimennen huitasi kädellään "heipat" vielä mennessään ja tästä alkoi itselleni kaikkein pisimmät tunnit elämässäni...

Ei ollut mitään tehtävissä enää, homma oli muiden käsissä.. Piti vain odottaa, rukoilla ja toivoa että kaikki menee hyvin! Meidät ajettiin kahville, mutta mikään ei oikein maistunut.. Istuttiin hiljaisuudessa ja tuijotettiin eteemme tunti, kunnes mies päätti että oli pakko lähteä käymään jossakin edes syömässä, koska täällä aika vaan matelee.. Emme voi kuitenkaan tehdä mitään ja kyllä meille soitetaan mikäli meitä kaivataan. Muualla aika menisi nopeammin. Kävimme kurkkimassa lastenosastolla, jonne poika sitten leikkauksen jälkeen viedään toipumaan. Ainakin tiedämme missä sitten tulemme seuraavat päivät ja yöt viettämään..



Lähdimme tästä  käymään Keljonkankaan ABC:tä, ruokapuolella oli tarjolla vielä aamiainen, mutta jäimme odottamaan a´la Cartea. Kävimme odotellessamme kaupan puolella ostamassa vielä herkkuja ja eväitä sairaalaan, onneksi tiesimme etukäteen että siellä on käytössä kahvin/teen keitto mahdollisuus sekä jääkaappi. Oli mahdotonta ostaa  mitään syötävää kun ei tehnyt mieli mitään.. Vaikkakin maha murisi jo tässä vaiheessa niin että pakko oli syödä. Koko ajan tuli vahdittua kännykkää ja kokeiltava toimiihan se, mies jo meinas hermostua että ne soittaa jos on joku hätä, mutta mitään hätää ei ole!.. Lopulta saatiin ruokakin tilattua ja syötyä napa täyteen. Sen jälkeen ei kyllä enää mietitty mitä tehdään vaan suunnattiin hiljaisuuden vallitessa takaisin sairaalalle.

Olimme sairaalalla n. 10.45 ja odotushuoneessa minuutit vain matelivat. Tuntui ettei mitään tapahtunut ja ettei aika vain mene eteenpäin. Aika todellakin meni nopeammin muualla. Odotettiin vajaa 40 min kun anestiahoitaja tuli juttelemaan kanssamme että leikkaus on mennyt hyvin ja että poika on tuotu tuohon seinän taakse. Hän nukkuu vielä, joten odotellaan hetki ja sitten päästään katsomaan. Leikkauksessa ei ollut ongelmia ja nukutus oli toiminut hyvin. On laittanut pojalle epiduraalin, jotta lonkan seutu olisi mahdollisimman puutunut kipujen ollessa vielä pahat.


Meni 10 min kunnes hoitaja huusi meitä sermin luota, poika yrittää heräillä. Viereen kun päästiin poika oli niin sekava, että pahaa teki. Kyyneleet vain valuivat pitkin poskia, enkä edes tajunnut sitä ennen kuin mies anto paperin.. Poika oli sekasin kuin seinäkello, yritti nousta ylös, pyöri ympäri niin että kaikki letkut oli solmussa ja joku laite alkoi piippaamaan ongelmista ja anestiahoitaja päätti että annetaan vielä hiukan lääkettä, jotta uni jatkuisi hiukan, jotta sekavuus hiukan hellittäisi.. Onneksi antoivat, sillä poika rauhottui silmissä, mutta valitti kipuja edelleen. Epi nostettiin kakkosesta neloseen ja tippumista lisättiin. Sai myös särkylääkkeitä suoraan suoneen. Aivan kamalaa nähda kun toiseen sattuu, vaikkakin se tässä tilanteessa oli tiedossa ja ymmärrettävää. Mutta täytyy silti nostaa peukut ylös, miten nopeasti lääkkeet annettiin. Ei ainakaan tarvitse täällä kivuissaan olla, siitä pidettiin kyllä huoli..

Nukkui siis hetken vielä pidempään, kunnes valitti että on jano. Sai pillimehun, jolla testattiin ensin tuleeko pahaa oloa, kun mitään ei tullut sai ensin särkylääkkeet suun kautta, juoda mehun loppuun ja sitten jäätelöä kipeään kurkkuun. Katsottiin elokuvaa ja pojalla olikin jo nälkä. Sai leivän, muttei jaksanut haukata kuin pari haukkua. Kirurgit kävi moikkaamassa ja selittivät, että kaikki meni just niin kuin piti. Kerrankin operaatio meni niin kuin oli suunniteltu eikä mitään ongelmia tullut. Nukutuksessa olivat kokeilleet jalan liikkeitä ja ne on saatu normalisoitumaan eli kunhan tästä parannutaan niin jalan pitäisi liikkua aivan samalla tavalla kuin toisenkin (ilman puolieroja!) Reisiluun pää katkaistiin, aseteltiin paremmin kuoppaansa ja iskettiin rautalevyn ja ruuvien avulla kiinni. Levy on isompi kuin mitä olivat suunnitelleet, mutta se kestää pojan painon, joten kun kivut antavat myöden voi lähteä sillä suoraan kävelemään. Ihanaa! Vielä tästä pelaaja saadaan..

 Lopulta sitten kiput saatiin tasattua, poika alkoi olemaan jo hereillä ja "hyvä vointinen", joten saatiin lippu lastenosastolle.



Osastolta tuli 2 hoitajaa hakemaan poikaa, joka itse punnersi heräämön pediltä toiselle. Osastolla oltiin n. 14.20 ja siellä paras hetki oli telkkarin katselu. Poika lepäsi, söi vähän leipää ja torkkui. Hoitajia tuli ja meni. Kipuja on aina kun pitää liikkua. Pojalla oli ikävä sisaruksiaan, joten suunnitelmista poiketen he tulivat käymään pikaisesti (ensin meinattiin että tulisivat vasta huomenna). Sairaalan ruoka ei kauheasti maistunut, mutta eipä se miltään kyllä maistunutkaan.. Anoppi toi piristykseksi tulppaaneja, minulle. :) Sisarukset innostuivat telkkarin "non-stopppina" tulevista lastenohjelmista.  (Näkyi siis Nelosen Nappula ja MTV:n Juniori.. eikä ne nyt ihan non-stoppia ollut, mutta päällä kuitenkin koko ajan, viihdykkeenä ;)) ja olihan tuolla huoneessa kuitenkin kirjoja, lehtiä ja väritysjuttuja. Tulevat kuulemma huomennakin..



Perrinin kuva piti saada heti ekana esille, aitiopaikalle ja malttamattomana odotetaan hänen  huomista vierailuaan...!!! <3

Onneksi yö meni kivuitta ja nukuttiin melko hyvin..



Seuraa Hipsulaa: