keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Dream come true -päivä!


Pojan täti päätti järjestää pojalle pientä tsemppausta, 
koska tässä on ollut pitkä aika, kun toinen on ollut vähän allapäin. 
Kiukkunen, ärtynyt, helposti ärsyyntyvä.. Toisia ärsyttävä riiviö.. :)
Omatunto laski ku härän häntä ja kiinnostus sauvan käyttöön tai sairauteen oli lähes nolla.
Viimeinen pisara oli jalan kunnon meno huonommaksi, leikkaus-kortti ja
 sählyn kieltäminen kokonaan.
Liikkuminen on vaivalloista, juoksemaan poika ei enää pysty.
Kuitenkaan emme ole kieltäneet ulkona oloa tai kavereiden kanssa pihapelejä
(lähinnä lätkimistä kuitenkin)  ja koska liikuntaa ei saa kokonaan lopettaa on se fyssarinkin mielestä ollut ihan ok.

Hoitajana hän tietää että hyvä psyyke ja kova itseluottamus auttavat 
ison operaation jälkeen parantumisessa.
 Näin että pitkästä aikaa pojan pää oli ylhäällä ja aito hymy kasvoilla.
Mielenkiinnonkohteen valinta ja suunnittelu ei ollut kovin vaikeaa, 
koska poika on armottoman kova JYP ja Eric Perrin- fani.
Täti päätti soittaa pari puhelua... Loppu onkin sitten historiaa!

Päivästä tiedettiin se että poika tapaa Perrinin ja pääsee katsomaan peliä, 
loppu olisi yllätys.. Ja millainen yllätys!?
AIVAN USKOMATON!!

Poika sai päivällä repun, jossa on mm. evästä, kynä, paperi ja jypin paita.
Siitä poika osasi jo päätellä, että onkohan hän menossa peliin.


Kyllä juu, peliin ollaan menossa!
Kerrottiin kyllä, että ehkä pääsee jopa näkemään Perrinin, mikäli hän kerkeää..
Poikahan oli sitten hiukan normaalia jännittyneempi ja hiljaisempi.
Selvästi mietti mitä kummaa täti onkaan järkännyt hänelle..

Ei varmaan osannut kukaan unelmoidakkaan millainen yllätys ja päivä pojalla olisikaan!

Dream come true!


Poika pääsi kuin pääsikin peliin, tapasi Perrinin ja 
koko JYP joukkueen. Tutustui pukukoppiin ja sai kokeilla Perrinin kultaista kypärää! 
(tämä se vasta olikin pojan mielestä parasta!)
Vaikka pelattu peli hävittiin tunnelma näytti olevan pukukopissa aivan uskomaton!



JYPin facebook sivuille päivitettiin kuva pelin jälkeen ja
ollaan kyllä aivan uskomattoman ällistyneitä siitä, miten paljon tämä saikaan huomiota SoMessa.


Juttu linkattiin Perthesin facebook- sivuillekkin.
Uskomatonta, että niin moni ystävä kävi jakamassa tämän julkaisun ja
niin moni tuntematon toivotti tsemppiä.

Pojan kanssa luettiin tsemppi terkkuja yhdessä ja hän totesikin että ompa outoa et ne ei tunne mua, mut on kiva et saa tsemppejä..

Eipähän ainakaan harvinainen Perthesin sairaus jäänyt keneltäkään huomaamatta, vaikkei missään kohtaan kukaan kyllä kysellyt mikä tauti se tällänen on.. 
Ovatko ne googlettaneet sen?
Ehkä saatiin taudille edes vähän julkisuutta ja sitä kautta vanhemmillekkin tietoisuutta että joskus lapset jalkakivut, kinkkaminen ja "en jaksa juosta" voi olla oire jostakin.. eikä vain laiskuutta..
... olisimpa itsekkin tuon tiennyt reilu vuosi sitten.

Pari päivää meni ihan vain pulssin tasamiseen.
Tavaroihin ei saanut koskea ja paita oli päällä yötä-päivää..
Unelmat on tehty saavutettaviksi ja 
yhden pienen pojan unelma on nyt täytetty.
Suuri kiitos siitä Jypille!
(ja tädille!)


Kyllä tällä on päästy pitkälle.

Mahtava kokemus, joka säilyy varmaan aina muistossa..
Maila on ruuvattu seinään, paita roikkuu siinä, kiekko asetettu aitiopaikalle.
Oma peli paita koristaa tuolin selkämystä, nimmareita jaksetaan tutkia..
Kortit on esillä pöydällä ja niille koitetaan etsiä sopivan kokoista taulua, jonne ne saisi esille.


Tsemppikortteja joukkueelta..  


Kuudespelaaja paitaa ei meinaa saada pyykkiin ja 
pikkusiskokin kannattaa
JYPPIÄ!


Kirppu on kuudespelaaja..



Päivä oli sellainen unelmien täyttymys, että tällä energialla ja
 näillä tsempeillä poika itse sanoi selviytyvänsä kaikesta. 


Ostin pojalle tälläisen paidan, eihän se Jyppiä oo, 
mutta ehkä tällä tekstillä päästään sairaalasta hiukan kevyemmillä jaloilla kotiin..
Vai luuletteko että voimatekstillä on merkitystä??

..... äidille tällä ainakin on merkitystä! Peli on nyt pelattu, me voitetaan tää!

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Aaton aatto aamu

 Nyt seuraa muutama kirjoitus jo menneestä,  mutta haitanneeko tuo..??

Tässä ensin pieni retki perheen kanssa. Poikakin jaksoi lähteä mukaan ja jalkansa  kanssa selvittiin melko hyvin. Potkurilla alamäet ja tasasella työnteli itsekseen..

Aaton aattona meillä oli hetki aikaa oman perheen kesken,
käytiin tekemässä makkaranpaisto retki läheisellä laavulle.

Keli on mahtava, talvinen, luminen, muutama aste pakkasta.
Rauhallinen hetki.

Nuotio.
Perhe.
Makkaraa
Glögiä.
Piparia ja suklaata..












Sieltä kotiuduttua saatiin tupa täyteen perhettä.
Päästiin nauttimaan JOULUSTA.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Lasketaan päiviä

Vuosi alkoi jännittävissä mietteissä.

Joulun ja Uuden vuoden reissut ja Pikku Kirpun 2-vuotissynttäri jutut on vielä tulossa,  mutta ensiksi tahdoin tämän mieltä kaiverruttaneen jutun pois alta.. Aloitetaan vuosi näin:
Kohti parempaa mennään, eikö? Monia uusia muutoksia ja juttuja tulossa, koitan vain tässä saada järkättyä aikaa kirjoittamiseen, meinaa olla pikkusen kiireistä aikaa tässä meneillään..
 Pysyttehän mukana..??

Haaveillaan yhdessä!

***



Nyt se sitten varmistui.
Päivämäärä, vielä kaukainen, mutta silti niin pelottava.
Leikkaus päivä.
Helmikuun lopussa vasta. 

Kerronko hiukan meiän 9-vuotiaasta?
En ole paljon täällä lapsista puhunut, mutta jos hiukan kerron millainen meiän 9-vuotias on.
Poika on aina ollut kovatahtoinen, kova liikkumaan ja ruumiinrakenteeltaan jämäkkä vahva rakenteinen poika. Iloinen höpöttäjä, vitsiniekka, hassuttelija. Kova tsemppari, omapäinen ja silti rauhallinen omiin asioihinsa uppoutuja.. Kasvaa omia käyriään, ei liian korkealla, ei miinuksella, vaan siellä keskitason välissä. Poika on aina tykännyt jääkiekosta ja nyt sählystä on tullut siihen viereen toinen kiinnostuksen kohde.

Perthesin sivuilta kun lukee niin juurikin nuo ruumiinrakenteet ja liikkuvalapsi on syyt tautiin ja siltikään ne eivät ole syy miksi poika sen sai. Sairaus on periytyvä jossain suhteessa, mutta suvussa ei ole ollut tapauksia, joten kaikki on vain sattumien summa. Perthes sairautena on aivan jotain uutta, josta emme ole kuulleet koskaan. Sen kanssa pystyy onneksi elämään ja se on parantuvaa laatua. Ehkä jonain päivänä poika kulkee armeijan a-miehenä, tai sitten saa vapautuksen pitkistä metsälenkeistä, sinne asti emme pysty ennustamaan. Kuitenkin lupaus on, että leikkauksella saadaan aikaan hyvät tulokset, jotka parantavat tulevaisuuden näkymiä. Ehkäistään tällä jopa tulevat lonkkaleikkaus (tekonivelet tai lonkkaluun uusi kuppi). Ollaan siis positiivisia tulevaisuuden suhteen. Ehkä tämä tulee hyvään saumaan, toisaalta liian aikaisin. Kun on vertaistuki ryhmässä kuunnellut ja kysellyt toisilta meillä on menty rytinällä hyvästä huonoon. vajaassa vuodessa. Toisilla saattaa olla hyvä-kausi useita vuosia. Meillä diaknoosista kului vain 3 kuukautta, kun jo tuli leikkaus-kortti esille, vaikkakin paria kuukautta aikaisemmin oltiin hyvin positiivisia ja hyvillä mielin että tämä etenee hitaasti. Se kuitenkin ärsyyntyi jostakin ja hyppäsi kohtalaisesta suoraan leikkausjonoon.  On ollut rohkaisevaan kuulla miten toiset ovat parantuneet ja kokeneet leikkauksen jälkeisen ajan.

Osittain syy on ehkä se, että ollaan annettu pojan touhuta. Ei olla estetty menemästä, tekemästä tai käsketty olla paikoillaan. Pahin kaikista on kuitenkin se, että poika ei ole suostunut käyttämään sauvaansa silloin kuin jalka on ollut pahimmillaan.. Kerran kun koulussa on kiusattu ei ole halunnut kuunnella toistamiseen huuteluita ja nimittelyä. Äitinä tämä raapaisee syvältä. Kouluun on oltu yhteydessä ja asiaa on selvitelty, muttei se silti ole huutajien suita tukkinu! Pelottaa jo valmiiksi miten sitten käy kun poika joutuu menemään kouluun rullatuolissa ja kaksien sauvojen kanssa.. Kinkkaamaan paikasta toiseen ja pyytämään apua kenkien laitossa tai pukemisessa..?? Saanko ite mennä avaamaan sanaisen arkkuni noille jotka huutelevat? Saanko kertoa ettei sairaus ole naurun asia? Saanko sanoa että jokainen huuto jonka poika kuulee musertaa palan hänen itsetunnostaan ja halustaan parantua?? Tuleeko kouluun lähdöstä tahtojen taistelu?

Meiän 9-vuotias on kuitenkin ollut sissi ja vahva. En itse ole ollut läheskään yhtä vahva ja määrätietoinen. Olen monet illat itkenyt miten lapsi joutuu kärsimään ja mitä kaikkea liikkuvainen pieni poikani joutuu kokemaan, vaikkei ole ansainnut puoliakaan näistä koettelemuksistaan. Hän koittaa olla urhea ja rohkea, ei kerro kun sattuu ja koittaa pitää kaiken sisällään, jottei tämä olisi totta ja jokapäiväistä.



Meiän 9-vuotias on voimakastahtoinen, joka varmasti auttaa tässä asiassa, kunhan saamme hänet vain muistamaan pari asiaa, jotka edesauttaa paranemisessa: Sauvoja ja rullatuolia pitää käyttää, jotta lonkka voi parantua rauhassa. Toivottavasti poika vaan tajuaa itse ettei ole kepuli konsteja eikä tästä voi luistaa mihinkään.. Sillä äitinä pelkään sitä, että hän ei suostu kumpaankaan, rullatuoliin tai sauvoihin ja päättää ettei niitä käytä..  Tähän kaikkeen, siis tsemppariksi parantumiseen ja hitaasti etenemiseen täti järjesti pojalle täksi päiväksi oikein mahtavan yllätyksen..

Siihen liittyy ainakin nämä viisi asiaa:
Punainen - Musta - Valkoinen
Synergia halli
nro 11
VIP
paperi ja kynä!

Kerronpa teille sen myöhemmin!


maanantai 5. tammikuuta 2015

Meiän Pikku Kirppu 2v

Pikkuinen Kirppuliini täytti 2 vuotta jo 2.1.2015.

Kokoahan meiän pikkusella on rakkauden täyttämät 9.7 kg ja 87 cm.

Pikkunen puhuu selvästi ja vain kunnon r-puuttuu sanoista.
Lauseitakin tulee ja toistelee paljon kuulemaansa.
Muistelee menneitä ja kertaa tulevaa.

Osaa nimetä paljon asioita ja kertoa mitä joku tekee tai mihin menee.

Tekee palapelejä paljon, 30-60 palaiset on nyt käytössä.
Muutkin pelit kiinnostaa. Muistipelissä on ihan haka.

Pukee ja riisuu hienosti, kunhan vain malttaa ja jättää pelleilynsä.

Ponnari pysyy päässä kauemmin kuin 2 min ja tahtoo jo että sellainen laitetaan.

Nukkkuu edelleen ulkona rattaissa päiväunet: 12-14, mutta muutaman kerran on jäänyt unet välistä, eikä se ole vaikuttanut silti yöuniin... Josta päästäänkin sopivasti yöuniin.. Nukkuu pääsääntöisesti 10-8h.

Syö ja juo ite, kaikkea mahdollista ja edelleenkin ne toisten ruoat uppoaa. Kaahii pöydälle ja nappaa toisten lautaselta ruokaa, senkin jälkeen kun omansa on syönyt.. Niin ärsyttävää!
Hyvä puoli on että kaikki menee! Osaa myös sanoa, mikäli on nälkä tai jano. Juo vettä tosi paljon päivässä.

Leikkii paljon nukella, leikkiruoalla ja keppihevosellaan. Uusi mopo on myös kovassa ajossa.
Leikkii niin yksin kuin yhdessä, oli kaverina sitten sisarukset tai hoitokaverit. Välillä pomottaa ja pitää huolen ettei hänen omiin leluihinsa muut koske.

Käy tekemässä itse pissat pottaa ja (jälleen) sinne tulee myös kakatkin. Välillä on hetkiä ettei mikään osu pottaan, mutta monta monta päivää menty jo ilman vahinkoja. Päivisin ei vaippoja enää ole käytössä (oon uskaltanut jo jättää pois ulkona ja unillakin.. :) )
Vaipoille sanotaan kohta heihei.. Pääasiassa niitä käytetään enää yöllä (ei kyl enää tarttis, ku on aina kuiva) ja reissussa.

Meiän 2v Kirppu on oikea energiapakkaus. Paikallaan ei ole hetkeäkään vaan koko ajan pitää olla touhuamassa jotakin. On lähdössä heti mukaan kun joku mainitseekin lähtemisestä ja kaupassa on suurena apuna. Tykkää siivota, laittaa pyykkiä koneeseen ja pyyhkiä pöytää.

Tykkää halia, pusutella ja hokee et on kaikkien mulu  (muru) tai kulta.. Osaa pelleillä ja tilanne komiikka on melko mahtavaa. Pahaa mieltään näyttää lähinnä nyrkkiä heiluttelemalla, mutta kunnolla ei ole raivareita saanut, eikä montaa kertaa olla heittäydytty lattiallekkaan itku-potku-raivareilla.. Mutta kyllä sieltä silti temperamenttia löytyy.. voi jösses ollaan pulassa..! :D

2v juhlia juhlittiin 3.1. ja tälläseltä näytti:







Seuraa Hipsulaa: