lauantai 29. syyskuuta 2012

Turhakkeita(ko)??

Sarjassamme nainen vastaan mies.. Tällä kertaa ostokset jäi kauppaan.. En jaksanut alkaa purnaamaan, kerrankin minulla oli pitkä pinna ja kiersin kaikki ne hyllyt ja kaupat, joissa suunnittelinkin käyväni. Mies sen sijaan ei ollut ollenkaan itsensä, vaan valitti joka ikisestä asiasta. En tajua, ei ole sen tapaista olla noin pinna kireellä joka asiassa..
  • Olin ostamassa vauvan tarvikkeita. Ajattelin että vaipoilla täytyy olla jokin tiivis astia, ettei haju leijaile koko kämppässä (meillä kestoillaan).. Mies tyrmäsi tämän: turhaan ostat uuttaa meillä on tavallisia ämpäreitä ullakolla ja siellä on myös se vanha pyykinsäilytysastia (korkea kannellinen, metallinen..) se hoitaa tän homman..
  • sukankuivatushäkkyrä.. Sellanen ympyrä, johon sukat saa iskettyä kuivumaan, en tiiä sen virallista nimeä.. Meillä yksi sellainen on, mutta se ei riitä nytkään sukille, joten tahdoin toisen, johon mies vain yks kantaan tokas, eiks ne sukat voi kuivattaa vaikka lattialla, onhan meillä lämmitys.. 
  • Tahdoin ostaa vauvalle lämpöpussin rattaisiin, nukkumiseen. Mies tyrmäsi täydellisesti: ekaan pariin kuukauteen muksua ei varmaan montaa kertaa nukuteta ulkona, ei sitä pakkasilla saanu ulos viedä. Sit kun saa on jo varmasti liian kuumaa lämpöpussiin.. Meillä on lampaantalja ja makupussi ja toppavaatteet.. Lisää sitten fleecepeitto, jos ei tarkene.
  • Ammetuki, ihan pakko saada. Minä en uskalla vauvaa kylvettää, pelkään että pieni luiskahtaa käsistä ja hukkuu.. Viimeksi mies hoiti kylvetyksen, hoitaa kuulemma nytkin, joten tuki jäi kauppaan..
  • Hoitolaukku, en edes kerennyt hintaa katsoa, kun miehen mulkoilu tuntui niskassani, jätin laukun hyllylle. Kuulin miehen ajatuksetkin: ei sellasta ole ennenkään tarvittu, miks nyt tarvittais..
  •  Vauvanvaatteet.. On lupaus tytöstä annettu, joten kaikki vaaleanpunainen kiinnostaa, mutta toisaalta kun ei ihan 100 varma olla niin olen huomannut katsovani aina myös neutraalit ja osan poikien vaatteistakin (vihreät ja ruskeat on niin ihania värejä..) Ja ah, ne paksut pörröiset nallepuvut ja muut kevyttoppapuvut/fleecet.. Mies kulki perässä ja jupisi koko ajan: eikö noita riepuja oo jo kaappi täynnä ja lisää tuut varmasti saamaan sit suvulta kun napero syntyy.. 
  • Lastentarvikkeet. Olisin kattellu olemassa oleviin tuttipulloihin uusia tuttiosia, kun yks kommentoi koko ajan et eikö noitakin kerkee vielä kattella, jos se tissii syö niin ei noita tartte seuraavaan vuoteen. Tällä kertaa en tee sitä virhettä, että meillä juotaisiin vain tissistä: sillä viimeksi neiti ei kelpuuttanu pulloa ollenkaan, joten rinnat piti olla koko ajan matkassa, missä päin Suomea sitten mentiinkään.. Voisi mieskin hoitaa joskus syöttövuoroja (viikonloppuisin tietenkin, kun viikolla lähtee aikaisin töihin, ymmärrän), kun voisi antaa pullosta, ettei minun tarttisi taas herätä joka yö 3-4h välein ja kärsiä sitten taas vuotta univelkaa, kuten viisi vuotta sitten..
  • Matkarattaat. Mies tokas het: meillä on jo, eteenpäin.. On, 10v vanhat, joissa renkaissa on jo pieni lohkeama, joka kerta toivoo, ettei rengas hajoa. Kankaiden värit on haalistuneet, työntöaisa on vääntynyt: lapsia kuskattu myös istualtaan siinä päällä, lukitus ei jarruissa toimi ja se vipu, jolla rattaat saa kasaan on jatkuvasti päällä, eli rattaat ei meinaa pysyä kasassa.. Hienot raattaat on, mahtavat, toivottavasti vauva ei jää sinne väliin jumiin..

Olikohan miehellä jokseenkin rankka viikko takana vai mikä kumma pisti kiristämään bokserin lahkeissa. Lasten suusta kuulu moneen kertaan syksyn aikana (on opittu pojan jalkapallopeleistä): isi, mikä sua vaivaa, bokseritko painaa..?? Juuri tätä teki itseni mieli sanoa monta kertaa.. Tyydyin vain huokaisemaan ja aloin miettimään uutta ostoskierrosta ilman miestä..




Alla vielä asioita, jotka ovat oikeesti minun mielestäni turhakkeita vauva-arjessa. Asioita, joita nyt tuli äkkiseltään mieleen.. Asioita, joita meillä ei ole ollut koskaan käytössä tai asioita, joita oon voinut kokeilla, mutta en aio nyt hankkia, koska ei viimeksikään ollut käyttöä..

- hoitopöytä (ed.kerralla oli pesukone, nyt khh:n pöytätaso)
- sitteri (jos tarvitsi vauvan saada pysymään paikallaan laitettiin se autokaukaloon tai rintareppuun..)
- Pullonlämmitin (mikro/kuumavesi toimii, viimeksi ei ees lämmitelty maitoo, ku tarjottiin vaan huoneenlämpöstä yli 7kk ikäselle..)
- sterilointilaite pulloille.. (miksi arjesta tehdään niin vaikeaa ja monimutkaista?? en tahdo yhtään ylimääräistä vempelette keittiööni enää... Kattila, liesi ja kiehuva vesi riittää meillä sterilointiin..)
- Erikseen vaunuihin tehty suoja, siihen kuomun eteen..( Kyl meillä on riittäny viltti/liina, ja ihan sen värinen ja oloinen kuin mieleen on..)
- Kaikki mahdolliset turvatuotteet ((oven sulkijat, pistokesuojat, kaappien lukot, kulmasuojat, turvaportit, hellasuojat..???) En tajua, ei meillä oo koskaan lapsi työntänyt sormeaan pistorasiaan (jouduin hoitolapsen/työnantajan takia ostaa kotiin noi suojat..) Hellasuoja meillä oli aikoinaan, mut ei se estänyt näppäräsormista poikaa iskemästä hellaa päälle, sieltä se välistä pyöritteli. Itsellä oli hankaluuksia keitosten kanssa, kun oon lyhyt niin piti asennot ei olleet mitenkään kauheen ergonimiset, kyynerpää katossa.. Meillä oli jääkaapissa tuo lukko, sen takia, kun poika tykkäsi käydä viemässä koiran luita kaappiin piiloon, muuten ei niin kiinnostunut kaapista ollut. Ja kuiva-ainekaapissa, koska poika haki sieltä koiralle jatkuvasti herkkuja ja jätti oven auki: koira tietenkin heti syömässä lisää herkkuja.. Jotenkaan en kyllä silti niitä tykännyt pitää: vaikeutti omaa arkea, ku piti jatkuvasti olla avaamassa lukkoja.. Nyt mietin takkaa: kuinkahan hyvin vauva sitten tulee oppimaan, ettei kuumaan takkaan kannata sormiaan iskeä kiinni..  :)  )
- Tutit.. (Meillä ei kumpikaan ole syönyt tuttia, koen sen vain äänenvaimentimeksi, ainahan ääntä maailmaan mahtuu. Ei meillä sentään lapset ole huutaneet aamusta iltaan. Ovat olleet rauhallisia ja tyytyväisiä, tutti ollut tarpeettomana molemmilla: toinen piti tuttiaan yöt kädessä, toinen imi sitä yöllä ehkä hetken ja pullautti pois, nukkuen näin yönsä 21-07.)
- kädenlämmitin hanskat rattaissa kiinni (Kyllä ite oon pitäny huolta siitä, että itselläni on olleet kunnon hanskat mukana, kun rattaiden kanssa on lähdetty liikkeelle. Talvella paksut nahkahanskat..)
- Se ihmeellinen verkkopussukka, johon voi laittaa ruokaa, jota vauva imee (mihin tää maailma on oikeesti menossa??)
- Tai se toinen laite, joka näyttää valkosipulin puristimelta ja soseuttaa ruoan valmiiksi. (Miksei sitä ruokaa voi ite soseuttaa?? O_o onks se joillekin liian vaikeaa? )
- Imetystyynylle - ja +.. (Esikoisen kanssa ei imetys onnistunut, joten tyyny oli aivan turhake, toisen kanssa tyynyllä taas oli käyttöä, mutta en kauaa jaksanut kanniskella tyynyt mukanani huoneesta toiseen ja kerroksesta toiseen..
- Pöntön supistaja (Meillä ei lapset vain suostuneet istumaan pöntölle, silloin kun supistaja  oli paikallaan, menivät ilman tai sit tekivät pottaan..Itseä ällötti se siirtely ja kansien kanssa venkslaaminen..)
- kävelytuoli..
- Seisomateline rattaisiin..  (Lasten ikäero oli 2v. Isompi käveli jo reippaasti reilun kilsan matkan puistoon ja kauppaan, joten teline olisi ollut aivan turha. Sit taas jo ei jaksanu hätä keinot keksi ja juostiin kilpaa lyhtypylväältä toiselle.. Tai sit istu siskon taakse rattaisiin ja sisko sitten syliin. Ei montaa kertaa oo kyl tarttenu 2v:tä rattaissa enää istuttaa, eikä meillä istu kukaan hoitolapsistakaan rattaissa: paitsi tietty ne, jotka ei kävele vielä.. Mennään hissukseen ja pienempien tahdilla.. :) )




... Pitää tehdä vielä lista niistä arjen pienistä helpotuksista, joita ilman taas en olisi selvinnyt ja joita oli mukava saada lahjaksi, vaikkei ensin tiennyt, että niistä voisi olla jotain hyötyäkin.. :)

torstai 27. syyskuuta 2012

yksi haave..

.... täytetty...





Oon niin pitkään tahtonut tätä, jostain kumman syystä tämä oli vain pakko saada. Eipä oo kyllä oikeestaan ikinä ollut vauvan vaatteissa mitään sellaista, joka on vain pakko saada, mutta tämä on ollut jo jonkun aikaa sellainen.. Pakko saada.. JA tämä saapui eilen kotiin.. Nyt vain odotetaan sinne täytettä..  Vinkkasin jo eteenpäin, et tuo olis valkosenakin ihan kiva ;)

Nallepuku H&M


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Jotain...

Jotain pientä vain..


... Äsken soi puhelin ja het alkuun hoitolapset huusi kilpaa pyyhkimään, kun soittaja esitteli itseään, meni aivan ohi, kun tää soittaja jatkoi sit samantien..
- Hei, olisko sulla ollut jotain estettä sille, että tulisit lääkärille jo ke 17.10?
.. Luurin tässä päässä löi hetken tyhjää, että mitä, mihin ja KUKA?
- Vapautu yks aika keskiviikolta niin olisitko päässy sillo siihen lääkärineuvolaa, kun se aika menee muuten niin pitkälle..? 
---Juu tässä vaiheessa jo tajusin, et neuvolan tätihän siellä soittelee ja aikaa pitäs vaihtaa.. Kai se nyt sit oli klo. 13.45, kun tää ei kauheesti kerenny vastailee  ku jäi monttu auki vain ihmettelemään et

Kuka 
Mitä 

HÄH??

Eli juu, 4. lisäneuvola olis ollu ti 16.10, mut tosiaan vaihtuu nyt sit lääkäriksi seuraavalle päivälle ja samalla katotaan neidin 5v lääkärikäynti, kaksi kärpästä samalla kertaa siis.
Voikohan tuo neuvolalääkäri antaa sairaslomaa selän takia (ja sen masennuksen, uupumuksen, väsymyksen, ressin ja henkisen pahoinvoinnin takia..??) vai juoksuttaakohan se mut omalle lääkärille asti taas? Täytyy kattoo..Ärsyttää noi tk-käynnit ku niistä joutuu maksaa käyntimaksut.. :(





Muutenkin tää arkeen paluu ei oo ollut kaikista loistokkain.. vai mitä mieltä ootte:
- Poltin puuron pohjaan
- Kaks kolmesta hoitolapsesta tuli itkien hoitoon: halutaan varahoitoon, ei tänne!
- Makkarakeittoon heitin kaks lihaliemikuutiota, kun unohdin et olin jo ekan heittäny, makua löytyi!
- Kahvimuki heitti voltin kädestäni suoraan valkoiselle matolle..
- Kaadoin pienen pissit potasta sukilleni 
- Onnistuin jättämään varpaani oven alle..
- Kahen nenät vuotaa sellasii paksuja venyviä vihreitä matoja, oon yökkinyt ja voinu pahoin niitä nädessäni. Pienempi on meiän mittarin mukaan kuumeessa 38.6 asteessa, mut vanhemmat pääsevät hakemaan vasta klo. 15 jälkeen. Haroo korvaansa koko ajan ja valittaa, että sattuu: korva on aivan kirkkaan punainen.. EI olis tarvinnut tulla tuossa kunnossa hoitoon!
- Välipala kiisseli palo pohjaan: luulin laittaneeni levyn pienemmälle, kun tuli kiire vaihtaa vaippaa, asetukse oli sittenkin menny POWERILLE..

Ollaan vasta puolipäivässä ja tuntuu kuin niskaan olisi kaatunut maanantain kirous..
- itse ja lapset ollaan vielä ihan ok kunnossa, et ei oo vielä (tuota varvasta lukuun ottamatta) haavereita kerennyt sattumaan, toivottavasti ei satukaan...

Niin, että olipa ihana taas palata kuukauden sairasloman jälkeen töiden pariin.. HUOH.. 
Illalla nousee kyllä koivet kohti kattoa, selkä alkaa jo näyttää merkkejä ettei jaksa kauaa: sellanen jumina alkoi taas oikeanpuolen kankussa käymään et ei uskalla sohvalle rojahtaa ollenkaan, en varmaan pääsis enää ylös..


Lisäksi se eilinen lääkäri muuten käski jättää kaikki nämä hommat muiden harteille:
- Kotityöt: imurointi, lattiamoppaus, mattojen tamppaus, siivous..
- Tavaroiden kantaminen, nostelu, siirtely, vääntäminen, kääntäminen, 
- Rattaiden työntely, pukeminen (lapsille!), nostelu, kantelu..
- Pihatyöt: haravointi, ruukkujen kantelu, siirtely, pihatyöt..
- Pitää välttää turhaa kyykistelyä, notko selkää ja pitkään seisomista,

Joten mitäs tässä nyt sit oikeesti tehdään?? Lököillään sohvaperunana??
Jos kaks viikkoo selviän tästä työstä, noilla ohjeilla niin sit kyllä oikeesti haen saikkua ja hyvillä mielin, sillä nyt jo tuntuu tän päivän jälkeen et selkää alkaa juimimaan (nuorin on vajaa 2v, joten pukemista on tiedossa) Saas nähä miten käy, jotenkaan ei noi lähtökohdat povvaa kovinkaan  mielekästä työrupeamaa.. Täytyy nyt yrittää hetken aikaa, en kehtaa heti taas jäädä poiskaan, mut olon mukaan mennään.. Väkisin en ala itseäni liikaa rasittamaan ja jos selkä huutaa armoa niin sit on pakko ottaa saikku..



Mahtavaa keskiviikkoa kuitenkin!

tiistai 25. syyskuuta 2012

Pelkopoli

Viitaten edelliseen bloggaukseen..



Pelkopoli käynti on nyt takana. Tuli itkettyä 2.5 tuntia ja sain apua! Käynnillä tuli puhuttua oikeestaa ihan kaikesta, jopa lapsuuden traumoista ja erityisesti edellisten lasten synnytyksistä ja siitä, miten tämä synnytys voisi olla nopea ja ongelmaton.

Kätilö ja lääkäri oli ystävällisiä ja mukavia. Ottivat minut hyvin vastaan ja pelkoni todesta.
Tuli kerrottua asioita ja kätilö oli alusta asti sitä mieltä, että pelko näyttää olevan niin läsnä, että lääkärillekin esitökseen sanoi, että hänen mielestään sektio olisi ainoa vaihtoehto. Lääkärin kanssa puhuttiin vain hetki, mutta sai oloni silti tuntumaan kevyemmältä. Hän ultrasi vauvaa, kaikki on hyvin. Ressihormoonit on kuulemma hiukan koholla, sillä vauvan syke pomppii yli 180..

Lääkäri saneli samantien ylös, että suosittelee äidin pelon ja ressin takia sektiota. Lisäsi, että äiti on todella väsynyt, uupunut ja itkuinen. Korosti, ettei missään nimessä aio pakottaa alatiesynnytykseen, varsinkaan, kun näkee että olen paniikissa jo pelkästään keskusteltaessa synnytykseen joutumisesta..

 Kätilö suositteli käymään psykiatrilla, koska tuo edellinen synnytys on jättänyt huomattavat haavat ja niitä ei oo silloin huomioitu mitenkään vaan minut on jätetty täysin yksin kaikkineen arjen ongelmieni ja kivun kanssa.

Seuraava aika on joulukuussa, jos mieli ei oo muuttunut (mihin se tästä muuttuisi??) niin antavat sitten sektioajan ja keskustellaan sitten samalla siitä, mitä sektio tuo tullessaan.

Sekä lääkäri, että kätilö suosittelivat hakemaan sairaslomaa, jotta saisin ihan kokonaan unohtaa kaiken ylimääräisen ja keskittyä vain vauvaan.

Olen nyt aikakin tän loppu viikon töissä, koitan sitten saada lääkärille aikaa ja hakea sitä lomaa..

Olo on niin helpottunut, minua oikeesti kuunneltiin tällä kertaa ja jospa ressikin helpottaisi kun tietää, ettei kukaan ole pakottamassa alatiesynnytykseen..


Synnytyspelko



Synnytyspelko on ihan aiheellinen pelko. En ole sitä itse keksinyt tai koita luistaa normaalista alatiesynnytyksestä, vaan kärsin ihan oikeesti pelosta, joka liittyy synnyttämiseen ja synnytyksen jälkeiseen elämään. Jokainen synnyttäjä jännittää jollakin tavalla tulevaa synnytystä, jokainen synnytys ja synnyttäjä on silti yksilö. Noin 6-10 % kaikista odottavista äideistä kärsii synnytyspelosta. Voimakas synnytyspelko sen sijaan on haitallinen sekä äidille, raskaudelle, että synnytyksen kululle. Pelkoa hoidetaan pelkopolikäynneillä, joissa mukana on kätilö, lääkäri ja mahdollisesti myös joku muu pelkoihin perehtynyt henkilö. Psyykkiset ongelmat lisäävät synnytyspelon riskiä ja erityisesti raskausajan masennus on yhteydessä synnytyspelkoon. Myös muut elämää kuormittavat asiat saa synnytyspelon tuntumaan kohtuuttoman suurelta. Synnytyspelkoa ei suoraan hoideta sektiolla, vaan siihen voidaan päätyä monien asioiden saattelemana. Sektio on aina suuri leikkaus ja siinä on monia komplikaation vaaroja, sekä äidille, että lapselle. Pelkoa yritetään hillitä käymällä pelkopolilla ja myös synnytyshuoneen näkeminen saattaa autta joitakin synnyttäjiä. Pelkopolin tarkoitus ei kuitenkaa ole pakottaa ketään synnyttämään alakautta vaan auttamaan synnyttäjää miettimään synnytyksestä myönteistä ja luottamaan omiin kykyihinsä.




Älkää tuomitko minua. On vain pakko purkaa kasvavaa huolta sisältäni, ahistaa..


Pelkään montaakin asiaa tulevassa synnytyskessä ja eniten pelkään sitä, ettei pelkoani oteta vakavasti. Viimeksi kävi niin. Luvattiin kuu taivaalta ja sain vain vettä niskaani. Pelkään sitä, että minut tänään käännytetään ovelta kotiin ja sanotaan, että nähdään synntyksessä tammikuussa. Pelkään, että en saa apua. Pelkään itse synnytystä alakautta, vaikka se normaalein ja "turvallisin" tapa onkin. Minulle jäi alatiesynnytyksestä sen verran suuret traumat, etten tahdo oikeasti kokoa sitä turvattomuutta, heitteille jättöä ja epävarmuutta enää koskaan. En tahdo pelätä, mutta nyt olen pelännyt jo yli 5 vuotta, aika alkaa käydä vähiin, kun äitiysloman alkuun on 2 kuukautta. Itse pelkään ja ressaan ihan kauheasti, koko ajan ja pelko on päälimmäinen tunne koko ajan, arjessa ja unissa. Näen painajaisia ja useat painajaiset on käyneet toteen, joten pelkään oikeesti, että niissä on jotain perää. Tahtoisin suunnitellut sektion sen takia, että pääsisin tästä epävarmuudesta ja ressistä eroon. Voisin nauttia loppuraskaudesta, kun pelkoon liitetty alatiesynnytys jäisi pois. Synntys saa aikaa ahistusta, hengitysvaikeuksia, paniikkikohtauksia.. Ressi ei ole hyväksi vauvalle, nyt sitä on jatkunut jo 24 viikkoa. Olen ollut sairaslomalla asian takia, perheet on alkaneet pelkäämään vauvan puolesta ja ressaamaan sitä, tuleeko vauvasta täysijärkinen, kun itse ressaan koko raskauden ajan..On sanottu, ettei saa verrata raskauksia tai  synnytyksiä keskenään, mutta huomaan vertaavani: eka raskaus oli kevyt ja helppo, toinen oli vaikea ja kolmas ei oo helppoa päivää näyttänyt vielä.. Eka synnytys oli miellyttävä kokemus, toinen oli kuin isku vasten kasvoja ja kolmannen kohdalla olen kieltänyt koko synnytyksen olemassa olon. Suurin syy pelkoon on kuitenkin huono synnytyskokemus viime kerralla ja sen vaikutus arkeen palaamisessa. Lisäksi se, että vauva on tälläkin hetkellä väärinpäin, lisää pelkoa: en aio edes harkita alakautta synnytystä, jos vauva on väärinpäin! Pelkoon on vaikuttanut vaikea raskaus ja uupumus, masennus ja kaikkien näiden asioiden summa.. 

Kerroin pelostani myös täällä..




Alla synnytyskertomuksia edellisistä raskauksista.. Ei ole pakko lukea, jos tulee helpolla pahaa oloa..

Takana minulla on siis kaksi synnytystä, toistensa vastakohdat. Ensimmäinen oli perätilan takia suunniteltuu sektio, jossa kaikki meni sujuvasti ja ilman ylimääräisiä ressiä ja kiireettömässä ilmapiirissä. Hoitajat oli ystävällisiä ja ottivat minut ja miehet huomioon jokaisessa asiassa ja kävivät kyselemässä mitä mielessä pyörii ja onko kysymyksiä tai mieltä askarruttavia asioita, joista tahtoo puhua vielä ennen leikkaukseen menoa. Oli luottavainen, turvallinen ja miellyttävä olo itsellä ja rauhallisuuden takia en pelännyt yhtään, vaikka leikkaus on aina leikkaus. Kaikki meni hyvin. Salissa 20 min myöhemmin syntyi terve poika. Se päivä oli rankka, sektiohaava oli tietenkin arka ja epämiellyttävän tuntuinen, mutta tulokas sai kaiken sen tuntumaan normaalilta. Olin ekaa kertaa pystyssä samana iltana, koska mun piti vaihtaa jostain syystä sänkyä toiseen, seuraavana päivänä kävelin jo vessaan itse ja suihkuunkin pääsin. Jalat oli haparat kuin vasikalla ensimmäisten askelten aikana, mutta helpotti pikku hiljaa.. Mies hoiti vauvaa, sillä itse en saanut nostella ja sängystä käsin se oli äärimmäisen vaikeaa muutaman päivän ajan, sitten se helpotti. Olin kotona ja normiarjessa heti kiinni ja tehtiin pojan ja koiran kanssa lenkkejä jo 2 viikkoa synnytyksen jälkeen. Ei ollut mitään vaivaa tai elämää hankaloittavaa asiaa. Inhottavinta oli ehkä tikkienpoisto ja tunne kun niitä poistava henkilö sanoo oh-nou, haava oli toiselta puolen auki, mutta siihen laitettiin vain perhoslaastarit ja se parani hyvin.

Toinen raskausaika 1.5v myöhemmin sai sitten pelon nousemaan korkealle, osaksi siihen liittyi se että raskausaika oli myrskyävää: pahoinvointi kesti aamuisin useita tunteja, 16 viikkoa. Tunsin itseni huonoksi äidiksi, kun istutin pojan tv:n ääreen ja katosin itse vessaan halailemaan pönttöä. Aamupahoinvoinnin jälkeen selkä alkoi rasittua ja arjesta tuli tuskaa. Pienet arjen asiat tuntuivat suurilta ja niiden suorittaminen oli liian rankkaa ja raskasta. En tiedä  mistä pelko loppujen lopuksi sitten lähti liikkeelle, mutta painajaiset jatkuivat joka yö, nukuin huonosti ja pelkäsin lapsen puolesta, koska oma oloni oli huono. Supistelut alkoi 3 kk ennen laskettua aikaa ja ne teki kipeää, niitä tuli joka päivä ja pienestäkin. Nivusen kipu oli valtava ja joka paikkaa kolotti, migreenikohtauksia tuli usein ja pari kertaa pyörryinkin niin, että mies vei minut ensiapuun. Kotityöt jäi tekemättä. En saanut masennukseen sairaslomaa neuvolasta, koska olin kotona lapsen kanssa, sanottiin vain että ei tarvitse repiä itseä joka suuntaan vain keskittyä oleelliseen ja siihen, että jaksaa arjen tärkeimmät asiat: lapsenhoidon ja ruoan, niillä pärjää jo.. Synnytyspelkopolilla minulle vain sanottiin, että kaikki mitä pelkona olet meille kertonut on mielikuvituksen tuotetta, älä katso enää tv:tä ja koita ottaa rennosti. Hyvin menee, saat kaiken tarvittavan kivunlievityksen, tuen, luottamuksen ja muut tarpeet, mitä tulet tarvitsemaan. Kirjoitetaan se tänne ylös niin hoitajatkin sitten tietää.. Luotin tähän ja sain katua pahemman kerran. Mikään ei mennyt niin kuin oltiin yhdessä "synnytystapaa ja toivomuksia" laitettu ylös. Kätilöt lähetti kotiin kolme kertaa, koska synnytys ei ollut alkanut. Supistelut oli 2-7 min välein monta tuntia, kipeinä ja halusin kipuihin jotain lääkettä: sain matkalipun kotiin, ilman kummempia tutkimuksia. Viimein ne otti sisään kun en suostunu enää lähtemään kotiin, olin niin kipeä supisteluista, etten pystynyt itse kävelemään tai seisomaan. Sain särkylääkettä ja käskyn nukkua. Seuraavana aamuna alkoi sitten supistelu 7 min välein ja siitä pari tuntia myöhemmin oltiin jo 5 min ja puolen päivän jälkeen aloin panikoida ja vaatia järkyttäviin kipuihin jotain muuta kuin buranaa ja banadolia.. Sain oksitosiinia ja kalvot puhkaistiin. Tässä vaiheessa luonani oli ollut jo neljä eri hoitajaa eikä kukaan tiennyt milloin saan syödä, saako syödä, milloin saan lisää lääkettä tai saako sitä antaa lisää. Kukaan ei tienny millon epiduraali saadaan laitettu ja kukaan ei osannut auttaa siihen järkyttävään, jyskyttävään kipuun joka tuntui jatkuvana puukkojen lyömisenä nivuseeni. Kerroin heille, että pelottaa ja voin pahoin, mutta he eivät reagoineet muuten kuin sanomalla: jokainen äiti pelkää, siihen auttaa vain synnytys. Pahoinvointiin he toivat kupin johon oksentaa. Oltiin huoneessa miehen kanssa kaksin, hän oli lievästi paniikissa, koska minä vain itkin ja huusin, kun sattui ja kukaan ei auttanut siihen kipuun. Paniikkikohtauksen aikaan sain paikalle kätilön ja paperipussin, sekä tylyt sanat: koita hengittää rauhassa. Huusin hänelle päin naamaa, että voi painua helvettiin. Vasta kolmen jälkeen saatiin epiduraali ja huoneen vaihto synnytyssaliin. Sain nukuttua jonkun aikaa, mutta se viiltävä kipu nivusessa oli jotain niin tuskaista, että itsestäni tuntui kuin leijuisin vain huoneen katossa ja katselisin itseäni sieltä käsin. En ollut enää tässä maailmassa ja se kuvottava tunne vain paheni. Pelkäsin kaikkea ja olo oli niin turvaton, heitteille jätetty ja onneton, että itkin ja oksentelin yhtäaikaa. Hengitysvaikeuksiin sain maskin naamalleni, mutta siitä tuli vielä pahempi olo kuin aikasemmin. Epin jälkeen jaloistani katosi tunto täysin, en pystynyt liikuttamaan niitä ollenkaan, mutta se viiltävä kipu nivusessa oli tallessa, jatkuvana piinana. Olin aivan loppu, silmät vain pyöri päässä, pyörrytti ja teki pahaa. Pyysiin ja anelin päästä leikkaussaliin, mutta minun käskettiin vain puskea. Tästä epiduraalin ja itse synnytyksen vaiheista minulla ei ole mitään muistikuvia: aikaa siinä välissä on yli 3 tuntia, mutta minusta tuntuu, että en ole ollut siinä läsnä ollenkaan. Kai siinä on välillä pitänyt punnertaa (sillä muistan huudot: Ole nyt vain hiljaa ja ala puskea vauvaa ulospäin!) Välilihaa piti leikata ja jotain sisäisiä lihaksia myös, koska pää ei mahtunut, tikkejä tuli 12 ja se oli toiseksi pahin kipu ikinä, mitä olen kokenut. Tytön pää ei mahtunut vaan häntä autettiin imukupilla ja jollain muulla laitteella (synnytyskertomuksen mukaan, en saa selvää mikä laite se on ollut) Tytön sydän äänet heikkeni ja loppuivatkin jossakin vaiheessa..
Tytär syntyi yli 16 synnytyksen ja 15 min ponnistelun jälkeen, elämän iloksemme, ainoa positiivinen asia. Kätilö sanoi, että synnytys oli ollut normaali ja mennyt loistavasti: Kysyin että miten he ottivat huomioon pelkoni, pahoinvointini ja toiveeni (hän kohautti olkiaan) ja minä käskin hänen painua helvettiin. Kävin suihkussa ja sitten päästiin huoneeseen. Mies käskettiin tunnin jälkeen kotiin, koska vierailuaika oli ohi ja minä jäin yksin lapsen kanssa huoneeseen, jossa ei ollut edes vessaa. En päässyt itse sängystä ylös, kukaan ei tullut auttamaan, vaikka soitin kelloa ja ruoaksi sain kupillisen limppistä kiisseliä ja kupin kahvia (en edes juo kahvia!) En saanut tyttöä yksin nostettua sängystään viereeni ja kätilö tuli huoneeseen kerran sen illan aikana, hakemaan roskiksen. Kysyin samalla voisiko auttaa nostamaan lasta syliin (kun tyttö huusi kuin syötävä, enkä saanut tarpeeksi hyvää otetta hänestä, että olisin uskaltanut nostaa syliin) niin kätilö vain sanoi, että tulee kohta, kun pitää viedä nyt roskat ja kädet on likaiset.. Odotin jonkun aikaa, mutta ketään ei tullut, vaikka soitin kelloa. Sit meni hermo: nappasin tytön kapalosta vain kiinni ja riuhtasin hänet sänkyäni päin, onneksi matka ei ollut pitkä, mutta muuten en häntä olisi saanut syliin asti. Särkylääkkeitä sain vasta seuraavana aamuna kuuden jälkeen, koko yönä en nukkunut, kun oli niin järkyttävä, jyskyttävä, kamala kipu alakerrassa, että itkin ja yritin pysyä rauhallisena.. Nukahdin lääkkeiden annon jälkeen ja heräsin vasta yhdeksän aikaan, silloin aamupala oli jo ohi, ja huoneeseen tullut kätilö vain tokas yks kantaan, et seuraava ruoka on yhdentoista aikaan, ole silloin jonossa niin saat ruokaa, ei täällä palvella ketään! Olin syönyt edellisenä iltana kotona iltapalan kahdeksan jälkeen, joten nälkä oli aivan valtava.. Veden tilalle sain mehua, muuta eivät voineet antaa.. Kanttiinista saisi ruokaa, kun menee itse ostamaan: ja minä kun en päässyt itse edes sängystä ylös ja vessaan! Onneksi mies tuli ennen ruokailua ja haki sitä minulle niin ison annoksen, että söi itekin siitä.. Pääsin hänen avullaan vessaan ja sain tytönkin takaisin sänkyynsä kainalostani.. Ainoa mikä toimi oli lääkecoctailit, niitä tarjottiin aamusta eteenpäin jatkuvasti, otin jokaisen lääkkeen minkä sain ja silti tuntui ettei kipu loppunut hetkeksikään.. En saanut yhtään postiviisistä tai kannustavaa sanaa keneltäkään hoitajista. Lääkäriltä sain kaksi sanaa: hyvin paranee. Tahdoin samantien kotiin! Tuntui kuin olisin saanut vankeustuomion, ja paha olo oli jatkuvaa. Teki vain mieli kotiin läheisten pariin ja tuttuun ympäristöön. Olo sairaalassa oli tuskaa ja kirjotin siitä kaksi sivuisen palautteen ennen lähtöäni palautelaatikkoon. Kuukausi myöhemmin sain vastauksen: pahoittelemme saamaani palvelua.
Kotiin päästyämme arki oli tuskaa. En pystynyt kiipeämään portaita yläkertaan itse, mies kantoi minut ekat 2-3 kk. Aamulla hän kantoi minut ja lapset alakertaan ja kaikki tarpeelliset tavarat: vaipat, vaihtovaatteet, puhelimet.. Istuminen oli tuskaa, alakerta oli niin hellänä, että jokainen pieni liike teki tuskaa ja silmissä vilahti mustaa joka kerta kun liikutti jalkaa tai hengitti. Särkylääkkeitä söin 3 kk. Vessassa käynti oli tuskaa, käsisuihkun piti olla päällä koko ajan ja silti valui kyyneleet joka kerta. Kävelemään pihalle pääsin 2 kk synnytyksen jälkeen, ihan kotipihaan ja sekin teki tuskaa. Seisomaan pystyi ekan 2-3 kk aikana vain 10 min kerrallaan, sit oli pakko päästä istumaan tai makaamaan, teki heikkoa. En ollut arjessa mukana ollenkaan ja masennus iski jälleen. Kaikki kotityöt jäi miehelle, joka koitti hoitaa niitä töidensä jälkeen. Myös toki perheistä oli apua. Vannoin etten koskaan enää synnytä alakautta, tätä tuskaa en tahtoisi kenellekään.. Neuvolan täti oli neuvolassa ihmeissään että miten oon niin kipee ja miksi mitään kipua lievittävää ei oo annettu lääkäristä. Hoitaja oli mahtava!




Kohta pitää lähteä pelkopolille, pelko on nyt ihan taivaissa ja kyyneleet on silmissä. Oon koittanu saada nämä asiat kirjotettua paperille, niille kahdelle A4, jotka sieltä tuli esitäytettäväksi, tosin minulla meni aika monta ylimääräistäkin riviä.. Paperit on aivan täynnä tekstiä ja ajatuksia tässä syksyn ajalta.. Kohtahan se sitten nähdään pakotetaanko tälläkin kertaa kohtaamaan pahin pelko vai saanko rauhan ja yrittää nauttia loppuraskaudesta ilman ylimääräistä ressiä. Vatsaa kivistää, vauva on levoton, itselläni pukkaa paniikkikohtaus päälle, kädet hikoilee ja olen käynyt jo pari kertaa halailemassa vessan pönttöä..
Joudun menemään yksin, sillä mies ei töistään pääse, toisaalta ihan ok, sillä hän on kuullut ruikutukset ja valitukset jo 24 viikon ajalta, joten ei varmaan tahdo enää kuunnellakaan samaa satua.. Miehen siskon sain kyyditsemään ja hän pystyy olee sen ajan lasten kanssa. Aikaa piti varata 2-3h, joten täytyy ottaa jotain evästä mukaan, sillä ruokaa en oo pystyny syömään ollenkaan..





Mustissa alkuteksteissä on faktaa haettu:
 Terveyskirjasto täältä
Synnytyspelko täällä
vauva.fi täällä

perjantai 21. syyskuuta 2012

rv 24 ja nvl kuulumisia..


Alkaa takki kohta ahistamaan..





Poksahdettiin uudelle viikolle eilen, sen kunniaksi oli sitten neuvolakäyntikin..
Samana päivänä otetut kuvat näyttää niin erilaisilta eri vaatteet päällä..


Neuvolassa:

- Käsky pissalle
- Kela-laput vain tylysti kouraan (niistä ei puhuttu tai annettu ohjeita täyttöön: kotona koitin tuskailla, voiko äippärahaa hakea viim. 6kk tulojen mukaan, miten? Olis tulot tässä syksyllä reilut 200-300e paremmat kuin vuoden 2010 verotuksen mukaan)
- Toivotti voimia ensi viikon työn alotukselle, kokeillaan onnistuuko. Käski juosta heti lääkäriin, jos selkä vähänkään tuntuu siltä, että jumiin menee, sillä sairaslomalla sen saa paremmin vielä kuntoutettua ennen synnytystä, mutta jos töissä koittaa kitua ja viimeseen asti tuskailla niin sitä on sitten vaikeampi kuntouttaa.. (Joten luovutan heti, jos alkaa tuntua, ettei jaksa / pysty / menee jumiin tai jos kipu palaa)
- Suositteli käymään fysioterapiapisteessä: kyselemässä selälle kuntoutus/ ylläpito ohjeita ja kattomaan löytyiskö sieltä sellasta tukivyötä mikä voisi auttaa (olen epävarma, ei auttanu viimeksikään..)
-Olin syönyt juuri ennen lähtöä (NIIIIIN huono idea!), kun piti saada koululainenkin syötettyä ennen lähtöä, en viitsinyt montaa kattausta pistää esille..
- Paino on noussut nyt sinne lähtöpainoon, joten nyt joutuu pikkusen alkaa kattoo mitä suuhun pistää (on tullu pikkusen herkuteltua viime aikoina..) Miks on niin paha juttu että tekee mieli kaikenmaailman herkkuja, mutta ruokaa ei tee mieli tehdä tai syödä..??
- Ei meinannut saada sydänääniä kuulumaan (viimeksi ei onnistunu ollenkaan), vauva on pää ylhäällä ja painautunut selkääni vasten, joten joutu kaivamaan tosi syvältä ja pitkään, mutta saatiin sitten kuitenkin hetkeksi äänet kuulumaan: hyppeli 140 molemmin puolin.. Potki ja kiemurteli karkuun.
- Synnytyspelkoa alko lisäämään se, että vauva todellakin on pää (tosi) ylhäällä, ja jalat alhaalla ja toisella sivulla (terkkarin tutkimusten mukaan).. Onhan vasta viikko 24, joten kaikkee kerkeää tapahtumaan, mutta ei toivoakaan, että alkaisin synnyttämään tätä niin että olisi väärinpäin!
- Kohdunpohjan korkeuskäyrä menee sulavasti keskiviivaa hiukan korkeemmalla..

 Toimenpiteitä: (viimeksi käyty viikolla 16+5, eli n. 7 vkoa sitten)

Pissa puhdas (puhdas)
RR 114/72 (117/78)
Hemppa 117 (104)
Paino +494/vko (+126/vko)
Kohdun korkeus 22 (13.5)
Liikkeet ++ (+)
Syke + 140 (--)



Lääkäri aika menee tosi pitkälle, pahoitteli sen puuttumista, mutta ajat ovat ihan kortilla, eivätkä meinaa riittää potilasmäärälle.. Lääkäri aika on siis lokakuun 31. pvä. Tämä lääkäri on ensimmäinen ja viimeinen koko raskauden aikana... (lääkäri ottaa vastaan minut sype käynnillä ens viikolla, mutten tiiä mitä se pitää sisällään..)
Sain syyslomaviikolle ylimääräisen neuvolakäynnin, koska tahtoo ettei tuu liian pitkä väli ja että näkee miten selän kanssa käy. Myös hemppaa pitää seurata ja katsoa, ettei paineet lähde enempää laskemaan.. Lisäksi haluaa tietää mitä SYPE-käynnillä on merkitystä pelon laatuun.




Purnausta sype-käynnistä:

Nyt voi sit alkaa jännittää tiistain SynnytysPelkopolikäyntiä.. Miten siellä osaa selittää sen, mitä pelkää, kun tuntuu ettei saa mitään suusta ulos kun kyyneet vaan valtaa silmät ja paniikkikohtaus iskee, kun ajatteleekin vain koko asiaa ja käyntiä.. Oon koittanu kirjottaa asioita paperille, mutta miten ne saa kerrottua lääkärille ja kätilölle niin, että ne ymmärtää, että pelkään oikeesti..?? En pelkää yhtään sektiota, koska siitä jäi hyvät muistot, mutta toisen kohdalta pelko tuli alakautta synnyttämisestä, kolmannesta pelkään synnytystä ja varsinkin sen jälkeistä arjen saamista kuntoon... Miten tätä pelkoa voi leivittää? Viimeksi kävin pelkopolilla, en saanut sieltä apua pelkoon yhtään: kätilö vain käski kertomaan mitä pelkään ja kun lopetin hän tyynesti vain sanoi: pelkosi on vain mielikuvituksesi tuotetta, unohda se. Tervetuloa sitten synnyttämään! Ei ollut kovin mielekäs käynti ja lähdin sieltä pois peläten enemmän: en enää kipua, synnytystä tai lapsen kokoa (mahtuuko, mahtuu mahtuu: jouduttiin avittamaan kaikella mahdollisella ja leikkaamaan välilihaan 12-15 tikkiä, kun ei mahtunut!!) vaan eniten sitä, että minua ei kuunneltu yhtään, huoleni sivuutettiin ja pyynnöt siitä, että tahdon yksilöllisen hoidon /hoitajan niin mikään ei toteutunut synnytyksessä. Kätilöt vaihtui, kukaan ei tiennyt tilannettani, kukaan ei kysellyt miten voin, tarviinko jotain ja jaksanko.. En olisi jaksanu, oksentelin koko 16 tuntia, en ollut syönyt mitään 24 tuntiin ja kipu oli jotain niin valtavaa, etten pystynyt keskittymään itse synnytykseen. Paniikkikohtaus iski kesken synnytyksen ja hengitykseni oli vain pinnallista, pyörryin ja silti käskettiin punnertaa. Jälkeenpäin meni 3 kk ennen kuin pääsin kotona portaat alas, kipu alakerrassa oli valtavaa, särkylääkkeitä meni yliannoksia, mutta kipu oli läsnä kokoajan, silti piti pitää tyttö tissillä ja poika ruokittuna. Kauppaan en päässyt tuona aikana ollenkaan, koska en pystynyt kävelemään normaalisti, vessassa piti olla käsisuihku päällä, se helppotti kirvelyä ja kipua vähän, mutta huusin ja itkin joka kerta, monta kuukautta.. Paska maku jäi kaiken kaikkiaan suuhuni, paska maku, joka jätti arvet ja trauman sydämeen. Paska maku, joka on vuosien aikana vain kasvanut ja nyt pitäisi mennä avoimin mielin synnyttämään.. Ei huvita, en halua ja miksi nyt pitäisi uskoa ja luottaa kätilöihin ja lääkäreihin kun viimeksi minun ääntäni ei kuunneltu yhtään?? Pelko ei ole helpottanut, se vain kasvaa, päivä päivältä.. Ressi alkaa tuntua jo varmaan vauvassakin kohta, mihin asti ressaaminen on tervettä?

Pelkään, kuinka osaan sen pukea sanoiksi niin että lääkärikin sen näkee ja osaa auttaa..??


vauvan vaatekaappi..

.. Oli pakko ottaa kuvat noista vauvan vaatekaapin sisällöistä.. Jonkun verran vaatetta on vielä ullakolla, mutta oon parhaimmat ja suosikkini sieltä jo roudannut alakertaan ja pessyt valmiiksi kaappiin odottamaan pienokaista.. Petivaatteita en oo vielä kantanut alas, mutta muutamia juttuja silti löytyy alhaaltakin (pissasuojia, peitto(joka on ollut tyynynä leikkihuoneessa) ja leikkimatto..)
Tulokkaan kaltevat vaatetornit

Kuvista sitten huomasin ne, mitä puuttuu.. Pipo on yks sellanen, luulisin. toi äippäpakkauksen sinertävä on vaan niin julmetun iso, et menee vielä meiän 5vlle, joten ei ehkä ihan vauvan ensipipoksi, mutta kerkeehän sitä vielä.. Oon tehnyt yhden villapipon itse ja huovutin sen kevyesti, että on varmasti ihan lämmin, mutta kaipaan jotain silti.. Näistä puuttuu ne isyyspakkauksessa olevat..  Vaatteet on kokoa 50-68 (kokoa 68 on vain muutama vaate)


Laitapehmuste pojan ajalta, peitto, leikkialusta ja 3 erikokoista unipussia

Tyttären huoneesta löytyi vielä nämä vauvalelut (olivat kylläkin yläkaapissa tallessa, ei leikeissä)

Äippäpakkauksen puku vuodelta '87 (pikkuveljeni puku), josta saa pussin tai puvun. Keltanen on tulossa vauvan ensipuvuksi ja sitten kevyttoppa äippäpakkauksesta vuosimallia '05. (toppis on vielä ullakolla..)

pipot, myssyt, villasukkia, lapaset, nahkahanskat.. mitä nyt sattu löytymään ullakolta..

Itsetehdyt

kauluri / poncho. tyttärelle piti tehdä samanlainen..

muutama pari sukkia..

Itsetehdyt

Ostetut (keltaiset housut on tuliaiset)

Mekot. Tuo punainen (laivat) on minun ensimekkoni v.85. Raidallinen on neidin 5v ekamekko..

Nämä oli neiti 5v:n päällä kastemekon jälkeen..

Vain muutama paita löytyi ullakolta (kasa keskellä on keitasupaitoja) Beige/vihreä villatakki, jossa ruusut on anopin tekemä

Kokopukuja.. (pallot, elefantti ja tää kauluksellinen on pojan ensi vaatteita v.05)

Pöksyjä joka lähtöön (alarivissä puolipotkarit ja sukkahousut)

Tämän tein eilen illalla, on kokoa n. 50-56cm, omat kaavat ja sovellukset, joten toivotaan et menee vauvalle..

Kai tällä vaatemäärällä alkuun pääsee.. Tuntuu ettei kaupassakaan osaa muuta katsella ku vauvan vaatteita ja oon täysin unohtanu et isommat lapsetkin kaipais päivitystä omiin kaappeihinsa (pojan 116 cm collarit alkaa kohta olemaan jo polvissa..) :) Jospa vaikka viikonloppuna keskittyisi isompien vaatevarastojen täyttöön..

Lisäksi mun oli sitten pakko tilata se H&M;n teddypuku, jota oon himoinnut jo pitkään..
Tytär on aivan innoissaan joukkuevoimistelustaan, tässä esittelee oppimaansa siltaa.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Dementia..??

.. Joskus kyllä tuntee itsensä niin hölmöksi.. ettei voi ku nauraa ja sitten toiset kattoo ku vähä-älyistä, että mitä yksiksesi naureskelet...



Oon kaikkien raskauksien aikana huomannut, että aivosolut lähtee vaeltelemaan ihan jonnekin muualle ku aivoihin..  Tulee tehtyä ihan hölmöjä juttuja, unohtelen heti, jos asioita ei oo laitettu lapulle tai muistutuksena kännykkään (HÄLYTYS!) Tavaroita löytyy ihan hölmöistä paikoista ja unohtuu ties minne..

Mies on alkanut kyselee jo lähtiessä, että onko kännykkä, avaimet, lompakko, housut, kengät, takki yms mukana, kun jonnekin lähdetään. Hänestä on huvittavaa, kun multa puuttuu aina jotain ja veikkaa, että pikku hiljaa tää meikäläisen hölmöily alkaa käydä kyllä sen hermoillekin.. Pitää ensin vahtia, että lapsilla on kaikki tarvittava mukana ja sit vielä että vaimolla on housut jalassa, eikä pelkät kalsarit..

Jääkaapista löytyy välillä kaukosäätimiä, sukkapuikkoja ja lankaa, lasten lelujakin siellä oli..

Olin unohtanut punertavien pyykkien sekaan valkoiset alushousuni, ovatpahan kauniin vaaleanpunaiset..

Miehen valkoiset sukat taas on vaaleansiniset ja pojan paita hukku kuivausrumpuun ja sen  rinnuksella ollut "tarrakuva" lähti irti sitten kuivumisen jälkeen..

Pesukoneen oon laittanu monta kertaa päälle, mutta aina unohtuu joko vesihanan aukaisu tai pesuaine..

Takan pistin tulille yksi päivä ja hetken päästä ihmettelin miksi alkaa savu nousemaan olkkarista, olin unohtanu aukasta pellit.. (tänään oli takansytytys ohjeet kirjotettu paperille, ettei vaan pääse unohtumaan.. -kiitos mies..)

Olin laittanu tänä aamuna pojan kellon soimaan tuntia liian myöhään, onneksi kuitenkin oma kelloni soi n. 7 aikaan niin kaveri kerkes pukee ja syödä ja kerkes kouluunkin asti.. 

Itselleni voin nauraa kyllä ja hölmöilylleni, mutta miehellä ei oo mitään oikeutta tulla sanoo, et oon ihan sekasin.. Mä kuitenkin yritän.. Aina vaan ei onnistu ihan niin ku oli tarkotus..

Hajotin tässä jo tv-tason toisen lasioven, se jäi kiinni lahkeeseen ja kun otin askeleen taaksepäin niin kuulu vain RÄTS.. ja onnen sirpaleita tuli sitten ihan kiitettävästi.. Huoh. Mies oli mielissään.. :(

Ihan jo alkaa pelottamaan, että mitähän tässä vielä tapahtuukaan, olis kuitenkin vielä 16 viikkoa raskausaikaa jäljellä.. Tulossa on kuitenkin vielä joulukin, joten en mee yhtään takuuseen, mitä joululahjapaketeista löytyykään..

Enhän oo ainoa??

tiistai 18. syyskuuta 2012

Herkkuja..

Miksi tekee mieli herkkuja koko ajan??? Syön ruokaa ja oon koittanu jättää napostelut väliin, mut huomaan koko ajan kyttäävän keittiön kaappeja ja sitä, löytyisikö mitään herkkua..

Tekis niin mieli leipoo koko ajan jotain, suklaa on ihan ehdottomasti mun heikkous, suklaakakut, muffinssit ja suklainen  kaakoa.. ah..

Mutta sitten toisaalta, mun tekee niin mieli kalaista voileipäkakkua, mutta en oo nyt sit kuitenkaan uskaltanu lähtee kalaa ostamaan.. Jouluksi sitä on sitten pakko tehdä.. Nams..

Ei voi olla koko ajan leipomassa, joten jos vain kävisi "haaveilemassa"..


suklaa-mansikkahyydykekakku
suklainen kaakao



jouluinen vanukas

5v Prinsessani valkosuklaa hyydykekakku
marjamuffinit


Mango-valkosuklaahyydykekakku



donitsit
suklaamoussekakku
porkkanakakku






moussekakku






porkkanakakkua
Multa jäi kaksi (poika) hoitolasta pois..


Seuraa Hipsulaa: