Tuli puhetta eräällä keskustelupalstalla siitä, miten lapsiperheissä syödään ja syökö lapset kasviksia.. Ja miten lapset saa syömään kasviksia.. Minä ihmettelen, sillä meillä lapset syö oikeestaan kaikkea mahdollista. Tyttö ei tykkää sienistä ja poika ei voi sietää aurajuustoa, muuten ei kauheesti oo tullu sellasii "en syö"- juttuja. Ollaan ihan alusta asti otettu se linja, että kaikkea pitää maistaa, yleensä maistellaan monta kertaa, ennen kuin saa sanoa tykkääkö vai ei. Hoitolapsilla on sama linja: jokaista ruokaa maistellaan. (samahan juttu on esikoulussa ja koulussa, päiväkodeissa vaihtelee käytäntö.) En pakota lasta mitenkään syömään, mutta pieni pala pitää maistaa. Joskus lapset sanoo ettei tykkää, mutta yksikään ei ole kyllä 4.5v työvuosien aikana jättäny syömättä ruokaa. Aina on alotettu sillä, että maistetaan ennen ku sanotaan ettei tykkää (mutta lähes aina annokset syöty huomaamatta loppuun)
Isommat lapset ottavat ruokaa itse (kotona ja hoidossa) Ensin laitan pöytään esille salaatit ja kasvikset, joita lapset lappaavat lautasen puolilleen. Sitten lämmin ruoka esille. Oon huomannu, että meillä lapset syö tosi paljon kasviksia ja salaattia, kun tekee näin päin, jos kaikki on esille yhtäaikaa ei salaattia enää ruoanoton jälkeen mahdu lautaselle. Meillä on ollut esille lautasmalli (jonka otin kesäksi pois ja hukkasin jonnekin tosi hyvään piiloon) ja siitä lapset katsovat mitä pitää olla lautasella, miten aterimet laitetaan esille ja mihin maitolasi kuuluu (7v auttaa kattamaan pöytää kotona, myös 5v on innokas auttamaan, enemmän tykkää kuitenkin tehdä ruokaa kuin kattaa pöytää)
Tässä muutamia juttuja, nää on meiän lounaita, välipaloja, juhlaruokia.. (joista nyt äkkiseltään löysin kuvia..) Täytyykin taas tsempata ja ottaa enemmän kuvia ruuista, sillä on viime aikoina jääny hiukan huonommalle mallille, kun ei ole oikeestaan ollut edes hoitolapsia, joille niitä tekisi.. Nyt keskitytään sitten ruoan tarjoamiseen perheelle.. :)
|
dippikasvikset ja dipit |
|
kerrosmalja hedelmiä ja marjoja |
|
makaronilaatikko+ porkkanaa |
|
Kanasalaatti |
|
kinkkusalaatti |
|
salaattia grillatun kanan kanssa |
|
Kinkkuvoileipäkakku oli juhlissa, lapset tykkää tästä |
|
kalakakku juhliin |
|
Salaattia, vokkikasviksia ja kanapihvit |
|
hyydykekakku juhliin |
|
hedelmäinen pirtelö välipalalle |
|
muffinit välipalalle |
|
kalasalaatti aikuisille, lisukkeena lapsille |
|
jauhelihatortilloja |
|
tortillan täytteet |
|
hoitolapset oli viimeistä päivää hoidossa, toivottiin hampurilaisia, jotka sitten tehniin alusta asti itse ja yhdessä. |
|
muffinit ystävänpäivänä |
|
marjapiirakkaa itse poimituista marjoista välipalalle |
|
juuresmuussi, kanttarellikastike ja pihvit |
|
ruohosipulinen kinkkukastike ja makaroni |
|
sitruunamuussi, ahvenpihvit, kasvikset ja hedelmäinen salaatti |
|
lasten kanssa tehdyt kasvispihvit ja uudet perunat |
|
makkarakeittoa |
|
nakki-minestronekeitto on lasten yksi lemppareita.. |
Ai että tuli ihan hirmuinen nälkä katsellessani näitä kuvia ! Hyvältä näyttää, ei voi muuta sanoa :) ja itse muistan pienenä sen, että meillä oli samalla tavalla kotona, että kaikkea maistetaan :) ja samalla tavalla aion toimia oman tulevan lapseni kanssa, koska eihän se voi olla 'pahaa' ennen kuin on kunnolla maisteltu :) ps. Sinulla on ihana blogi!
VastaaPoistaNiinpä, kotoa se kaikki on lähtösin. Meillä oli kotona tosi kova kuri ruokapöydässä. Ruokaa piti kunnioittaa ja aina piti maistaa. Samoin ollaan tehty lasten kanssa ja nyt on tullut sekä eskarista, että koulusta viestiä siitä miten hyvin lapsi syö, maistaa ihan kaikkea ja se että ei nosta siitä meteliä: ottaa vähän ja jos tykkää hakee sitten lisää. Salaattejakin vetää isoja määriä, muut tuskin koskee.. :) Kiitos!
PoistaVoisin tulla sun luo hoitoon syömään :D
VastaaPoistaihanaa! :) Kiitos!
Poista