lauantai 15. syyskuuta 2012

Viikonloppu

on yleensä perheen yhteistä aikaa..

Tähän asti koko syksy on mennyt pojan harrastusten mukaan, hänellä on ollut jalkapallossa pelejä ja turnauksia lähes joka viikonloppu ja torstaina oli nyt sitten viimeinen tämän kauden peli. Tiedossa on siis vihdoin hiljaista aikaa..?? Ei todellakaan.. 


Eilen käytiin Peurungassa, hävettää ihan, että ollaan täällä asuttu jo kaksi vuotta, eikä kertaakaan olla käyty paikallisessa kylpylässä. Nyt on sitten sekin etappi takana. Hinnat on ihan hirvittävät! Onneksi sekä minulla, että miehellä on liikunta/kulttuuri/virkistysseteleitä, joita pystyttiin käyttämään lastenkin maksuihin.. Käteen tuleva ranneke oli niin valtavan iso ranteeseeni, että jouduin vetämään sen lähes kyynerpäähän asti, nilkkaan se ei mahtunut (on meinaan pikkusen jo turvonneet) Lapset tykkäsivät uida. Isompi olisi ollut koko ajan isossa mäessä isin kanssa, jäivät vajaan 2 sekkaa nopeimmasta ajasta. Pienempi taas ui rataa ympäri ainakin kolme kertaa. Vesipeto ollut pienestä asti. Tyttö kävi kastelemassa itsensä myös kylmä altaassa. Itse koitin rentouttaa selkääni poreissa. Illasta jo alkoi tuntumaan, että selkä tais mennä vielä enemmän jumiin: kävely oli tuskaa ja vartaloa ei kärsi liikuttaa yhtään sivulta sivulle. Yöllä sitten en nukkunut yhtään, hemmetti kun jomottaa koko oikeaa kylkeä ja pienikin liikahdus teki pahaa.

Illalla katsottiin lasten kanssa vielä elokuva ja herkuteltiin poppareilla ja täytetyillä patongeilla.
 
Aamulla koitin venytellä ja vedin navan täyteen banadolia.. Hiukan helpotti ja ei muuta kuin kaupoille ja
jotain löytyikin. Sain taas kaapit täyteen pesuaineita, kun onnistun aina ostamaan kyllä pesuainetta, mutten koskaan muista ostaa huuteluainetta, joten viime koneelliset on olleet jokseenkin "koppuraisia" makuuni. Myös suihkusaippua oli päässyt loppumaan, yleensä mies on se, joka muistaa ostaa näitä.

Ollaan tehty yhdessä ruokaa, lapset teki salaattia ja jälkiruokaa. Nautittiin takan loisteesta ja löhöttiin.

Nyt mies on tyttären kanssa metsäretkellä ja poika tuli juuri sisälle aivan märkänä, ovat pelanneet jalkapalloa pihassa vesisateessa naapurin poikien kanssa.

 Sauna lämpiää. Lähden ottamaan omaa aikaa itselleni: kasvonaamioita, hiusnaamioita, jalkakuorintaa ja -kylpyä sekä kuuntelemaan JYPin peliä. Myös kynttilät on pistetty sinne jo palamaan, joten nyt nauttimaan...



Saunan jälkeen on sitten vuorossa nauttimista yhdessä kynttilöiden valossa..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hipsula kiittää kommenteista!

Seuraa Hipsulaa: