tiistai 11. syyskuuta 2012

Isyyspakkaus vol. 3

Nyt olis isyyspakkaus viimeistä suklaalevyä vailla valmis.. (ja isin paita "maalataan" tällä viikolla joku päivä, kunhan keretään..)

Kylläpä pistikin miettimään ja keksimään mitä ihmeellisimpiä juttuja sinne. Kuvaa ei vielä valmiista paketista ole, mutta pistän sen tänne heti, kun kerkeän (mies tuli kotiin, joten en voi alkaa enää pakkausta kaivelemaan esille ja kuvaamaan.. :) )

Meiän isi on huumorilla varustettu, joten uskalsin tehdä "muistathan, että vaippa menee näin päin"-ohjeita. Lisäksi vaatteissa/tavaroissa on hiukan humoristia tekstejä, isää varten..

Tässä hiukan kuitenkin esimakua:

- Valkoinen pahvilaatikko, piilotettu vauvan tavaroiden sekaan omaan vaatekaappiini, johon mies ei mielellään mene tutkimaan. Täytyy miettiä vielä mihin sen piilotan sitten isänpäiväksi. Vai annanko suoraan sieltä kaapista hänelle?

- Kirje Kelalta (kirjotin isyyspakkauspäätöksen koneella ja kopioin sen vanhan kelan tukipäätöksen kera, joten kirje näyttää melkein täydellisen oikealta.. Miehelle menee varmasti täydestä, koska ei oo saanu Kelasta kirjettä varmaan vuosiin..) Pistän tän joko postien sekaan, kun tulee töistä perjantaina (ennen isänpäivää) tai sitten annan sen muuten vain "olin unohtanu, et tällänen tuli.."-tyyliin isänpäivänä..

- Kirjeen mukana on liite-osa, jossa on pakkauksen sisältöä avattu isällekin vähän tarkemmin ja kerrottu mihin mikäkin tavara on tarkoitettu, tässä alla vain lista noista tavaroista..



Isyyspakkauksen tuotteiden sisältö ja käyttötarkoitukset

Säilytä nämä ohjeet myöhempää käyttöä varten. Lisäkysymyksiä voit tarpeen tullen esittää vaimollesi.


1. Vaipanvaihto -paketti
                      - kestovaippa
                      - imuja
                      - pyykkipoika
                      - bepanthen-rasva
                      - vaipanvaihtoalusta
                      - kosteuspyyhkeitä
  - vadelman tuoksuinen saippua
                      - desifiointiaine

2. Pesulla käynti - paketti
                      - vauvan saippua
                      - kylpyöljy
                      - body –isin  kulta
                      - housut - "en se minä ollut"-teksti pepussa..
  - sukat -dad love me


3. Unille meno –paketti
                      - riepu
                      - unipussi
                      - potkupuku
                      - isille paita -koristelusta vastaa J&P (lapset)


4. Äänen vaimennus-paketti
                      - äänenvaimennin –tutti
                      - tuttipullo - isi syöttää!
                      - Nan1-korvikemaitoa
                      - isin oma –muki

5. Yhteisiin hetkiin –paketti
                - lelu, yhteisiin hetkiin
                - kirja -Prinsessasta ja prinssistä
                - energiajuomaa jaksamiseen
                - suklaalevy vaimollesi
                - sisuja arjesta selviytymiseen


6. VIP
                      - 4 x kortti äidille
                      - 3 x kortti isälle





 ** Lisäksi tehdään vielä lasten kanssa isille kortti isänpäiväksi ja ajateltiin koristella tuo isyyspakkauksen laatikko tyttömäisesti, koska ultran mukaan se neitoa ennusti..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hipsula kiittää kommenteista!

Seuraa Hipsulaa: