Kuulumisia..

On varmaan melko tylsää lukea täällä vain jatkuvasti tekstejä: tuun kirjottamaan taas, kun kerkeän, mutta totean sen taas, uudelleen. On ollut aivan mahdottoman hulapaloota koko elämä.


Välillä vain tuntuu siltä että oma jaksaminen on juuri nyt niin tiukalle kiritty kuminauha että selkäranka katkeaa ihan kohta. Ei vain jaksa. On aivan liikaa kaikkea. Ei oikeen oo saanu purettua edellistäkään painolastia kun seuraava takapakki iskee. Nyt on ollu viime viikot sellasta sarjatulta että oikein pahaa on tehnyt ja meitsi hautautunut töitten jälkeen vaakatasoon peiton alle potemaan järkyttävää migreeniä. Kuinkahan paljon sitä ihminen jaksaa? Sanotaan että se annetaan minkä jaksaa kantaa, mutta helpottaako tää taakka ennen kuin tuo selkäranka katkeaa..??

Sen lisäksi että poika on koheltanut menemään niin myös appiukko kävi tekemässä sairaalakeikan.. Poika taas on jälleen liikuntakiellossa (pitäsköhän se köyttää penkkiin kiinni että saa paikoillaan pysymään..???)  oli kaatunut koulussa ja meni koulusta suoraan fyssarille, joka sitten taas käski suoraan keskussairaalaan kuvauttamaan koipea. Sairaalassa ei kuitenkaan kuvattu, koska kuvausprosentit on jo 6 kk ajalta niin suuret, ettei kuvaan mielellään "varuiksi mennä". Kuitenkin, mikäli kipu ja jalalle varaamattomuus olisi jatkunut niin sitten olisi pitäny käydä ottaa kuvaa. Ja toisaalta meillähän on 6 viikon kontrolliaika jo viikon päästä. Lääkäri tuolla meinasi, ettei jalka ainakaan oo "mennyt paikoiltaan", koska leikkauksesta oli jo kuukausi aikaa, eikä se liikutellessa aristanut, joten ei ollut huolissaan.. Ei tarvittu sitten kuvia seuraavanakaan päivinä. Jalka oli muutaman päivän kyllä jäykkä ja ei uskaltanut sille astua. Ja sen jälkeenkin on koheltanut menemään ilman sauvoja, vaikka fyssari kielsi kävelemisen ilman niitä.. Ensi viikolla on siis vihdoin se "jännitetty" 6 viikon kontrolliaika.. Hiukan kyllä pelottaa mitä siellä näkyy ja millainen tuomio tulee. Onko luu luutunut, lähtenyt paranemaan/pahenemaan, onko asento hyvä, miksei saa kävellä? Onko rauta koteloitunut  / joudutaanko se vaihtamaan..?? Millä eväillä jatketaan kevättä kohden.

Ulkoiltu me ollaan paljon.  Tässä oli  ihania hankikantoja monta viikkoa, ollaan siis juostu metsässä ja käyty makkaranpaistossa. Ollaan laskettu mäkeä ja tehty lumikakkuja. Meillä on täällä edelleen lunta niin paljon että sitä on täällä varmaan vielä juhannuksenakin. Parhaimmillaan ojassa on lähes 2,5m lumikinokset. Ei puhettakaan että nurmikko näkyisi, hyvä että laatoituksen oon oven edestä esille hakannut.. Onneksi aurinko paistaa niin saa heiteltyä lumia tienvarteen, jotta ees vähän näyttäisi kinokset pienemmiltä.. Onneksi autotiet on sulaneet, joten kävellen on mukavampi mennä, kun ei tartte loskassa loiskia.  Päivittäin ollaan oltu vähintään 4h ulkona, parhaimpina päivinä tuo huitelee 5,5h hujakoilla. Odotan niin kesää että saisi lähes asua ulkona. Eikä me nytkään olla paljoa muuta ku käyty syömässä ja nukkumassa sisällä, välillä pyhitetty hetki askarteluille.

Pääsiäistä me ollaan lasten kanssa tehty hoidossa. Koti oli pukeutunut pääsiäiseen ja luettu pääsiäiseen liittyviä kirjoja (tai oikeastaan väreihin liittyviä, keväisiä ja nalle puhin suurta yllätysmunakirjaa. Melkosia hittejä.) Saatiin viime viikko nauttia sisaruskaksikosta, jotka olivat varahoidossa ja huomas taas pitkästä aikaa että kyllä pojissa on niin paljon enemmän virtaa kuin tytöissä. Mutta myös jonkun verran erilaisia haasteita löytyi taas viikon aikana. Pojilla on niin paljon rajummat leikit, että tuo meiän hiljanen 2,5v jäi jalkoihin ihan mennen tullen, vaikka miten koitti sanoa ettei voi pomotella pienempiä.. Toisaalta kun toinen ei puolusta itseään mitenkään "vieraiden edessä",  niiin poika oikein tahallaan sitten otti silmätikukseen ja karjaisi aina kun toinen koski johinkin. Meinas ihan oma kärsivällisyys olla koetuksella:  täällä ei hoitolapset pomottele, eikä käske toisia tekemään mitään, mutta toisaalta, kuinka saada toiselle kehittymään edes jonkunlaista puolustusmekanismia (antaa periksi heti kun toinen avaa suunsa, oli kyseessä kuka tahansa ja jättää lelut ottamatta / pysähtyy paikoilleen het jos joku käskee. Hän kun ei puhu oikeastaan mitään niin on vaikea kommunikoida.) Toinen 2v kyllä anto sanallisestikkin sitten isommalle korvallisille, kun toinen sano et se on mun kirja, niin tämä Pikku Myy tuijotti silmiin, irvisti ja sano et ei kyllä ole! Se on hoitokirja! Sun kirjat on kotona! On ollut jännä seurata miten erilaisia nämä tutut 2 ja 2.5veet on, aivan eri maailmoista. Toisella viikolla hoidossa oli sitten astetta vilkkaampi kaveri, joka kerkesi tehsä tuhoa pikkusen siellä täällä. Kaikki oli EIEI, ruoat lattialla, vaatteita ei pukenut/riisunut, potalle ei suostunut ja pönttökin oli eiei.. teki sitten kaiken vaippaan.. (oli jo yli 3v..) Päikkäriaikaan riehui niin että koko leikkihuone oli sekasin kun seinäkello ja herätteli pienempiä sen minkä kerkesivät nukahtaa.. Ja kyllä oli hoitajallakin keinot jo aikalailla loppu. Sanaa ei uskonut yhtään ja het jos silmä vältti jossain meni joku rikki tai vähintäänkin kävi sotkemassa paikat.. Oli sellainen päivä että ei kyllä kauheesti jääny kaipaamaan pojanviikaria hoitoon.. Välillä näitäkin. Tuli taas mahtava muistutus siitä, että kyllä saa olla onnellinen että oma ryhmä likkojen kanssa on näinkin rauhallinen! :)


Pääsiäisenä nollattiin, syötiin hyvin ja nautittiin elosta.. Torstai oli vautia täynnä: oli harkkaa, synttäriä, fyssaria ja kaikki tietty lähes samaan aikaan.. Perjantaina  oltiin mun porukoilla  ja syötiin hyvin. Lauantaina oli likalla taas harkat ja sen jälkeen suunnattiin Karstulaan.. Itsellänihän jatkuu tämä "lomailu" vielä tämän viikon, mutta ei puhettakaan että tylsää tulisi, koska hommaa on niin paljon kertynyt että hyvä kun paikolleen kerkeää istumaan....


*valitettavasti kone ei suostunut lataamaan kuvia nyt, joten lisään niitä myöhemmin...*