sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannustaikoja..



Juhannus tänä vuonna näyttää tältä..


 Ruokaa navan täydeltä.  Eipähän ainakaan jää nälkä tai lopu ruoka kesken.  Uudet kotimaiset perunat on vaan niin hyviä!


Me vietettiin juhannusta kotosalla. Perjantaina saatiin vieraiksi minun vanhempani ja lauantaina miehen perhettä. Vilskettä riitti, hyvää ruokaa ja mainiota seuraa.


Lapsillekkin oma juoma.. Oli ihan sika hyvää.. Itte lipitin varmaan enemmän ku lapset.. Mansikka-kiivi- Jaffaa, hörppyä. Jäitä mustikoilla ja viinimarjoilla. Koristeena melonia, limeä, Carambolaa ja granaattiomenaa.. Todella raikas ja maukas! (Lisäsin omaani hiukan punkkua sekaan, tuli raikas booli aikuiseen makuun..)



 Saatiin nauttia ihan hyvistä keleistä, vaikkakin perjantai aamulla heitetty lenkki olikin melko märkä, saatiin iltapäivälle ihan hyvä keli. Mittari näytti silti alle 15, koko päivän. Lauantaina sitten taas aamu alkoi aurinkoisena ja mittarikin kipusi lähes 20 asteeseen. Nautittiin kauniista säästä ulkona ja iltapäivällä kun toisen vieraat lähti ja toiset tuli, keli huononi ja sadetta saatiin lähes tauotta.. Illalla jopa jyrähteli..


Yläterassin huvimajakin valmistui juuri sopivasti! Tästä tuli niin mahtava.. Vielä kun saa maalattua, sähköt ja sisustuksen kuntoon ni avot! Kyllä nyt kelpaa kylpeä ja tuo on kyllä eristyksineen kuin yksi huone lisää. Näköala on jotain niin rauhoittavaa, että siellä istuis vaikka koko yön, (jos jaksaisi valvoa.. )

 
Pikku neiti nauttii omassa pikku altaassaan.. :D 
Se oli pakko saada mukaan tuonne ylös, vaikka jo hiukan ehkä pieneksi jäänyt..
* RELAX * 

Nautittiin kyllä kiireettömästä illasta monta tuntia paljussa.
Harmikseni itse en voinu ku koipeni kastella tikkien takia, mutta kyllä mä tänä kesänä vielä kerkeän.
Aluksi isäni astui altaaseen ja loikkas nopeasti sieltä ylös. Meinas et 46 asteen lämpö vedessä vei jalkakarvatkin mennessään, joten odottelee hetken ennen uutta kokeilua.. 

.. Taisi olla yksi pesällinen liikaa, sillä saatiin kantaa monta kylmää ämpärillistä vettä ennen kuin paljuun kukaan pysty menemään.. (seuraavana aamuna lämpötila oli edelleen lähes 33 astetta..)


Hiukan kuohuvaa minun 3kymppisteni, miehen synttäreiden, vanhempieni hääpäivän, meiän hääpäivän ja valmistuneen huvimajan kunniaksi..  Ja lasten hyvien todistusten kunniaksi.
Kylmä jäätelö maistui kyllä lämpöisen paljuilun välissä.. Maisema on mahtava ja ilma kuin morsian!



Iltapalaksi vielä hiukan juustoja, hedelmiä, keksejä, herkkuja.. ja FROZEN-elokuva.


Lapset kävi lauantaina aamu-uinnilla. Kyllä ne nauttii kun paljussa on vihdoin vesi..
Sitä on odotettu siitä asti kun loma alkoi, mutta helteet silti antaa odottaa itseään.
Kukkia on joka paikassa ja mansikka kukkii valtavasti!  Petankia pelattiin useampi erä ja oli muuten tasaväkiset joukkueet..



Lauantaina kesken grillauksen alkoi sade ja sitten loppui kaasu grillistä.. Osa sakista lähti sitten hakemaan uutta kaasupulloa ja me tehtiin ruoka valmiiksi.  Jälkkäriksi iso kasa lettuja, hillojen ja kermavaahdon kera.






Tarjolla oli runsaasti herkkuja, hyvää ruokaa, pihapelejä ja yhdessäoloa..
Mukava Juhannus!



2 kommenttia:

Hipsula kiittää kommenteista!

Seuraa Hipsulaa: