Tänään...
.... Skipattiin perinteinen piparin teko ja talon rakennuspäivä paremmalle ajalle. Eilen tultiin reissusta ja ollut tässä tonttuilu hommia niin ettei oo kerennyt taikinaa tekemään..
Tänään sitten tuunattiin kuistin ikkunaan eskarilaisen kanssa.
Aikasemminhan me pistettiin piimää keittiön ikkunaan (ja poika omaansa), mutta muuten koristelut jäi kun äiti kielti maalaamasta koko ikkunaa.. :)
Kuvia ei illalla enää saatu kunnollisia, mutta näkee näistä nyt varmaan jottain.
Ikkunassa on lunta, puu ja lumiukko. Myöhemmin lumiukko sai vielä silmät, hatun, porkkananenän sekä haravan käteensä. Niin ja hiilestä napit. Koitan muistaa huomenna ottaa päivän valossa kuvia lisää..
Hipsulassa kerrotaan lapsiperheen arjesta, askareista ja touhuista. Hipsulassa nautitaan kotona olosta lasten kanssa. :)
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
lauantai 7. joulukuuta 2013
Luukku 7
Tänään....
... pussissa on pieni vuohipukki. Isompi pukki seisoo salaperäisesti pussin vieressä.
Joulu ei ole mitään ilman joulukoristeita, ne hiipii hiljaa ja vaivihtaa piiloistaan esille ja jouluna sitten on kaikki löytäneet omille paikoilleen.
On kumma, että tietyt asiat tuntuvat oikeilta vain niiden omilla paikoillaan!
Vuohipukin paikka on lattialla, eteisaulan nurkassa, mutta tänä vuonna sitä ei voi siihen laittaa, kun pienet sormet käyvät koko ajan kiskomassa olkia.. Tuntuu väärältä ja oudolta, että pukki on tänä vuonna nostettu korkeammalle, se seisoo aivan väärässä paikassa ja tekisi mieli käydä koko ajan laskemassa se alas omalle, oikealle paikalleen.
Tontut etsivät paikkaansa hetken, sillä ne löysivät kotiimme vasta viikon kauppareissulta.
Niiden paikka on selvästi yhdessä, joten vierekkäin ne nyt istuvat takan päällä, kunnes päätän onko niiden sittenkin parempi istua telkkarin vieressä niin että pieni Kirppukin pääsee niitä hiukan tökkimään..

perjantai 6. joulukuuta 2013
Luukku 6
![]() |
| Tampere |
Pussista löytyy..
Itsenäisyyspäivän kunniaksi kynttilät ja karkkia.
Vietämme itsenäisyyspäivää "pikku joulu"-aterian merkeissä, syöden kinkkua, laatikoita, salaatteja, herkkuja...
... ja itsenäisyyspäivään kuuluu oleellisesti myös Linnan Juhlat, tänä vuonna ne näkyy lähempänä ku ennen.. :)
** Me vietettiin Itsenäisyyspäivä Tampereella, nähtiin ilmapallojen lento, jota seurasi lintuparvi.. Käytiin kiertää Joulutorilla, jossa alko soimaan maamme-laulu, niin että koko tori yhty lauluun. Miehet nappasivat hatut pois päistään ja jokainen lähellä ollut kävelijä laulo sydämensä pohjasta. Uskomattoman kuulosta! Hieno kokemus. Lisäksi päästiin katsomaan ilotulitteita melkein eturiviin (Meiät saatto bongata myös uutisista ;) ) Tulitteissa oli selvästi Pressalisä, mahtavat pommit! Syötiin navat täyteen ja nautittiin olosta! Kurkittiin "Linnan juhlia" ja konsertti oli kyllä aivan mahtava! Huippukiva päivä kaiken kaikkiaan! Lauantaina sitten kaupoille tonttuilemaan! Kiitos Majoituksesta M&M **
Oikein rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille!
torstai 5. joulukuuta 2013
Luukku 5
Tänään vuorossa on vain jotain pientä, koska päivä on hurjan täynnä ;)
Kurkistus pussiin:
Sellofaania, kaakaota, vaahtokarkkeja, tikkukarkkeja, konvehteja..
Näistä tuli ylläripusseja, Lumiukkosoppaa, viemisiksi tai joululahjojen lisäykseksi.. Katsotaan mihin nämä lopulta päätyvätkään.. Samalla tehtiin eskarin opettaja kaartille oma iso paketti yhteiseksi viemiseksi: kun opeja on viisi, niin aattelin et teen heille yhteisen, voivat sitten kynttilän tunnelmassa juoda keskenään kauden lopetus "sopat".. Viedään se eskariin yhdessä ennen kuin joululoma alkaa..
Meinasin käyttää muutaman ylimääräisen vaahtokarkin "maistiaisiksi" meiän kaakaon sekaan, mutta ne vaan jotenkin katosi parempiin suihin ennen ku sain meiän lämpöset kaakaot DG:sta valmiiksi... Käytettiin sitten kermaa ;) (tuun laittaa kuvan myöhemmin ku kerkeän ladata kuvan, on koko päivä täynnä juostavia asioit..)

keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Luukku 4
Tänään kalenterissa löytyikin....
..... iso kasa pahvia, kimalletta, tarroja, pitsinarua, liimaa, lahjapaperia...
Tänään tehdään osa 1 joulukorteista. (veikkaan ettei kaikkea jakseta tehdä kerrallaan)
Oon tosin itse unohtanu ostaa kuoret ja postimerkit, postitus kestää vielä hetken..
Kurkistetaampas mitä tarvikkeista saatiin aikaseksi:
(Suurin osa on koululaisen ja eskarin tekemiä..)

tiistai 3. joulukuuta 2013
Luukku 3
Kalenterista löytyi tänään lisää askartelujuttuja:
Monenväristä ja kokoista paperisuikaleita. On valkoista, puna-vihreä-kultaista ja valko-hopeista vanhaa lahjapaperia. Näistä syntyy (ikkunoihin, tauluihin, oviaukkoihin, kuuseen, mihin ne nyt sitten lopulta eksyvätkään) rinkulaketjuja joulukoristeeksi. Itsetehdyt koristeet saa suuren roolin tänä jouluna meiän kotona.
Tälläsiä niistä sitten tuli eskarilaisen ja koululaisen tekeminä:

sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Buzzador - Ostohyvitys-kampanja..
Pääsinpä mukaan taas pitkästä aikaa buzzadorin kampanjaan.
Tällä kertaa tähän kampanjaan hain mukaan ihan silkasta uteliaisuudesta, voiko tällänen ollakaan totta. Saan rahaa tililleni ostoksistani! Siis kerrassaan Mahtavaa!!
Oon Buzzador ja tule sinäkin mukaan, saat mahdollisuuden osallistua hienoihin kampanjoihin ja saada tuotteita kokeiluun ihan ilmaiseksi! Rekisteröidy tästä
Ostohyvitys
Sinäkin voit tulla mukaan, tästä pääsee mukaan: j.mp/buzzbonus
Ostohyvitys on tarkoitettu kaikille yli 16-vuotiaille!
( #ostohyvitysbuzz #buzzador #ostohyvitys).
*******
Mä kävin jo ostoksilla Lekmerillä, josta löysin Kirpulle syöttötuolin. Pöytään kiinnitettävän, hyvssä tarjouksessa, toivon että tämä helpottaa reissussa oloa, kun tähän asti ruokailu on tapahtunut sylissä/rattaissa. huoh, jokainen äiti tietää millasta se on!.. Ja helpottaa myös työssäni. Lisäksi mukaan lähti ruokalappu, näitä tulee tarpeeseen, kun tammikuussa ruokapöydässä on yhden taaperon lisäksi kaksi muuta samanikäistä ;)
... kyllähän sitä vielä pitää mennä kattomaan tarkemmin, mitkä kaikki liikkeet on mukana, joululahjoja puuttuu vielä muutama (lasten lahjoja..)
Tällä kertaa tähän kampanjaan hain mukaan ihan silkasta uteliaisuudesta, voiko tällänen ollakaan totta. Saan rahaa tililleni ostoksistani! Siis kerrassaan Mahtavaa!!
Oon Buzzador ja tule sinäkin mukaan, saat mahdollisuuden osallistua hienoihin kampanjoihin ja saada tuotteita kokeiluun ihan ilmaiseksi! Rekisteröidy tästä
Ostohyvitys
Ostohyvitys on Suomen ensimmäinen ns. Cashback-sivusto. Termi tarkoittaa takaisinmaksua,
jonka asiakkaat saavat tehtyään ostoksia verkkokaupoissa. Maailmalla Cashback on tunnettu
ja erittäin suosittu ilmiö, jota hyödynnetään mm. yhtenä markkinointikanavana.
Yksinkertaisuudessaan Ostohyvitys tuo kauppiaan sivuille maksavan asiakkaan, josta kauppias maksaa Ostohyvitykselle komission.
Komissiota voi verrata myyntiproviisioon ja se voi olla esimerkiksi prosenttiosuus ostoksen loppusummasta
tai kiinteä euromääräinen komissio (esimerkiksi 20 % ostoksien loppusummasta, 5 € per varaus/ostos/hakemus).
Saatuaan komission kauppiaalta, Ostohyvitys jakaa saadun summan ostoksen tehneen asiakkaan kanssa.
Näin asiakas saa rahaa takaisin tehtyään ostoksia verkkokaupassa.
Sivuilla on yli 400 nettikauppaa! Käy kurkkaamassa, mukana on kaikki suosikit ja paljon muuta! Kauppoja on laidasta laitaa, kaikille, kaiken ikäisille ja varmasti löytyy jokaiselle jotain..
Ostohyvitys on tarkoitettu kaikille yli 16-vuotiaille!
( #ostohyvitysbuzz #buzzador #ostohyvitys).
*******
Mä kävin jo ostoksilla Lekmerillä, josta löysin Kirpulle syöttötuolin. Pöytään kiinnitettävän, hyvssä tarjouksessa, toivon että tämä helpottaa reissussa oloa, kun tähän asti ruokailu on tapahtunut sylissä/rattaissa. huoh, jokainen äiti tietää millasta se on!.. Ja helpottaa myös työssäni. Lisäksi mukaan lähti ruokalappu, näitä tulee tarpeeseen, kun tammikuussa ruokapöydässä on yhden taaperon lisäksi kaksi muuta samanikäistä ;)
Lisäksi löysin ihanat mekot itselleni Nellystä. Toisen mekon mies lupasi ostaa joululahjana, tyttären 1v juhliin <3 ja toinen mekko on oottamassa ens kesää. Vielä pitää kattoa raaskiiko ostaa yhtä ihanaa juhlamekkoa ens vuoden juhliin, toivon että se tulisi aleeseen niin nappaisin heti :)
... kyllähän sitä vielä pitää mennä kattomaan tarkemmin, mitkä kaikki liikkeet on mukana, joululahjoja puuttuu vielä muutama (lasten lahjoja..)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)