Eppuluokkalainen Poika tulee koulusta kotiin, hänen reppunsa on kurasta likainen ja silmät itkusta punaiset. Toinen isompi poika on seissyt tiellä edessä ja huudellut "tyhmiä juttuja" ja kun toinen koittaa päästä ohitse, isompi kamppaa ja repii repun selästä heittäen sen kuraojaan.
Pieni tyttö itkee kinoksessa, ystäväksi kutsuttu on haukkunut häntä rumaksi, koska hän katsoo kieroon.
Pieni poika istuu yksin penkillä, kun muut pelaavat jalkapalloa. Häntä ei huolittu mukaan, koska ei juokse tarpeeksi kovaa.
Uusi, ujo tyttö nojailee koulun seinään, eikä kukaan pyydä häntä mukaan leikkeihin.
Poika kävelee yksin pää painuksissa. Isompi lauma lapsia kulkee takana ja huutelee.
Äiti nainen huutaa lapselleen: sä oot niin tyhmä!
Pojalla on pissat housussa, ISÄ huutaa: sinusta ei ole mihinkään!
***
ÄLÄ KIUSAA. EDES NETISSÄ!
Teot satuttavat, mutta sanat jättävät vielä suuremmat jäljen.
***
Olen ollut itse koulukiusattu, tiedän miten kovasti se satuttaa. Tiedän miten jokainen sana saa sinut vajoamaan yhä syvemmälle suohon ja tiedän niin tarkkaan miten vaikeaa on kertoa aikuiselle. Olen ollut uhrina selkäänpuukottamiselle, hulluille juoruille, joita minusta on laitettu liikkeelle. Ystävät on jättäneet kuin nallin kalliolle ja olen joutunut rakentamaan luottamuksen uudelleen. Olen joutunut kokemaan sellaista, jota en tahtoisi kenenkään kokea.
Ala-asteella punastuin helposti, siitä on kiusattu yli 9 vuotta. Olen ujo ja herkkä, purskahdin itkuun kesken huutelun, koska en voinut uskoa, että minua kiusataan tuon "vaivani" takia.
Yläasteella jouduin luomaan kaverisuhteeni uudelleen. Silloiset ns. ystäväni lähtivät vain kävelemään risteystä toiseen suuntaan, he lopettivat vain puhumisen, lopettivat katsomisen päälle, supattelivat keskenään ja jättivät vain minut huomioitta. He saivat puolelleen kaikki, lähes kaikki koko luokasta. He satuttivat enemmän kuin kukaan. Eivät edes kertoneet mistä koko soppa sai alkunsa, olin vain ilmaa heille. Onneksi sain rakennettua parempaa ystävyyttä toisaalla. Ilman selän takana puhumista!
Jouduin kokemaan ensimmäisen ns. poikaystäväni kanssa jotain sellaista, jota en toivo kenenkään kokevan. Se jätti arvet, joita parantelen vielä tänäkin päivänä. Henkiseesti olen vahva, olen kasvattanut panssaria, muuten en olisi tässä enää. Se mitä hän teki, vei itseluottamukseni itseeni kokonaan, sen, jonka olin juuri saanut rakennettua uudelleen ystävien jättämisen jälkeen... En ole tästä puhunut kenellekään, kukaan ei tiedä. Salaisuutta pidin sisälläni useita vuosia, ilman että kukaan on edes huomannut mitään. Muutama hyvää ystävääni tietää, heille kerroin ja se helpotti elämää suuremmin kuin mikään. Ilman nykyistä miestäni en olisi tässä tänään, tämä ihminen, tämä nainen, tämä äiti kolmelle..
Niin. Olihan mulla ensimmäinen neuvolatätin sellanen tantta, että teki mieli tehdä abortti vain sen takia, että sieltä suunnalta tuli vain kommentteja: tää on ihan varmasti abortin paikka, ei susta voi tulla äitiä. Abortti pelastais sun elämäs, lapsi on 18v taakka! Tee abortti, sulla on koulukin kesken. (sen jälkeen kun olin joka kerta sanonu etten aio tehdä aborttia, vaikka 19v olinkin ja raja meni ohitse niin alko höpinä ja tuputus: aina voit laittaa lapsen adoptioon..)
Kommentti jättää jäljen, sanat satuttavat ja teot jättävät arvet!
Tuo ensimmäinen tarina eppuluokkalaisesta on oman poikani kokemus. Eikä ollut sen eppuluokan viimenen. Äidin sydän heitti muutamia kiekkoja lisää, kädet puristautui nyrkkiin ja silmissä lenti salamat. Soitin samantien opettajalle ja seuraavana päivänä pojat oli puhuttelussa. Poika oli itkien selittänyt tarinan opettajalle ja toinen poika oli vain itkien hokenut ettei edes tunne meiän poikaa. Soitto tuli koteihin ja sen jälkeen soitti vielä tämän pojan äiti minulle että miksi poikani selittää tarinoita? Silloin kilahti. En voinut uskoa korviani. Poikani oli Rohkea, isolla R:llä, hän kertoi heti, kaikkina kertoina. Ja toisen pojan vanhemmat vain kiistivät ettei heidän poika sellaista tee.. Annatin tulla ylilaidallisen ja lopuksi Kysyin Miksi hän puolustelee kiusaajaa? Eikä sen jälkeen ole kuulunut enää mitään..
Tässä blogissani käytös on ollut asiallista. En ole saanut osakseni yhtään sellaista kommenttia jonka olisin poistanut epäasiallisen sisällön takia. Kiusaamista on niin paljon ja niin monenlaista. Toisessa blogissani sain palautteita:
"pilasit elämäs ku teit lapset noin nuorena"
"hyi ku on kauheita vaatteita lapsillas"
"Ootsä varma, että kärsit synnytyspelosta? Kuulostat vaan et haluat helpomman vaihtoehdon"
"miks sä teit lapsen, jos et kestä raskautta"
(toinen raskaus meni 2vkoa yli ja oli jo hiukan tukala olo, purin meiltäni et alkaa jo ahistaa ;) )
Kiusaaminen on pieniä sanoja, pieniä tekoja ja se voi olla niin pienikin asia, että pahoittaa suuremmankin sydämen pitkäksi aikaa. Arvet saa muutamalla lauseella syviksi, mutta korjaaminen kestää niin paljon kauemmin. Netissä on niin helppoa piiloutua anonyymien nimimerkkien taakse, kirjoittaa mitä suuhun tulee ja satuttaa toisia, sanoillaan. Miksi, ketä se hyödyttää? Jos on vain negatiivista sanottavaa, miksi avata suutaan?
Omien arpien parantuminen on hyvässä vaiheessa, toivon ettei lapseni joudu (enää) kokemaan mitään sellaista joka satuttaa,. Toivon, etteivät joudu kiusautuiksi. Toivon, etteivät he kiusaa ketään! Äitinä yritän suojella heitä kaikelta, mutta rajalliset ovat silti käteni ympärysmitta, kun he kasvavat ja laajentavat reviriään entisestään.
Ethän sinäkään kiusaa! Älä aiheuta kyyneliä pieniin sydämiin.
Puutu kiusaamiseen. Pienikin teko voi pelastaa kiusatun päivän.
Jatkossakin asiallista käytöstä odottaen, Hipsula
Lisää löytyy
täällä
Tässä mukana on
