Pelkopoli

Eilen oli pelkopoli käynti.

Jostain syystä pelkäsin käyntiä ja mahassa velloi vielä odotushuoneessa istuessani.
Kätilö otti minut sisään jo ennen aikaa "kun tässä on tätä aikaa niin.." pääsin hetkeksi käyrille. Sydän jumpsuttin reippaasti 140-170 välillä. Pikkunen ei tainnut kauheesti tykätä laitteesta, tai sen aiheuttamasta äänestä tyhjässä huoneessa, jossa kaiku vastasi, vaan potki ja mylläs ihan kunnolla. Antoi laitteelle kyytiä ja kätilö joutu laittaa niitä läpysköitä vähän väliä uudelleen ja "parempaan paikkaan". Kaunis ja pitkä käyrä kuitenkin saatiin, vaikka välillä siellä olikin suoraa viivaa ja tyhjää..

Lääkäriä jouduttiin odottamaan 45 min. Kätilön kanssa höpistiin niitä näitä ja voi luoja kun oli tylsää! Kätilö kysyi kerran mitä on tässä viime kerran jälkeen tapahtunut ja oli sitä mieltä, ettei ala mielipidettäni muuttamaan, vaan mennään tällä mitä on päätetty. Aikasemmin lappuihin oli kirjattu, että olen poissa tolaltani ja selvästi järkyttynyt ja peloissani synnytyksen takia, joten suositellaan sektiota. Kätilö kuitenkin sanoi, että minusta huokui sellainen tyyneys ja rauhallisuus, koskien päätöstä synnytystavasta. Hän huomasi (ja kertoi tämän minulle), että kun tuli puhe alatiesynnytyksestä tai edellisestä kerrasta, minua alkoi selvästi ahistamaan ja kädet alkoi täristä, mutta kun palattiin puhumaan jostakin muusta ja eritoten vauvasta ja omasta voinnista yleensä niin rauhotuin ja silmiin syttyi valo, joka kertoi siitä ylpeydestä jolla vatsaani kannan.

Lääkäri sitten olikin toinen juttu. Hän koitti monen monta kertaa kyseenalaistaa päätökseni ja kertoi miten paljon rankempaa sektio on. Tutki papereitani ja tokaisi, että ensimmäinen alatie on aina vaikein, repeämiset on suuremmat ja muutenkin vaikeampaa. Tämä toinen saattaisi tulla omia aikojaan todella nopeasti ja helposti ja varsinkin kun minä näytän juuri siltä "synnyttäjä-tyypiltä" joiden synnytykset on tehty helpoiksi. Olin kuitenkin päättänyt pitää pääni kävi miten kävi ja sanoin hänelle, että isompi shokki ja trauma tästä varmaan tulee, jos nyt loppu metreillä vaihdan mielipiteeni yhtäkkiä. En kerkeä valmistautumaan synnytykseen, kun olen jo monta kuukautta psyykannut itseäni siihen, että kaikki tulee menemään hyvin sektion kautta, koska siihen ei minulla liity mitää pelkoa tai ahdistusta. Kysyi vielä, että mitäs sitten jos tämä päättääkin tulla ennen aikojaan ja vedet menee, millä kaavalla sitten mennään? Pelon sekaisin tuntein koitin vain sanoa, etten ole niin pitkälle ajatellut, sillä oon koittanu sen vaihtoehdon sulkea kokonaan pois mielestäni. Tietenkin toivon sitä sektioo siinäkin tapauksessa, mutta jos se on jo pää pihalla siinä vaiheessa ku laitokselle asti päästään niin eihän siinä ole sitten vaihtoehtoja.. Mitä siihen olisi pitänyt sanoa? Lääkäri oli loppuajan tyly ja hiljainen. Mukana oli koko ajan opiskelija, jolle hän kuulu kuiskaavan, että taas yksi jääräpää.

Ensin opiskelija tunnusteli mahaani ja koitti selostaa lääkärille miten päin asukki mahassa myllää, hän ei tosin ollut yhtään varma ja todella heikoilla jäillä, sillä ei tunnistanut jalkaa, joka häntä potki vaan sano et tuossa taitaa olla peppu.. Itse tokaisin hänelle huvittuneena: se on kyllä jalka joka koittaa potkia kylmät kätesi pois! Tämän jälkeen ei opiskelijakaan sanonu enää mitään. Lääkäri tutki ja paineli kylmillä käsillään niin että pahaa teki ja ihan sattui. Arvioi mahan päältä että pikkusella olisi painoa n. 2.5-3 kg.. Ultralla nähtiin, että kaveri on kääntänyt päänsä alaspäin, mutta ei ole edelleenkään alhaalla, vaan heiluu vielä kovasti. Sydän ja kaikki muut näytti olevan kunnossa ja painoa arvioitiin olevan 2.4 kg. Varmistui että tyttö on pysynyt tyttönä..

Sain kuin sainkin sektioajan varattua. Ensin kätilö, joka niitä varasi alkoi luettelemaan, että "viikko 39 tulee täyteen 3.1, se on täynnä, neljäs päivä on täynnä... 7,8,9 on aivan täyttä... No tuossa 10.1 voisi olla yksi rako..." Siinä vaiheessa minulta pääsi kyynelkanavat auki, itku tuli ihan yhtäkkiä ja täysin varoittamatta. 10.1 on LA päivä, mies on töissä ja lapset kotona.. Ressi ja ahistus iski.. Kätilö haki paperia ja oli todella pahoillaan, sitten se juoksi pois huoneesta ja palasi hetken päästä.. "Sain luvan lääkäriltä antaa ajan viikolle 38, mikäli aikoja löytyy. Katsotaanpas.."

Pikkusen prinsessan syntymäpäivä on valittu, päätetty, arvottu, keploteltu,  saatu..?
 

Sen jälkeen tuli pitkä litania siitä mitä tapahtuu.. Labrassa pitää ehdottomasti käydä 31.12 (en vain vielä ole tutkinut onko meiän oma labra auki edes tuona päivänä!) Ja siellä pitää olla ehdottomasti HETI aamulla. Sitten selostusta siitä, miten edellisenä päivänä tulee syödä (varsinkin iltapalan on tärkeää olla helposti sulavaa..) miten pitää tyhjätä suoli ja kuinka pitää suihkussa käydä ehdottomasti illalla, ei aamulla (myös miehen on hyvä käydä suihkussa illalla :) ettei tule sitten kiirettä!) No sitten 24 jälkeen ei saa syödä eikä juoda enää mitään! Aamulla ei saa syödä/juoda mitään! Sairaalassa pitää olla ehdottomasti heti klo. 6.30.. Kertoi mihin pitää mennä ja missä ilmottautua. Samantien aletaan laittaa mua valmiiksi leikkausta varten ja kertoi mitä siitä eteenpäin tapahtuu.. Samalla kaavallahan tuo menee ku ensimmäisen sektion kanssa, joten suunnilleen tiedän mitä tuleman pitää.. Luultavasti tulen olemaan 3-4 päivää sairaalassa, joten sanoi että kannattaa varata itselleen jotain tekemistäkin, joillekin aika käy pitkäksi vuodeosastolla ollessa, vaikka se pikkunen siinä viihdyttääkin äitiä, se myös nukkuu paljon.. (Minä olen juuri niitä, jotka eivät siellä osastolla viihdy! Kassiin pakkasin jo lukemista ja vielä voisi käydä ostaa lankaa ja neuloa sitten vaikka villasukat pikkuselle..) Mies sai oman A4:sen ohjeita hänen käyttäytymiseen ja siihen mitä tapahtuu missäkin vaiheessa.

Voisin sanoa, että alkoi jo hiukan tuleva synnytys jännittämään.. Toisaalta odottaa niin paljon että saa pikkusen nyytin syliin... Kuinka nopeasti 3 viikkoa meneekään??

Pieni toukka on tulossa kotiin.. <3