perjantai 24. toukokuuta 2013

Soseita

Meillä on menty soseissa iso harppaus eteenpäin ja keskiviikon neuvolakäynnin jälkeen otettiin kaksi isoa harppausta lisää. Neuvolan täti suositteli jo alottamaan puuron ja vloppuna lihaa (koska paino on vielä aika matalanlainen ja pituus laahaa aika paljonkin perässä, hienosti -- käyrillä..)

- ke iltana jo maisteltiin kaurapuuroa
- tänään lisättiin kasviksien sekaan lusikallinen jauhelihaa (sosetta tuli 4 dl, jossa kaikkiaan oli tuo 1 tl lihaa). 

Neidillä on ollut vatsa tosi kovalla sen jälkeen kun imettämisen lopetin (siirtyminen kokonaan korvikkeeseen kuulemma aiheuttaa sen..?? ) Oon ronskisti tehny perusruan peruna-bataattia ja siihen lisäksi jotain muuta. Hedelmäsoseita oon tehnyt yhdestä hedelmästä kerrallaan (pari valmis pilttiä ollaan syöty reissun päällä)

Porkkana on ollut tähän asti ainoa mistä posket lehahti suoraan kirkkaan punaisiksi ja meni aivan kuivalle ihottumalle. Rauhottu kun otin porkkanan pois ruoasta. Oman järjen ja neuvolan mukaan kokeilen uudestaan vasta muutamien kuukausien päästä.

*Pistän myöhemmin "ohjetta"/vinkkejä yhdistelmistä, joita ollaan syöty, täytyy käydä nukuttaa pikkunen tässä vaiheessa..*


Ollaan kokeiltu nyt
  • bataattia
  • perunaa
  • kesäkurpitsaa
  • kukkakaalia
  • parsakaalia
  • maissia
  • porkkanaa
  • banaania
  • vadelmaa
  • persikkaa
  • päärynää
  • mustikkaa
  • luumua
  •  maissivelliä
  • riisivelliä
  • maissijauhosta puuroa
  • riisijauhosta puuroa
  • kaurapuuroa
  • jauheliha

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hipsula kiittää kommenteista!

Seuraa Hipsulaa: