Kirjahyllyllä "sarjassa" koitan käydä läpi vastauksia kysymykseen:
Mitä meillä luetaan?
Lyhyesti tuohon voisi vastata: Vähän kaikkea.
Kirjoja löytyy omasta takaa valtavasti. Ja täytyy myöntää ettei ihan kaikkia ole kyllä luettu vielä.. nyt päätin ryhdistäytyä. En tämän sakin kanssa pääse kirjastoon (1,5km päässä, kävllen ei kyllä oikeen keretä mitenkään...) joten otetaan oma kirjahylly ahkeraan käyttöön! Kirjakerhoon (kolmeen eri) ollaan kuuluttu yhdeksän vuotta jo melkein putkeen, ei kuitenkaan yhtä aikaa.. joten kirjojen kirjo on valtaisa, teemat vaihtelee ääripäästä toiseen.
Nyt kun on pieniä (jotka on jo pari kirjaa repiny) niin päätin et esillä on vain kovakantiset (joita luetaan kyllä joka päivä, yksin ja yhdessä). Muut on hyllyssä kaapissa. Päiväunisaduksi luetaan lyhyt satu. Pienet nukahtaa usein jo ennen sadun loppua ja isoinkin melko heti sadun loputtua.
Täällä alotettiin syksy aivan ihanan kirjan läpiluvulla. Kirppu on saanut kirjan "hyvän mielen"-paketista keväällä ystävältään V:ltä, iki-ihanien Tammimammojen ryhmästä ja se on ollut kuvien ansiosta kovassa "käytössä". Satuja luettiin silloin heti jo muutamia, mutta jaksamista kuunteluun ei ollu vielä yhtään.
Kirjassa on kuitenkin sopivan lyhyitä satuja, tunnettuja, tuntemattomia, uusia ja vanhoja. Hassuja, surullisia, erikoisia, onnellisia, karuja ja opettavaisia. Toisaalta siellä on myös "vanhoja"satuja, joista on kirjoitettu todella outoja ja erikoisia versioita, joista osaa en voinu lapsille edes lukea, koska mielestäni ne oli kerrottu liian rajusti tuollaselle 2veelle, joka muutenkin kyselee ja kyseenalaistaa kaiken.. .. Mutta parasta: kaikkisadut kertoo eläimistä. ;)
Kuvitus on Matti Pikkulämsän käsialaa ja kuvat on yksinkertaisesti hauskoja, värikkäitä ja lasten tasoisia, jos niin voi sanoa. Ei liian vakavia vaan jokin hassu piirre niistä aina löytyy. Eläimet on tunnistettavissa niin että 1-1,5v taaperokin ne hahmottaa. :)
Kirjassa on siis useita satuja ja ollaankin luettu tätä opusta nyt kuukauden päivät ainakin. Välillä satuja on mennyt useampi, kun ovat olleet niin lyhyitä. Oiva kirja eläinfaneille! ;)
Katsotaan millaisia aarteita löytyy ensi viikolla! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hipsula kiittää kommenteista!