tiistai 9. syyskuuta 2014

Syksyisiä retkiä..

"HYH HYH", huutaa pikkuset äänet edessäni..  Ollaan metsässä ja vastaan on tullut ensimmäinen kärpässieni. Maa oli märkää ja ilmassa hiukan sumua. Pikku hiljaa alkoi sumu hälvenemään ja aurinkokin pilkisti pilven reunalta. On jälleen ihana syksyinen aamu lasten kanssa!
 
Kotoa lähtiessä katsottiin kirjoista sienien kuvia ja puhuttiin siitä ettei niihin saa koskea.
Kyseessä on pieni retki läheiseen metsään ja mukaan on lähtenyt 3x n. 1,5v ja 2,5v.
Heti siis meni opetus perille ja käpässieni tunnistettiin heti. Hienoa.

Tyttöset tykkäävät olla metsässä ja minä tykkään viedä heitä sinne, aina kun sattuu olemaan sellainen fiilis että kaikki jaksavat tallustella tien päähän ja metsikköön.. Toisinaan ryhmässä on yksi, joka ei vaan tykkää kävellä, oltiin sitten missä vain, mutta etteenpäin mennään sitten vaan huudon kera.

Kuitenkin olen sitä mieltä että metsässä  kävely tuo paljon uutta pienille. Motoriikkaahan se eniten kehittää, kun joutuu kävelemään epätasaisella maastolla, mutta hei, mikä onkaan ihanampaa kuin tutkia metsän lukuisia pieniä polkuja, oksilla vipottavia hämähäkkejä, maassa istuvaa pupua tai lenteleviä lintuja.. ... ... kohtahan tulee jo talvikin ;)




Tatteja, matteja, hattivatteja
haperoita, höperöitä ja muuten vaan löperöitä
metsästä löytyy, kun etsit vaan
Vahveroita, nuljaskoita isoja ja pieniä,
siinä on sinulle hienoja sieniä
Haistele, maistele, poimi ja nauti,
metsässä tulee keräystauti
Siihen on lääke: sieniä monta
niin se vain on - uskomatonta 









Syyskuun runo

Ulkona vaihtaa väriään puu,
kun illalla ulkona paistaa kuu.
Puusta putoaa maahan lehti,
kun pieni poika sinne ehti.
Ulkona on pakkasta yksi aste,
kun ulkona on vielä yökaste.
Ulkona seisoo pihassa talo,
kun ikkunasta pihalle loistaa valo.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hipsula kiittää kommenteista!

Seuraa Hipsulaa: