Joka päivä on tehty jotain ja tässä nämä loput luukut
Luukku 18
Meillä oli eskarilaisen ja koululaisen joulujuhlat.
Äiti tuunasi lapsille juhliin puvut. Likka oli Lycia kulkueessa, joten tarvittiin valkoinen mekko (H&M:n alesta 7e ja siihen punaihen nauha, joka löyty omista kätköistä, kun kaupoista sitä vaan ei mistään löytynyt!!?? Lisäksi saivat eskarista sitten kynttilät käteen ja kuusennauhaa hiuksiin. ) Pojan ja rinnakkaisluokan pojat esittivät tonttujuttuja, joten tarvittiin tonttupuku. (äidin vanha fleecepuku, johon vähän neulottiin karvalangasta helmaan ja hihoihin karvareunusta ja tonttuhattuun tupsu. Lisäksi kaulaan iskettiin kulkuskaulus.)
Meinas ihan aika loppua kesken, mutta saatiin kuin saatiinkin ne valmiiksi ajoissa!
Luukku 19
Karkkipapereita tulee (jostain syystä) joulun alla paljon.. Tehtiin osasta niistä likkojen huoneen pikkukuuseen muutama tällänen rusetti koristeeksi. Kuusen pinkit valot näyttää näissä ihanilta ja likat on tykänneet hiukan tyttömäisemmistä koristeista. Yksinkertaisesti vain 20cm naru, narulla rusetti kiinni ja solmuun, sitten solmun toiseen päähän kiinnitykseen narusta silmukka.
Luukku 20
Meillä oli siivouspäivä!
Siivottiin kaikki mahdolliset paikat ja koti on päivän päätteksi joulu kunnossa!
Huomenna pojan tokarit ja sitten joulun viettoon!
Tehtiin aamulla Kirpun päiväunien aikana muutamat pasteijat joulua varten oottamaan pakkaseen.
Jauheliha-riisi-pasteijat kuuluu meiän jouluun. Niitä tehtiinkin isot pinot.
Lisäksi tein kinkku-juusto-pasteijoita, joista lapset tykkäävät. Lisäsin vähän pippuria ja persiljaa täytteen sekaan.
Kokeilin samalla broileri-aurajuusto muffinsseja. Näihin tuli löysä muna-vaahtotaikina (joka ei mielestäni ollut kyl yhtään hyvää!) ja täytteenä on currylla maustettua broileria, paprikaa ja basilikaa (pilkottu ihan pieneksi) ja paprika tuorejuustoa. Täyte oli hyvää, mutta taikina ei tuonu sitä esille yhtään. Täytyy kehitellä lisää, josko kokeilis vielä jollain toisella pohjan ohjeella..
Luukku 21
Olen kipeä! Kuumetta on yli 38, nenä vuotaa ja yskä on aivan kamala! Aamulla reippaana hakemassa kävellen pojan tokaria.. Oon raato!
SILTI piti tehdä jotain vielä lisää.. Kokeilin tehdä saaristolaisleipää..
.... unohdin siitä sitten ne maltaat...
Leipä näyttää silti leivältä, mutta maku oli aivan kamala.. :)
Tässä mun saaristolaisleivän serkku maalaistollonleipä..
... Ehkä uskon.. Kipeenä ei kannata alkaa leipomaan.. ;)
Luukku 22
Oma kuume on laskenut 36.. Lapset kaikki yskii, likka oli lämmöllä, mutta nyt jo touhottaa täyttä päätä! Nuhaa on pikkusen, pahin on toi yskä, joka vaivaa joka välissä. Ihme tauti.. Lisäksi silmä on punanen, muttei kuitenkaan tulehtunut.. kumma homma.. No joulu tulee, vaikka vähä toipilas onkin..
Meillä kävi kolme eri porukkaa vieraita, joten emme ottaneet tähän päivään mitään sen kummempaa hommaa enää. Siivottu on ja kaikki on valmista joulua varten. Nautitaan glögiä, kynttilöitä ja paketteja pursuaa kaikki kaapit..
Luukku 23
Tänään on otettu ruokia sulamaan ja tehty valmisteluja huomista varten. Kaikki on valmista ja
mitään viime hetken kiirettä ei meillä ollut. Saimme tänään vanhempani kylään ja ilta meni yhdessä touhuten, pelaten ja nauttien lasten jännityksestä..
Kerros-Jälkiruoka aatoksi.
Trifle on tehty lasimaljaan ja kuvat on otettu kiireessä juuri ennen ku jälkkäri korkattiin..
Alin kerros on glögiä (hyydytetty liivatteella) + vadelmia
Sitten on valkosuklaata+kermaa
kakkupohja
tummaasuklaata+kermaa
kermavaahtoa
piparimuruja ja passionhedelmää
oli mukavan kirpsakka ja mehevä, eikä ollenkaan täyttävä tai raskas..
Luukku 24
OIKEIN HYVÄÄ JOULUA!!
Meiän tontut toivottavat kaikille rauhallista joulua!
Ulkona maisema ei kaikkein jouluisin ole.. Kuva on otettu aaton aattona.. Kalliolla valuu vettä solkenaan ja jouluaattona kaikki tuo kuvassa näkyvä lumi oli sulanut jo vesisateessa..
Aamu alko riisipuurolla
Lapset sai mantelit puurosta, joten saivat ekan paketin: Muuttuva labyrintti pelin.
Sitten pelattiin ja kauan. Käytiin ulkona puistossa, ennen kuin alkoi satamaan.
Sytyteltiin kynttilöitä, juotiin lämmintä glögiä, saunottiin, pikkusen herkuteltiin..
Saunan jälkeen syötiin ihan rauhassa ja sitten se kauan odotettu pukki tuli! Jätkä tahtoi olla pukkina, joten mummo teki kaavun, äiti osti naamarin ja pappa toi koukerokepin. Pienin ei oikeen olisi tienny miten olisi ollut, mutta paketit oli kiva repiä auki..
Voi sitä riemua, onneksi monet oli ostaneet vain sen yhden lahjan ja lahjakasat jäivät maltilliseksi.. Pienin sai vähiten, mutta niinhän me olitiin sovittukin: ei yhtään enempää olisi pieni jaksanu aukoo.
Tän joulun hitit oli ehdottomasti:
Poika sai toivomansa nhl 14-pleikkapelin. Sai myös pöytäfutiksen ja -lätkän..
Tyttö sai ison paketin: Pyörän! Kampauspään ja nukkekotikirjan.
Kirpun ehdoton suosikki oli oma LÄTKÄMAILA, jota kuljetettiin 2 päivää aamusta iltaan! Myös koirapehmot ja pöllökirja oli hitti (kirjasta kuuluu huhuu-ääni, jota koitetaan matkia..)
Itse sain kaksi paksua suklaakirjaa ja ison kasan suklaata.. Mistä lie tontut tietäneen intohimostani ;)
Ilta sitten leikittiin, pelattiin, herkuteltiin ja katottiin telkkaria.
Ihanan rauhallinen ja sopivan kiireetön joulu!
Nyt sitten tontut laatikkoon oottamaan ensi vuotta ja miettimään uutta vuotta sekä Kirpun 1v juhlia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hipsula kiittää kommenteista!