tiistai 14. heinäkuuta 2015

Jäähyväisiä ja kuulumisia..

En pidä yhtään jäähyväisistä.  Tämä tilanne oli edessä jo keväällä, mutta nyt vasta sain pyöriteltyä tämän tekstiksi asti. Jäähyväiset. Kuulostaa niin ankealta, surulliselta ja masentavalta..

Se tarkoittaa että ystävyyssuhde loppuu tai erkanemme. 

Jokaisellehan tälläsiä tilanteita tulee elämän varrella vastaan, se on osa elämää, mutta välillä nämä erot koskettavat enemmän kuin toiset..  Toisinaan ollaan onnellisia, että voidaan sanoa hyvästit. Toisinaan on vaikea hyväksyä että tiet lähtevät erisuuntiin. Jokainen polku elämässä kulkee johonkin suuntaan, eikä sen mutkia voi etukäteen tietää.

Tällä kertaa tilanne on aivan eri kuin yleensä. Tämä juttu alkoi pienen pojan suuresta unelmasta ja kasvoi uskomattomaksi epätodellisuuden ja  unelmien kevääksi. Samalla kun ollaan eletty omaa elämäämme, on Hän ollut osa tarinaa ja tietoinen jokaisesta käänteensä. Yksi toive ja saatiin ainakin sata kokemusta enenmmän kuin mitä toivottiin! Tällä kertaan Hän halusi sanoa hyvästit henkilökohtaisesti. Hän halusi tulla käymään meillä kotona ja sanoa näkemiin, näemmehän vielä..  Hän on suuri persoona, Suuri sydän ja uskomattoman avoin. Tavatessa lentää yläfemmat ja kuuluu karskilla aksentilla: Moro! Muuta ei paljoa sitten sanotakkaan suomeksi. Aivan kuin olisi tunnettu aina. Nähty vain muutama kerta. Uskomatonta miten voi joku olla niin aito, ei me suomalaiset tuollaisia olla. Hyvä jos naapuri vähän kättä nostaa ohimennessään.. Ollaan karskia kansaa. Ollaan synkkiä erakoita Häneen verrattuna! Suuri kiitos Eric ja JYP!


Hän muistuttaa poikaa: JYP pelaa ainakin neljä peliä TPS:ää vastaan ensi kaudellakin.
Hän sanoo, että huoneessa on liikaa musta-puna-valkoista, vaikka se tällä kaudella olikin hyvä, mutta pakko on jotain musta-valkoistakin kuulemma hankkia. Poika vilkaisee tätiä ja tuumaa, tutti voisi olla tarpeeksi pieni.. Nauru on tarttuva.  Meillä on hurrikaanisydän ollut jo vuosia, nämä kevään aikan otetut kuvat  kyllä ovat ehkä ne tärkeimmät ja arvokkaimmat muistot koko hurrikaani taipaleen aikana..  Poikahan sai myös Kukkosen mailan, sen tarina (ja päätyminen meille) onkin sitten hiukan erikoisempi ja niin pitkä tarina.... Maila tuli lopulta pojalle koulun kautta, vaikka se seikkailikin pitkin poikin..


Hän tahtoi kuulla kuulumisia, tahtoo nähdä pojan syksyllä peleissä, ilman keppejä, tietenkin. Tahtoi tietää miten englanti sujuu koulussa (kiitettävänhän tuo sitten saikin) ja opettajalle piti ehdottomasti sanoa terkkuja. Hän tahtoi että laitetaan kesälläkin kuvia kesähommista ja kerrotaan kuinka paraneminen edistyy. Tahtoi nähdä kuvan kun poika palaa sählyn pariin ja ehdottomasti kuulla millon pääsee pelaamaan ensimmäisen pelinsä turkoosissa Lepän paidassa.


Itselläni meinasi iskeä paniikki, mitä tarjota kahvin kanssa Stanley Cupin voittajalle, Suomen mestarille, Jypin ehdottamasti suurimmalle työjuhdalle, Suurella sydämellä varustelulle joukkueen kapteenille, Eric Perrinille.. Mutta poika ratkaisi tämän: hän leipoi voisilmäpullia. Itse tein mustikkapiirakkaa.. Ericille kelpasin vain se pulla ja kahvi.

Oli rankka päivä.
Tietenkin tiedossa on että joukkueet muuttuvat. Ainahan niin käy, mutta tämä ottaa erityisen koville. Ne muutamat idolit, joita pojalla on (OLI) Jypissä vaihtavat joukkuetta ensikaudelle. Poika tuumasi syvään huokaisten ettei tiedä onko se yhtään kivaa. Hän parantuu ja on menossa ensi kaudellakin pelejä katsomaan, mutta onko siellä pukukopissa enää yhtäkään näistä idoleista, jotka kannustivat häntä parantumaan..? Onko siellä enää ketään, joka tuntee tarinan alusta alkaen..? Hämmennys on suuri ja syksyn pelejä odotetaan kyllä jo innolla.

Kuulumisia ollaan vaihdettu. Viimeinen fyssari oli kesäkuun alussa. Elokuussa leikkauksen puolivuotis tarkastus ja sen jälkeen vielä fyssari tahtoo kerran nähdä miten on edistytty lomalla. Kouluun lähdetään pyörällä syksyn koittaessa. Sauva on vielä jossain huoneen nurkassa pölyttymässä, sinne se jäi fyssarikeikan jälkeen. Kuulemma pitää kokeilla siipiään. Jalka kuitenkin väsyy vielä. Kinkkaus alkaa kun matka menee liian pitkäksi.  Pikku hiljaa matka pitenee, voimaa tulee enemmän ja ehkä tuo kinkkaava kävelykin saadaan jossain vaiheessa kuntoon (kinkkaa siis silloin kun rasittuu enemmän).

Poika on käynyt kesäharkoissa jo kokeilemassa sählyä. Harkat kun on kesällä höllemmät ni sinne on uskallettu kerran viikkoon laittaa kokeilemaan. Hyvin on mennyt ja koipi ei ole ollut kipeä (hiukan kinkkaa enemmän seuraavana päivänä, kun rasitusta on tullut..) Peleistä ei olla vielä edes uskallettu haaveilla, mutta syksyllä sitten katsotaan uudelleen miten jaksaa olla harkoissa mukana ja milloin voisi kokeilla pelaamista joukkueen "mukana".


Mitään rajoitteita meillä ei enää ole. Kaikkea saa tehdä sen mukaan kun jalassa vain tuntuu hyvältä. Saa kävellä, juosta, hyppiä, pomppia, uida, pyöräillä... Voitte ehkä uskoa miten helpottavaa on, kun toinen saa vihdoin taas olla lapsi ja mennä siinä missä muutkin, eikä tartte koko ajan katsoa perään (salaa) ja komentaa ettei nuin saisi tehdä. Valo on niin kirkas tunnelin päässä, olkapäät kevyet ja rinnalta vieritetty raskas taakka pois. Me niin nautitaan tänä kesänä!


Kaiken kaikkiaan kaikki on mennyt hyvin! Kesä on ollut loistavaa aikaa kokeilla siipiä ja näyttää kyllä vahvasti siltä, että tämän pojan siivet kantaa! Katsotaan siis mikä kontrollissa sanotaan ja aletaan sitten laskea päiviä ensi vuoden helmikuuhun, kun saamme raudan pois koivesta. Sitten vasta voidaan sanoa:  Me voitettiin tää!!


Ehkäpä tulevalla Turun reissulta pitää jotakin TPS-kamaa etsiä ja laittaa sitten viestiä Herra Perrinille että nyt on musta-valkoistakin huoneeseen.. 


maanantai 13. heinäkuuta 2015

Lomalla lomalla..

On niin hiljaista että huopatossutehdaskin kalpenee tän blogin vierellä.
Kuitenkin huomasin, että uusia lukijoita on saatu matkalle mukaan. Tervetuloa meille!  Tällä hetkellä on niin hiljaista, että tuo lukijamäärän kasvu lämmittää mieltä enemmän kuin nämä kesäkelit.. :) Mukavaa että löysitte perille!

Mulla on kolme kovaa syytää miksi Hipsula on näinkin hiljainen.

Ensimmäinen syy on se, että täytyy kyllä sanoa, että ei vaan ole juuri nyt ollut aikaa istua koneelle. Ollaan nautittu perheen kesken lomailusta ympäri Suomea ja näistä retkistä riittää kyllä kerrottavaa, kunhan maltan vain istuutua alas ja alkaa purkamaan omaa kovalevyäni teille. Käydään kotona kääntymässä ja pesemässä pyykkiä ja jatketaan matkaa..

Toinen syy on se, että kun sattuu kotona olemaan aika menee todellakin pyykin pesuun, pakkaamiseen  ja "kotitöiden tekoon". Ei oo paljoo peffalla istuttu loman aikana, pyörähdys kotona ja taas matka jatkuu. Kohteet vain vaihtuvat.. Tai jos on aikaa laiskotella niin on katsottu telkkaria, silmät ristissä kun vaan ei ole ollut voimia edes nousta istumaan.. Reissuväsymys on melkoinen.. Kesälomaa on silti vielä jäljellä ja sitten taas saa istua penkillä ja kirjottaa teille juttuja arjesta.. Ja niitä onkin monia ideoita muhimassa jo nyt.. Laiskotteluakin on pakko jossain välissä harrastaa, jotta jaksaa taas uudesta reissusta ottaa kaiken ilon irti..

Kolmas ja kovin syy on se, että lupasin jättää tietokonehommat vähemmälle loman ajaksi. Konetta en ole avannut pitkään aikaan. Kuvat reissuilta olen tyhjänny koneelle, mutta muuten ei ole täällä aikaa vietetty. Tosin lupaus on hiukan rakoillut, sillä tulee käytettyä kapulaa melkosen paljon surffailuun.. Poistin kuitenkin bloggerin appsin jottei houkutusta kirjottamiselle tule niin salakavalasti..

Kuitenkin, palaamassa ollaan, kunhan saadaan vielä loppu loman reissut heitettyä ja sitten alkaakin pikku hiljaa paluu arkea kohden. Ensimmäinen potkaisu sitä kohden tapahtuu ensi viikolla, kun kesken loman tulee uudet hoitolapset tutustumaan.. (jep. työn huonoja puolia, töitä joutuu joskus tekemään lomallakin..) Tulossa on juttua monenlaisista reissuista: maalla ja merellä, kaupunkeja, seikkailuja, puistoja, "luonnonkosmetiikkakokeiluja", vinkkejä, ideoita.. Isompien lasten synttäritkin on vielä tulossa..



Merellä, Helsinki..


... ja jännittävintä on kuitenkin odottaa milloin lasten ensimmäinen serkku saapuukaan maailmaan.. Kyllä häntä onkin jo odotettu  <3 Lasten kanssa on veikkailtu jo päiviä..  Minusta tulee ihan kohta täti...  <3  blogin puolelle tulee ehkä jotain pientä "muistamistakin" esittelyyn,  kehittely ja kokoamisvaihe on vielä kesken, joten paljastetaan tämä -lahja- sitten kun saadaan pieni muru maailmaan..   (vanhemmat käy täällä kurkkimassa, ni ei paljasteta etukäteen ;) )


Loppuun vielä muutama kuva, jo tehdyistä reissuista..  Osa jäi vielä "odottamaan juttujen julkaisua.."...


Puulavedellä telttailua..
Kyllä tällä sakilla saa taas aikaan vaikka minkälaista seikkailua ja toilailua..
Meillä oli parissa mökissä 7 aikuista ja vauva sekä pystytettiin telttakylä, jossa 5 telttaa (7 aikuista ja 3 lasta..) .. Lisäksi oli 4 vierailijaa päiväkseltään.. Oltiin varmaan melkoinen näky kun veneilijät ohitse menivät.. Ainakaan ei huomaatattomaksi jääty..

 

Mikkelissä. 
Eväitä iltapalaksi ja nää eväspussit on niin mahtavat!
Poika löysi viimein "kelpaavat" arskat 
ja pari tuntia myöhemmin huomattiin että ne olikin mystisesti kadonneet.. Huoh! 
Tää on niin tätä.. Ne oli päässä kun tultiin autolle tuolta kävelyretkeltä, mutta hotellihuoneeseen päästyä niitä ei löytynyt mistään.. katosivat siis auton ja hotellihuoneen välille (parkkihallista suoraan hissille ja huoneeseen).. Sieltä väliltä ei niitä kuitenkaan enää löytynyt, joten joku vissiin napannut parempaan talteen.. Harmitus oli kyllä suuri.. :(


  

Visulahdessa..
* Pojan jalka tulee matkoilla mukana, mutta on todella jäykkä ja hiukan haittaa menoa. Huomaa siinä, ettei poika tosiaankaan kävele nopeasti ja väsyy hetkittäin. Kipua ei sinäänsä ole ollut, mutta päivien jälkeen kyllä huomaa joutuneensa kävelemään pidempään. Ketteryys ei ole kunnossa: kiipeily näissä köysissä oli aivan mahdotonta ja harmitus oli valtava kun siskot pääsi ketterämmin radan läpi, eikä toinen edes pystynyt jalkaa nostamaan puomille.. :(



Parisuhdeaikaa miehen kanssa ja purjehdusta merellä.. 
(Kun pelkäät vettä ja merenkäyntiä sekä voit pahoin jo rannalla ni tää 
oli meikäläiselle melkoinen extreme-reissu.. Toiset nauraa sulle päin naamaa, et oon hölmö, ku pelkään  ja itse puret huulta ettet oksenna, pyörry tai purskahda itkuun ja tärinä oli melkoinen, syke varmaan 3058950..  Joten todella kannustava reissu.. huoh. )




... näistä ja paljon muustakin sitten lisää, kunhan tosiaan on aikaa istua kauemmin penkillä kirjottamassa..  MUKAVAA KESÄÄ, vaikkei kelit nyt ihan parhaimpia olekaan!

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Allergiat päivähoidossa..

Tuossa juuri ennen lomia tuli puheeksi isommalla sakilla lasten allergiat ja se, miten paljon se vaikuttaakaan "normaaliin  arkeemme". Jäin tuota keskusteluamme sitten pohtimaan ja päätin että käsittelen asiaa hiukan omalta kannaltani. Millälailla se vaikuttaakaan ja vaikuttaako oikeestaan tekemiseen mitenkään..  Ei se nyt tähän mennessä  ole maailmaani kaatanut, mutta kyllähän se aina vaatii erilaisen panostuksen kyökkihommiin. Mikäli allergiat on vaikeita ne todellakin lisäävät työtä keittiössä ja ruoanvalmisteluun ja tekemiseen menee enemmän aikaa. Ajatellaan esimerkiki maitoallergista (jo pieni tippa maitoa saa aikaa reaktion) Olisi melkoisen haastavaa tässä arjessa, kun pitäisi tehdä hänelle omat ruoat (mahdollisesti vieläpä eri kattiloilla) ja sitten vielä vahtia ettei vain vahingossakaan koske toisten ruokiin / toiset anna hänelle ruokia.. 

On paljon ollut puhetta muutenkin lasten allergioista ja siitä, miten ne on viime aikoina pahentuneet ja vaikeutuneet. Allergiat vaikuttaa meillä meiän normiarkeen jonkun verran, omilla kun on ruokaaineita, jotka reagoivat atopian kanssa.. Täytyy kyllä sanoa, että omassa työssä, ryhmässä näitä on ollut vuosien varrella hyvin vähän.

Mulla on tietty ruokalista, jonka mukaan suunnittelen viikon ruoat, jos siellä on yksi lapsi jolle ei joku ruoka-aine käy se jätetään pois ja korvataan toisella. Sitten on niitä että itse ruoka ei sovi lapselle ni sitten sumplitaan joku muu ruoka. Erityisruokavaliot vaikuttaa ruokalistan suunnitteluun ja ruokiin tietenkin jonkun verran. Joistakin saadaan lisäkorvauksia, normikulukorvauksiin verrattuina, mutta toisista sitten ei saa mitään "vaivanpalkkaa", vaan ne on tehtävä sillä normaalilla kulukorvauksella. Joskus sitä saa käyttää mielikuvitusta saadakseen ruoan tehtyä tietyllä budjetilla. Muutenkin nuo korvaukset on se suurin "rajoitus" ruokia tehdessä. Toki otan huomioon sen, että meillä on siltikin monipuolista ja terveellistä ruokaa, vaikkakin budjetti paukkuu ylitse..

Syödään paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja (joita tietty poimitaan itse!) . Pääasiassa ruoat on kotimaisia, mutta luomuun ei ole tällä budjetilla varaa mitenkään. Kaikki ruoka on itse tehtyä ja vain maksalaatikko, veriletut ja hernekeitto taitaa olla tällä hetkellä "valmista", näitäkin kerran 7 viikossa. Vaikkakin Hernari tuleekin hyvin usein äitini kautta, koulun keittiöstä.. Toisinaan tulee ostettua jotakin tarjousjuttuja lounaalle, välillä on "mentävä" siitä mistä aita on matalin.. Toisaalta kun jossain "säästää" voi toisaalla panostaa hieman enemmän.  Teen ruoan aina aamulla puoli valmiiksi ja ulkoilun jälkeen sitten loppuun, kun lapset muovailee/piirtää/tekee palapelejä keittiössä seuranani. Isommat saattaa tehdä salaattia apuna, toisinaan kattavat pöytää..


Omat muksut on kaikki laktoosittomia...
Tavallinen ruoka kyllä menee, mutta tavallista maitoa ei kärsi kukaan juoda ilman sivuvaikutuksia.
Eikä mielellään kokeillakkaan yhtäaikaa maidon sopivuutta, koska syntyy heti jono vessaan ja talo täyttyy hyvin epämiellyttävästä huoneilmasta.. (Tietänette mitä tarkotan ;) ) Kahdella heistä jotkin ruoat raegoi atopian kanssa, esim. keväällä tomaatti ja paprika pahentaa ihoa, varsinkin siitepölyaikaan. Pienin näyttää nyt saavan nokkosihottumaa tuoreesta ananaksesta kasvoihin ja samoin kävi omenan kanssa syksyllä..

Mutta millasia allergioita on sitten tullut vastaan.. (olen ollut perhepäivähoitaja vasta 7,5v, joten lyhyelle uralle on mahtunut vain nämä..)  Kerronpa niistä hiukan lisää..

Hoidossa on ollut mm.

* Sitrusallerginen, joka ei sinäänsä aiheuttanut mitään muutoksia ruokiin tai välipaloihin. Jätettiin vain sitrushedelmät häneltä pois ja sitruunapippuri kalasta.

* Pähkinä allergikko, joten pistettiin pähkinät varuilta pannaan. Omat lapset oli pieniä, joten en  uskaltanut  luottaa siihen että pähkinät pysyy kaapissa, eikä löydä tietään hoitolapsen suuhun.. Hänelle kuitenkin kävi useimmat "saattaa sisältää pähkinää"-tuotteet..

* Ummetuksesta kärsivä lapsi, joka panttasi 2.hätää.. Ruokavalioon lisättiin kuituja, kuivattuja hedelmiä, pellavaa, lisäjuomista... Jätettiin kokonaan pois vaaleat leivät/riisit (ym), juustot, mustikat häneltä korvaten ne muilla. 

* Laktoosittomia ruoka-valioita. Niitä, joille kaikki pitää olla laktoositonta ja niitä, joille käy myös "hyla" tai normi lämmin ruoka. Meillä muutenkin melkein kaikki laktoositonta, joten ei tullut paljoa lisä hommaa.

* Kala-allergikko,syötiin sitten kaikkea muuta.. Hän oli 10-päivänen, joten tehtiin muun ryhmän kanssa kalaruoat sitten niinä päivinä kun hän ei ollut hoidossa.

* Vara-hoidossa on ollut mm.  gluteeniton, maidoton ja munaton.. Siinä pitikin sitten jo hiukan keskustella vanhempien kanssa, mitä ruokaa syövät kotona, mitä tuotteita käyttävät ja mistä lapsi tykkää. Kyseessä oli isompi lapsi, joka onneksi osasi itse kertoa mikä ruoka on herkkua ja mitä tahtoisi syödä.

* Kerran oli päivän varahoidossa muutaman tunnin varotusajalla lapsi, jolla oli ne 8 ruoka-ainetta, joita hän SAI syödä. Päivä meni hiukan sekaisin, kun koitin miettiä mitä nuista ruoka-aineista tehtäsiin ruoaksi ja välipalaksi.  Vaikeaksi veti se, että kaikkia ruoka-aineita ei juuri silloin meillä edes ollut.. (lihana kävi vai hirvi, jota tietenkään meillä ei juuri silloin sattunut olemaan..) Muistan vieläkin nuo ruoka-aineet, vaikka tästä on useampi vuosi aikaa.. Sopivia ruokia oli kurkku, riisi, sipuli, bataatti, vesimeloni, soija ja mustikka.

Sitten on niitä... "älä vaan anna sitä ja tätä, kun ei sen maha kestä" - lapsia..
Meillä kuitenkin aletaan soveltaa ruokalistaa vasta sitten kun vanhemmat tuovat allergia todistuksen lääkäriltä. Muutoin voidaan kyllä jättää tietty tuote pois ruoasta kokeilujaksoksi, muttei aleta tekemään laktoositonta ruokaa lapselle vain sen takia, että vanhempien mieliestä se ei sovi lapselle.

Meillä syödään kasviksia ja salaattia joka ruoalla, joten pikku hiljaa niitä aletaan laittamaan jokaisen lautaselle. Maisteluannoksista aloitetaan ja periaatehan on että kaikkea maistetaan. Erään äidin sanoin: Sä teet taikoja! kun sain hänen äärettömän nirsot lapset syömään salaattia niin että he kotona oikein ihmettelivät että lautasella on enemmän vihreää kun ruokaa.. Meillä avain menestykseen heidän kanssaan oli itse tehty = parasta ikinä! Itse kun saivat tehdä salaattia niin sitä sitten kanssa söivät. Alotettiin kyllä pienestä ja tehtiin töitä pitkään, mutta lopulta kaikki meni ja kyllä siinä tuntee tehneensä jotain oikein kun lapsi joka söi vain makaronia ja jauhelihakastiketta pisteleekin menemään aivan kaikkea!


Katsotaan millainen ryhmä sitä syksyllä sitten aloittaakaan. Tällä hetkellä kun uusia olisi tulossa lisää ainakin 3, mahdollisesti vielä 3,5-4....(Ryhmä vaihtuu kokonaan). Aloitamme siis kaiken aivan alusta.. Ihania uusia ruokiakin on taas listalla, välillä on kiva vaihdella ruokia listalla ja on taas löytynyt uusia reseptejä, joista on tullut lapsille hittejä..






sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannustaikoja..



Juhannus tänä vuonna näyttää tältä..


 Ruokaa navan täydeltä.  Eipähän ainakaan jää nälkä tai lopu ruoka kesken.  Uudet kotimaiset perunat on vaan niin hyviä!


Me vietettiin juhannusta kotosalla. Perjantaina saatiin vieraiksi minun vanhempani ja lauantaina miehen perhettä. Vilskettä riitti, hyvää ruokaa ja mainiota seuraa.


Lapsillekkin oma juoma.. Oli ihan sika hyvää.. Itte lipitin varmaan enemmän ku lapset.. Mansikka-kiivi- Jaffaa, hörppyä. Jäitä mustikoilla ja viinimarjoilla. Koristeena melonia, limeä, Carambolaa ja granaattiomenaa.. Todella raikas ja maukas! (Lisäsin omaani hiukan punkkua sekaan, tuli raikas booli aikuiseen makuun..)



 Saatiin nauttia ihan hyvistä keleistä, vaikkakin perjantai aamulla heitetty lenkki olikin melko märkä, saatiin iltapäivälle ihan hyvä keli. Mittari näytti silti alle 15, koko päivän. Lauantaina sitten taas aamu alkoi aurinkoisena ja mittarikin kipusi lähes 20 asteeseen. Nautittiin kauniista säästä ulkona ja iltapäivällä kun toisen vieraat lähti ja toiset tuli, keli huononi ja sadetta saatiin lähes tauotta.. Illalla jopa jyrähteli..


Yläterassin huvimajakin valmistui juuri sopivasti! Tästä tuli niin mahtava.. Vielä kun saa maalattua, sähköt ja sisustuksen kuntoon ni avot! Kyllä nyt kelpaa kylpeä ja tuo on kyllä eristyksineen kuin yksi huone lisää. Näköala on jotain niin rauhoittavaa, että siellä istuis vaikka koko yön, (jos jaksaisi valvoa.. )

 
Pikku neiti nauttii omassa pikku altaassaan.. :D 
Se oli pakko saada mukaan tuonne ylös, vaikka jo hiukan ehkä pieneksi jäänyt..
* RELAX * 

Nautittiin kyllä kiireettömästä illasta monta tuntia paljussa.
Harmikseni itse en voinu ku koipeni kastella tikkien takia, mutta kyllä mä tänä kesänä vielä kerkeän.
Aluksi isäni astui altaaseen ja loikkas nopeasti sieltä ylös. Meinas et 46 asteen lämpö vedessä vei jalkakarvatkin mennessään, joten odottelee hetken ennen uutta kokeilua.. 

.. Taisi olla yksi pesällinen liikaa, sillä saatiin kantaa monta kylmää ämpärillistä vettä ennen kuin paljuun kukaan pysty menemään.. (seuraavana aamuna lämpötila oli edelleen lähes 33 astetta..)


Hiukan kuohuvaa minun 3kymppisteni, miehen synttäreiden, vanhempieni hääpäivän, meiän hääpäivän ja valmistuneen huvimajan kunniaksi..  Ja lasten hyvien todistusten kunniaksi.
Kylmä jäätelö maistui kyllä lämpöisen paljuilun välissä.. Maisema on mahtava ja ilma kuin morsian!



Iltapalaksi vielä hiukan juustoja, hedelmiä, keksejä, herkkuja.. ja FROZEN-elokuva.


Lapset kävi lauantaina aamu-uinnilla. Kyllä ne nauttii kun paljussa on vihdoin vesi..
Sitä on odotettu siitä asti kun loma alkoi, mutta helteet silti antaa odottaa itseään.
Kukkia on joka paikassa ja mansikka kukkii valtavasti!  Petankia pelattiin useampi erä ja oli muuten tasaväkiset joukkueet..



Lauantaina kesken grillauksen alkoi sade ja sitten loppui kaasu grillistä.. Osa sakista lähti sitten hakemaan uutta kaasupulloa ja me tehtiin ruoka valmiiksi.  Jälkkäriksi iso kasa lettuja, hillojen ja kermavaahdon kera.






Tarjolla oli runsaasti herkkuja, hyvää ruokaa, pihapelejä ja yhdessäoloa..
Mukava Juhannus!



torstai 18. kesäkuuta 2015

Mattorukka

Mattorukan uusi elämä... tai oikeastaan vain sen jatkoaika..

Olen meinannut heittää maton jo miljoona kertaa roskikseen, sen pohjasta on "muovipinta" jo todella surkeassa kunnossa, se suoranaisesti jää terassiin kuin hiekka pyörimään.. Ja mikä ärsyttävintä kulmat rullaantuu..


Noh, en ole vielä(kään) löytänyt mattoa tilalle, joten tämä matto on saanut jäädä. Muuten kaikki hiekka ja kuiva heinä on sisällä eteisen matolla (ja tietenkin pitkin eteistä..) 



Siispä siis, sakset esille ja matolle jatkoaika oven edessä vielä hetkeksi...
2,5v ja 2v7kk likat katsoivat mua kyllä toruvasti: Ei saa leikata mattoa! 
Niinpä niin!

Mutta kyllä se hetken vielä välttää, eikö...?

*   *   *

Ulkona kelit ei paljon paremmalta näytä, pilvistä, harmaata ja tuulista..
joten.. Tällä tummanpuhuvalla "uudella" pilvimatollani tahdon toivottaa 
Teille (säästä huolimatta) oikein mukavaa JUHANNUSTA!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Hiljaisuuden kirja

Matkatekemistä / Automatkoille / Hiljaista tekemistä päikkäriajalle..

Idea on pyörinyt mielessäni jo jonkun aikaa. Hoitoon on tulossa isompia lapsia, joiden en usko pitkiä päiväunia nukkuvan (tai sitten eivät nuku ollenkaan). Tutkin pitkään Pinterestiä ja löysin sieltä ideoita, jotka sitten alkoivat tuntua kivoilta.


Tämä versio lähtee meiän reissukassiin autoon, jota testataan sitten kesälomareissuilla  (Loma alkaa mullakin huomenna!!)  ja matkoilla. Sitten tuunataan, mikäli tarvetta on, hoitolasten käyttöön syksylle..

Osa jutuista on sellasia, joita pikkunen 2,5v osaa ja pystyy tekemään..

Tähän tein yhden alustan (kaksi pahvia liimattu toisiinsa, toisessa aukko, sellanen "palapelienpohjaalusta" tyylinen.) Näin ollen ohjekuvat ja softispalat pysyy ees jonkinmoisessa tallessa.  Näissä ei ole tähän hätään mitään kiinnitysjuttua, mutta mikäli sellaiset koen tarpeen aattelin ostaa liimautuvaa tarranauhaa näihin sitten myöhemmin.

 Esimerkkinä tämä leppiskuva: alusta, paperiin piirretty malli, osat ja sitten vain kokoamaan.


 Näitä mallikuvia ja leikattuja softispaloja on paljon, innostuttiin hiukan lasten kanssa näitä tekemään, mutta eipähän ainakaan käy heti tylsäksi, kun malleja on useampia.


Kaikki nämä sivut on ihan tavallisessa A4-koon kansiossa, jonne sujautin vain muovitaskuja.

Lisäksi löytyy alustat ikkunatussille ja liiduille (nämä tehty pahvista, jotka päällystetty kontaktimuovilla ja liitutaulutarralla.)  Isommille matkapeliksi Piirrä&Arvaa- peli  sekä selitä sana.. Näihin voi sitten käyttää noita alustoja apuna. Myös likoille tuli ostettua kerran alelaarista tuollaiset valmiit puuhapakkaukset. Pikkulikka 2,5v tykkää laskea, joten tein vielä lisänä numerot ja nappaläpät joissa on numeroa vastaavat pallukat.. Nämä oli hitti jo ennen ku sain ne sujautettua pussiin..


Tuohon alustaan  tein vielä huovasta muutamia juttuja, joita voi sitten muokkailla.
Tässä esimerkkinä muutama kuva.
 

Ja sitten voi miettiä vuodenaikojakin ja opetella miltä puu näyttää missäkin vuodenajassa..


Muutama lego-palikka myös eksy mukaan.  
Likka kun tykkää tehdä legojuttuja ni tehtiin näitä muutama mukaan.
 

Milläs teillä saadaan lapset viihtymään pitkiä matkoja autossa tai reissuilla?
Mä luulen et meillä ei tuota "tylsää, joko ollaan perillä?" monkumista tänä kesänä matkoilla kuulla..

torstai 28. toukokuuta 2015

Retkiä ja polkuja..

Elämässä parasta on pienet ihmeet. Elon ihmeet, kevään jälkeen heräävä luonto. Lapsen nauru ja haparoivat askeleet kohti suurta maailmaa. Retkiä ja polkuja arjessa...

Ollaan likkojen kanssa tehty paljon retkiä metsään ja pururadalle.


On juostu, nähty sammakonkutua, ylilainehtivia ojia, heiniä, voikukkia, risuja, käpyjä...


Kuunneltu linnun laulua, käen kukkumista, pörräisten pörinää, orava nähty juoksemassa puusta puuhun, lintujen lehahtavan lentoon..


Seurattu muurahaisten ahkerointia keossaan, perhosen lentelyä pellolla.. sadepisaroita lehdillä..


Ollaan nautittu. On kesä!

Vain pari viikkoa enää töitä ja sitten pitkä kesäloma!





Metsästä hyppäämme hiukan syrjään aiheesta kierrellen suoraan polulle.

Jokainen blogilistaa seurannut on huomannut jo että heidän polkunsa on tullut tiensä päähän (lopettaa 1.6.) Mutta Meidät löytää jatkossa  Blogipolulta.. Kuten niin monet muutkin blogit!


Seuraa Hipsulaa: