Joskus ne onnistuu, joskus ei..
Pääsääntöisesti testaan uusia ruokajuttuja, uutuuksia ja meiän perheelle "uusia" ruoka-aiheita/valmisjuttuja jne.. esittelen täällä ne tuotteet, mutta laitan sit ohjeet tuonne ruokapuolelle erikseen.
Mutta myös esim. kosmetiikkaa.. En niinkään meikkejä, koska en meikkaa oikeestaan ollenkaan. Ripsaria kun ulos lähtee, joskus meikkivoidetta ja luomiväriä pikkusen,
mutta muuten kyllä tulee testattua mm. kasvovoiteita, puhistustuotteita ja muita rasvoja jne. Käsirasvat on testattu. Lapset on atoopikkoja, joten heidän kanssaan on testattu perusrasvat normikaupoista, nettikaupoista ja apteekista..
HUOM!
Testaukset ovat itseäni ja perheen kanssa tehtyjä huomioita tuotteista,
eikä niistä makseta minulle mitään!
*********************************************************************************
Aloitetaan tästä:
Ostin raskausaikana jo tämän paketillisen Mammateetä, koska olin varma jo siinä vaiheessa kun sektioon päädyttiin että maito ei tule nousemaan samalla tavalla kuin alatiesynnytyksessä (kerran aikasemmin jo kokenut molemmat tavat..) Kirjoitinkin jo aikasemmin ennen synnytystä
No nyt pikkunen on reilun 3kk ja olen juonut teestä reippaasti yli puolet. Olen ollut tyytyväinen ja maidontulo on lisääntynyt huomattavasti teen nauttimisen jälkeen. Sekoitan yleensä aamulla tavallista teetä (tällä hetkellä suosikkina suklaa myrsky tee) ja mammateetä suhteessa 2 tl suklaateetä, 1 tl mammateetä. Pelkiltään tätä ei voi juoda vaan alkuun tein "liuoksen", joka lisäsin jokaiseen nauttimaani juomaan, jotta sain maidon nousemaan ja nykyään sekoitan teen sekaan.
Välillä on meinannut itseltä loppua usko siihen, että riittääkö maito pikkuselle, tämä on auttanut siihen, että olen pystynyt imettämään edelleen, vaikkei omamaito kokonaan olekaan riittänyt. Alkuun (kotiin palattuani) join teetä useita kertoja päivässä ja sain maidon nousemaan muutamassa päivässä. Sen jälkeen on ollut tasaisen epätasaista ja vasta kuukausi sitten on alkanut maidontulo tasottumaan ja pelkästään omamaito on riittänyt tytön tarpeisiin. Juon nykyään vain kupillisen päivässä.
Suosittelen tuotetta muillekin.
Mammatee sisältää luonnonyrttejä, joita on käytetty jo vuosisatoja vanhan kansanperinteen mukaan imetyksen aikaisiin tarpeisiin. Yrtit ovat tuotteessa kuivattuna ja sopivasti leikattuna seoksena. Yrttejä ei ole uutettu eikä jauhettu hienoksi jauheeksi, jotta niiden sisältämät tehoaineet ja eteeriset öljyt säilyisivät mahdollisimman hyvin.
Teessä on anista, fenkolia, kuminaa ja nokkosta.
Plussat ja miinukset
+ maidontulo oikeesti paranee
+ yksikin kupillinen riittää (tällä hetkellä)
+ pakkaus on kätevä ja värikäs (ei sekotu muiden teelajien sekaan)
+ hinta oli alle 7e, riittoisa ja hintansa väärtti
- maku on pelkiltään kammottava!
- parhaimmillaan pitkään haudutettuna (aina ei aika vaan riitä!)
- jos en juo joka päivä huomaan maidontulossa heti muutoksen
- myydään vain apteekin/ lifen kautta
Netistä löytyy mm. nämä:
Valioravinto
Verkkoapteekki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hipsula kiittää kommenteista!