Aika.. kehua, kasvaa, ymmärtää ja rakastaa..

Tuntuu että aika on oikeesti mennyt siivillä eteenpäin.

Tuli viesti koululta, että pojan kevät juhlat on kuukauden päästä.. TÄH?

Vastahan tuo heräsi aamulla ja aamuhalin yhteydessä kuiskasi: oot lakas, äiti.

Vastahan tuo Jässikkä oli pieni eskarilainen, joka ei tahtonut lähteä eskariin, kun hänelle tulee äitiä ikävä.

Vastahan tuo lähti reippaasti koulutielle oven raosta huutaen: mä tulen pian kotiin, äiti!

Nyt jo iso poika jota ei saa julkisesti halata tai sanoa että äiti rakastaa.

Iso poika, jota iltaisin ei saa enää peitellä vaan oven raosta kuiskata: olet tärkeä!

Iso poika, joka edelleen sairaana ollessa kömpii äidin viereen..

Joko se eppuluokka oikeesti on jo käyty?

Pieni poika oppi lukemaan, alkuvaikeuksien jälkeen oikeen sujuvasti.

Pieni poikani, joka lukee iltasatuja pikkusiskoilleen ja huokaa: opetan sinutkin lukemaan.

Laskeminen on hurjan hauskaa ja mielenkiintoista, kuulemma.

Kertoo siitä toki kokeista ja testeistä tulleet lähes täydet pisteet..

Pieni mieheni on täydellinen kopio isästään, pieni, roteva, mutta äidiltä on peritty räjähtävä energia, jota myös kuulemma temperamentiksi sanotaan..

Pieni mies on kasvanut silmistä isoksi, mutta siitä kertoo myös kymmenet liian pienet kollarit, joita on kerätty pois kaapista pyörimästä.

Iso poikani on saanut paljon luottoa ja rohkeutta. Ystäviä ja tahtoa oppia.

Iso poika osaa ja saa näyttää tunteensa, ihan joka kerta oli syy mikä tahansa.

Mutta silti poika, joka kyllästyy nopeasti, siitä kertoo se, että jalkapallo ja sählyharrastukset on ihan tyhmiä, kun ei ole kummassakaan ihan se joukkueen tähtipelaaja. Kaipaa hirmuisesti hyväksyntää ja kaikessa pitäisi olla aina se paras ja ylivoimaisesti parhain.

Iso poikani saa nauttia koko kesän kestävästä kesälomastaan kerrankin ilman että äiti/isä on töissä.

Saa nukkua pitkään, olla ulkona ja mennä ilman aikataulua. Syödä herkkuja, uida ja nauttia lämmöstä, toivottavasti ainakin. Me aiotaan nauttia perheen kesken pitkästä lomasta, sillä ensi vuonna loma-aikana täällä ravaa sitten myös hoitolapset..

Ja mun pieni tytön tylleröni on kasvanut jo niin isoksi että aloittaa koulutiensä eskarilaisena syksyllä.

Tyttöni mun, joka on aina osannut ponnistaa maasta, vaikka pieni onkin.

Pikkunen tyttö, joka osaa pitää puolensa ja tietää tarkalleen mitä tahtoo.

Pikkunen tyttö, josta on kasvanut mahtava apulainen: auttaa ihan kaikessa ja tahtoo oppia ihan kaiken.

Pikkunen tyttöni, joka 5v uhman pyörityksessä kiukkuilee ja muriseekin, mutta myrskyn laannuttua istahtaa syliin ja kuiskaa että rakastaa.

Tyttö, joka tulee kyyneleet silmissä viereesi, jos et ole ole kuullut kun hän on sängyssään huutanut nimeäsi (huone on ihan eri puolella taloa, joten joskus ei kuule.. :( )

Tyttö jolle pitää joka ilta sanoa: rakastan ja lähettää lentosuukko vielä oven raosta.

Tyttö, jonka tavoite oli kasvattaa pitkät hiukset, ei suostu harjaamaan hiuksiaan, jotka ylttävät peppuun asti.. Ja rakas, joka haluaa edetä joukkuevoimistelussa olympiatasolle saakka.. Venytyksiä harjoitellaan koko ajan ja aluevaltauksia tehdään (hyppnarut, hulavanne, pallo...)

Tyttö tuntee hiukan epäonnistumista, kun ei ole vielä(kään) oppinut Ärrää, mutta samalla huokaisee: kyllä minä sen aikanani opin, jokainen omaan tahtiin.

Äitinä pelottaa, että miten tyttö tulee pärjäämään, sillä kauhukseni Esikoulu johon menee (vain sellaiset, joilla ei ole tarvetta koko päivä hoidolle) on ruhtinaalliset 28 eskarilaista.. Ja tyttö on ollut koko elämänsä vain kotihoidossa. (Pojalla oli samatilanne, mutta ryhmäkoko oli vain 12!!)

Tyttö itse on innoissaan, saapahan ainakin kavereita, niitä on viimeisen vuoden eniten kaivannnut. Äiti kun on ollut sairaslomalla selän takia niin ei olla hirveesti missään käyty, mutta onneksi naapurissa on sitten ainakin 5 lasta, jotka lähtevät samalle eskaripolulle ja koululaisia lähemmäs kymmenen, joten ei ehkä yksinäistä tule.

Kyllä aika menee nopeaan ja itse sitä ei aina muista, että lapsien kasvaessa, kasvan myös itse.. Vahvammaksi äidiksi, opin ja kasvan lasten rinnalla. Kaikkeen en osaa varautua ja joudun itesekin opettelemaan uutta.. Nyt selviän koululaisten kanssa, kun vuoden olen jo harjoitellut, mutta pelkään tulevia vuosia varhaisteinien kanssa. Osaanko olla tarpeeksi vahva ja silti asettaa tarpeeksi selvät rajat?

Tulevaisuus sen näyttää, mutta nyt nautitaan tästä keväästä ja haaveillaan mahtavasta kesästä kahden isoksi kasvaneen murun sekä yhden pienemmän rakkaan kanssa..

"minä suolejen sinua kaikelta.." vuosi 2009.