Minäkin lähdin mukaan A BEAUTIFUL BODY - haasteeseen.
Oma kroppani on muuttunut kolmen raskauden jälkeen paljon.
Alavatsalla komeilee kaksi kiemurtelevaa sektiohaavaa, joista toinen on haalea ja toinen vielä punertava. Näkyviä raskausarpia en ole vatsaani montaakaan saanut, mutta koivessa on muutama.
Haavan kohdan ylä puoli lörpöttää tai oikeestaa pullottaa/turvoksissa oleva se näkyy noissa kuvissakin. Kiloja tässä raskaudessa tuli 15, mutta aikasempiin 23-25 kiloon verrattuna se on tosi vähän.. Noista kiloista jäljellä on vielä 5 kg. Siihen painoon, joka mulla oli ennen esikoista on matkaa reilu 10 kg, mutten haikaile sitä, sillä BMI-mitassa olin silloin alipainoinen.
Olen melkeen tyytyväinen itseeni ja vatsaani jo, tavallaan sinut. Ainoa mistä en pidä on se, että vatsa tuntuu edelleen löysältä pullataikinalta.. :)
Haastoin mukaani ryhmän tammikuussa vauvansa saaneita äitejä ja osa lähtikin mukaan innolla, toinen osa hiukan inhoten. Pääasia on, että edes joku on mukana :)
Olkaamme ylpeitä ollessamme äitejä. Olemmehan antaneet kodin lapsellemme 9 kuukauden ajaksi, se on suurin lahja, jota voi toiselle antaa <3
Myös ainakin nämä blogit ovat mukana haasteessa:
Deviliinin Maailma
Säbää, sukkia ja serotoniinia
päivä kerrallaan
Pientä, suloista ja vaaleanpunaista
Miljamaista
epätodellista todellisuutta
mami go go
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hipsula kiittää kommenteista!