tiistai 13. toukokuuta 2014

Gratiinit 3/4

Edelleen mukana Hopottajien Apetit-kampanjassa.
Tämä ruokaan liittyvä kampanja on vaan niin inspiroiva, että se sai poikkeamaan normaalista tutusta "arkiruoasta" aivan täysin ja kokeilemaan jotain aivan uutta.


Meillä piti olla kanaa ja riisiä tuokana, mutta päätinkin lisätä kanan sekaan kukkakaali-parsakaaligratiinin sekä paprikaa tuomaan väriä. Lisukkeena riisiä.
Tämä ruoka upposi sekä omiin että lainalapsiin todella hyvin. Joutui jo itsekin taistelmaan annoksestaan että sai lautaselleen edes hiukkasen lisää, kun toiset veti jo kolmatta annostaan.
Aivan älyttömän hyvää!



Pilkoin 300g kanafileitä pienemmiksi paloiksi, maustoin ne suolalla, curryllä ja broilerimausteella. Lisäksi 2 tl makeaa chilikastiketta (sekotin kaikki pussissa sekaisin ja annoin maustua n. 1.5h.)
Kanat vuoan pohjalle, gratiini päälle ja uuniin 225 n. 20 min. Lisäsin kuutioidut paprikat ja paistoin vielä 10 min lisää. Sen jälkeen vuoka ulos uunista, lepoa n. 10 min.
Sillä aikaa kun vuoka menee uuniin keitin riisit lisukkeeksi. Tarjolla oli myös tuoresalaattia.


Gratiinissa on kukka- ja parsakaalia. Tuote on 750g pussissa, vähälaktoosinen ja suolapitoisuus on 0,9%.




Hopottajien Apetit-kampanjan sivuille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hipsula kiittää kommenteista!

Seuraa Hipsulaa: