torstai 2. elokuuta 2012

Paluu arkee!

Olipa mukava palata taas arkeen!
Vaikka tottakai se eka aamu 6 viikon loman jälkeen ottaa koville ja on niin ahkeeta...
 

Helposti on alkanut aamut sujua, kun herätys on taas ollut tuossa kuuden jälkeen. Voisi olla vaikeampaakin nousta sängystä ylös. Mutta onneksi pahin väsymys raskauden takia on jo mennyt ohi ja virtaa alkaa löytymään.. En ole näin alku viikkoihin mitään kummenpaa ohjelmaan kehitellyt, vaan mennään ihan uuden opettelun ja tutustumisen merkeissä. Nautitaan ulkona olosta ja lapset on kovia kertomaan mitä kesällä onkaan tapahtunut. Rytmin opettelu ja sääntöjen kertaus vie oman aikansa ja sitten kun alkaa muutkin hoitajat olemaan taas töiden parissa niin aletaan kokoontumaan puistoissa ja liikuntahallille jumppatuokioihin. Lisäksi satutunnit alkaa taas, se tietääkin kuukausittain taas kirjastokäyntejä. Lapset tykkää!

Helppoa ja lokoisaa arkea tämä vielä on, kun omien lisäksi siis vain yksi on hoidossa ja hänkin jo 4.5-vuotias. Tänään kävi myös uudet tulokkaa tutustumassa ja kaikki meni päällisin puolin ihan ok, toki siinä on se alun jännitys ja ujostelu mukana, mutta luulen, että arki alkaa maanantaina ihan hyvin sujumaan.

Oma olo on ollut hyvä. Selän hiukan parempaan kuntoon, ku oon koittanu pitää ryhdin kunnossa ja tehnyt paljon venytys- ja kiertoliikkeitä. Oon lisäksi koittanut välttää nostamista mahdollisimman paljon, joten ehkä se tästä vielä lutvuiutuu, johonkin suuntaan.


Lisäksi on ihanaa, että syksy tulee!! Saa kaivella lyhdyt ja kynttilät esille sekä mahtava aamuraikkaus tulee! En tosin pidä yhtään vesisadekeleistä tai räntäsateesta, mutta muuten tykkään syksyn raikkaudesta ja värienloistosta sekä justiin kynttilän luomasta tunnelmasta. Tuohan se vuoden vaihdettakin lähemmäksi.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hipsula kiittää kommenteista!

Seuraa Hipsulaa: