Perthes lapseni... harvinaisen erityinen!

Voihan perthes sanon minä.

Harvinaisen erityinen. Erilaista harvinaisuutta.


Kyllä se vaan sellaiseksi kirosanaksi alkaa muodostumaan että vihaksi pistää.
Sairaus joka ei hyvinä päivinä näy millään tapaa, mutta huonoina päivinä sen tietää olevan olemassa siitä, että aktiivinen poika rauhottuu paikoilleen, eikä halua liikkua tai tehdä mitään.
Sen tietää siitä, että muutoin iloinen lapsesi sulkeutuu ja käy hiljaiseksi tai vastaavasti vihaiseksi ilman syytä.
Sen tietää siitä, että lapsi hakeutuu lähellesi ja tunnet taas sen pikkupojan katseen, joka hänellä oli vauvana, kun kaikki ei ollut kunnossa, äidinvaistosi sanoi että johonkin nyt sattuu...
Sen tietää siitä, että kävellessä poika kinkkaa ja naamasta näkee että jokainen askel tekee kipeää.
Sen tietää olevan olemassa siitä, että lääkäri on sen diaknosoinu ja fyssarilla käydään kahden viikon välein. Sen tietää myös siitä, että lapseen uppoaa järkyttävän suuri määrä särkylääkkeitä.
Sen tietää myöskin siitä, että millä on pojalla lääkärin kirjoittama koulukyyti lupa, joka toimikin jonkin aikaa aivan moitteettomasti.. (saatiin sekin taas toimimaan!)

Kiputilat tulee ja menee, mutta tietoisia ollaan siitä, että muutosta on tullut jalan kuntoon selvästi.. huonompaan suuntaan..  Edistystä paranemisen suhteen ei näin saavuteta. Kuusi viikkoa sitten fyssari kehui miten hyviä tuloksia ollaan saatu kuntoutuksella aikaan. Neljä viikkoa sitten oltiin pysytty samassa, ei suuria muutoksia, eikä näkyvää nilkuttamista.. Poika on jättänyt harkat kokonaan pois kiputilojen takia, koska ei vaan kykene pelin vauhdissa mukana. Tekee annettuja ohjeita jonkun verran (tietenkin aina voisi tehdä enemmänkin).. Pari viikkoa sitten lonkkaluu oli pois paikoiltaan, liikeradat oli todella huonot ja kipuja sekä kinkkaamista on ollut tosi paljon. Viime viikon fyssarilla liikeradat oli hyvät ja edistyneet.. Mutta tuo lonkan naksuminen pois paikoiltaan oli jollain tapaa "lottovoitto", saatiin pika-aika röntgeniin heti perjantaille ja siellä paljastuikin sitten jotain mikä järisytti tämän äidin maailmaa...

Lonkkaluun pyöreähkön röpelöinen pää on mennyt rytinällä huonommaksi, eli pää on hioutunut täysin sileäksi, mutta niin että se ei ole pyöreä vaan littanen vasaran mallinen.  Tästä syystä napsahti menolippu suoraan leikkausjonoon, johon odotetaan aikaa tammi-helmikuun vaihteeseen.. Voitte ehkä uskoa, että kyynelkanavani ovat vuotaneet koko viikonlopun ja on ollut oikeasti vaikeaainnostua ja ajatella, että tää on hyvä juttu..  Jännittää ihan sikana, pelottaa ja itkettää. Koitan nyt kovasti nollata aivoni (onneksi on vapaaviikko ja joulusiivoukset odottaa!) ja nauttia joulusta perheeni kanssa. Tää on kuitenkin pohjimmiltaan hyvä juttu, koska parhaimmassa tapauksessa sairaus saadaan "kuriin" ja kivut jää taakse..

Koulun puolesta ollaan  oltu melko hyvin mukana ja otettu huomioon "erityiset haitat", jotka vaikuttaa arkeen siellä päässä. Opettaja on aidosti kiinnostunut ja laittaa viestiä kotiin päin mikäli jotain erityistä on päivän aikana huomannut. Tänään onkin vielä arviointikeskustelu illemmalle, joten kerrotaan tämä uusin käänne opettajallekin ja harkitaan luokkakavereille asiasta kertomista, tähän asti siitä on vain sanottu, että lääkäri on määrännyt pojalle sauvat, koska jalka on kipeä, mutta se ei näy päälle päin, koska kipu ja sairaus on tuolla luussa.. Jännittää, koska jo tätä kirjoittaessa kyyneleet taas valuu, että miten onnistuu tuo palaveri..

Poika ite on hyvin positiivinen, ajattelee vain, että pääseepähän nopeasti takasin säbäkentille.. vaikka kyllähän siellä pelko sairaalaan joutumisesta on. Toisaalta hänelle osattiin hyvin ja oikeilla sanoilla kertoa miksi joutuu leikkaukseen ja että sitten pääsee taas pelaamaankin.. Mikä veto lääkäriltä ja miten mahtava porkkana..

Edessä on siis 3-4 päivää sairaalassa, 5-6 viikkoa kainalosauvoilla ja pyörätuolilla ja toivotaan sitten että kivut kaikki olisi siinä!  Toivottehan kanssani?