perjantai 12. heinäkuuta 2013

Meiän perheen ruokailusta ja vauvan ruokamaailmaa

Meillä vauva on parempi syömään kuin kaksi edellistä.
Uppoaa kaikki ja voi jestas mikä ruokahalu!

Tässä juttua meiän vauvan ja perheen ruokailutottumuksista ja siitä miten meillä syö vauva ja lapset. Me ite syödään yleensä samaa ruokaa, tosin koitetaan välttää jonkun verran hiilareita, joten saatetaan jättää makaroni/peruna/riisi pois omalta lautaselta. Syödään joka päivä yhdessä lasten kanssa ja otetaan lapset mukaan ruoantekoon. Meillä ei sanota ettei tykätä, vaan kaikkea maistetaan ja tietyn verran pitää syödä.

Vauvan kanssa..
  • Alotettiin perus peruna-bataatti linjalla reilun 4 kk iässä vähän myöhemmin muut kasvikset yksi kerrallaan lisätään edelleen uusia makuja
  •  Puurot tuli yksi kerrallaan n. 5kk iästä eteenpäin.
  • Lihat otettiin mukaan pari viikkoa myöhemmin..
  •  


Alkuun tein muutamia annoksia soseita pakkaseen makuannoksiksi, mutta pian huomasin ettei siinä oo mitään järkee. Tein pakkaseen bataatti / porkkana / kesäkurpitsa / kukka&parsakaali sekä porkkanasosetta.. Myös omenasta /mangosta ja persikasta tein soseita.. Kuorin, pilkoin ja keitin soseet, sen jälkeen muussasin ne bamiksilla ja pistin pieninä annoksina pakkaseen. Sileät soseet ei menny kuin kuukauden verran ja nyt niitä ei tule enää käytettyä ollenkaan. Aloin lisäämään soseen karheutta pikku hiljaa.

Teen soseet nykyään vain pieninä annoksina jääkaappiin, yleensä sosetta riittää 2 annosta kahtena päivänä. Keitän pienityt palaset kattilassa ja muussaan pikkusen haarukalla, lisään maitoa (korvike/äm). Eli palat menee jo hyvin kurkusta alas. Joskus jätän isommiksi paloiksi ja Kirppu napsii ne itse suuhunsa.




Ollaan syöty ja annettu lähes kaikkea kasviksia, mitä itsekin syödään.
Hedelmiä on annettu ja purkkisoseista oon antanu oikeestaan vain ruusunmarja ja joskus luumua jos vatsa on ollut kovalla. Muuten purkkiruoat on olleet vain reissuruokaa..



Lihoista on annettu nyt ainakin possu, lohi, sei, kana ja jauheliha. (naudan lihaa meillä on tosi harvoin)..  Ehdoton suosikki on kala ja kana. Lihapalat (oli paloina tai seoseutettuna) päristää samantien pois ja jauhelihaa ei mene ollenkaan. Liekö syynä se, etten itse oikeestaan koko raskausaikana syönyt lihaa (muutaku jauhelihana).. Keitän lihapalat (kana, kala) yhdessä perunan ja kasvisten kanssa, lihapalaa keitän 1-2h ennen ku lisään muut lisukkeet. Lihaa en kummemmin muussaa tai palottele ennen keittämistä vaan revin siitä haarukalla pienempiä paloja ennen syömistä.

Ollaan maistettu myös riisi, makaroni ja ohrahelmet.

Mausteitakin ollaan pikkusen jo maisteltu. Oon hitusen heittäny tilliä kalaruokaan, oreganoa jauhelihaan, liharuokiin sipulia sekä basilikaa kanaruokaan. Myös pippuria ihan hitusesti heitetty mukaan.. Yrteillä ja sipuleilla saa vaihtelua helposti vauvan ruokaan.

On annettu sormiruokaa. Kurkku on ehdoton suosikki, (poistan siitä siemenet niin Kirppu hankaa kylmällä ikeniään kuin viimestä päivää) toinen on porkkana, muttei niin kovassa huudossa ku kurkku (liekö liian kova herkille ikenille?) Banaania mutustaa mielellään, samoin keitettyä perunaa ja bataattia. Avocadokin menee ja parsakaali hotkitaan. Makaroneja on kiva poimia pinsettiotteella ja lusikkaa pitää ehdottomasti pitää omassa kädessä.




 Musta on tärkeää, että vauva tottuu siihen ruokaan, mitä meillä syödään. Ne maut hahmottuu pikku hiljaa ja se, että kanaruokaan kuuluu curry, inkivääri ja chilikastike (jotka "lämmitän" voissa ennen kanan lisäämistä, jolloin ruoasta ei tule liian tulista lapsille..) Lihaan kuuluu yrtit ja pippuri. Jauhelihaan soija, oregano ja grillimauste unohtamatta kalaa sitruunan ja tillin kera!

( Oli suuri harppaus alkaa tekemään maustamatonta yksinkertaista ruokaa vauvalle, kun oli koulussa vuotta aikasemmin tottunut tekemään hyvin maustettu ravintolaruokaa. Jouduin ite tutkimaan asiaa monesta suunnasta ja opetelemaan ihan uuden näkökulman ruoanlaittoon. Perusmaut on pysyneet samoina, mutta vauvan ja lasten takia on ruoka aivan erilaista, kotiruokaa. Ei enää lähelläkään ravintolatason kurmeeta! Saatetaan vielä silloin tällöin miehen kanssa nauttia "parempaa" ruokaa, mutta harvoin.. )


Meillä kaksi aikasempaa söi jo 8-9kk iässä samaa ruokaa kuin me aikuisetkin, tein heille samoista aineista oman ruoan, ilman suolaa ja mausteita (lisäsin mausteet meiän ruokaan myöhemmin/sen jälkeen kun olin lasten annoksen erottanu omasta). Suolaan totuteltiin vasta sitten 1v iässä kun alettiin syömään samaa ruokaa kaikki.  Nykyään meiän ruokailutottumukset on muuttuneet tuosta 7-5v takaisesta, kun esikoinen ja kakkonen oli 1-3v. Meillä syödään paljon monipuolisemmin ja niin paljon on tullut uusia ruokia, että ne vanhat klassikot on vain jääneet, muut on unohtuneet..

 Maitotuotteet ollaan otettu mukaan n. 9-10 kk iässä. Raejuusto oli molempien herkku. Taidettiin alottaa molempien kanssa aikoinaan makaronilaatikolla, se meni kuin kuumille kiville ja pikku hiljaa lisättiin maitotuotteita ruokailuun mukaan. Rahkat, jugurtti ja viili (josta kumpikaan ei edelleenkään tykkää!). Myös juustot otettiin mukaan. Ensin vain pieninä annoksina, sitten enemmän kun näytti ettei mitään oireita tuu. Maito pikku hiljaa 10 kk iästä eteenpäin totutteluannoksina.


Koitan pitää maut tuoreina ja simppeleinä, vaikka tykkäänki itse maustaa ruokani hyvin. Lasten ruoan maustan sipuleilla ja yrteillä, lisään ruoan sekaan maustetta, joka syventää perusmakuja. Suolaa koitan välttää mahdollisimma paljon. En lisää suolaa enää makarooniin, riisiin tai perunoiden sekaan, vaikka ennen niin teinkin. Puuroon se kuuluu yhtälailla ku voisilmä.

Mulla on jäänyt rutiiniksi maustaa tietty ruoka tietyllä tavalla. Makaroonilaatikko maistuu aina samalta, siellä on aina jauhelihan, munamaidon ja makaronin lisäksi raastettua porkkanaa seassa, samat mausteet ja "löysä" koostumus, sillä inhoon itse laatikkoa, joka leikataan neliön muotoiseksi palaksi, kun se on niin hyvin hyytynyt. ehhhei, meiän laatikko on löysää eikä siitä saa neliöö ku seuraavana päivänä, jos sitä jää. Lasagnessa on aina valkokastike (valkosipuli-tuorejuustolla) ja jauhelihakastike, täysjyvälevyistä tehtynä. Makkarakeitossa on aina HK:n "blöötä" (kuten lapset jo tuota makkaraa kutsuva: tehdäänkö hkn blöökeittoa?) ja runsaasti persiljaa. Niin ja unohtamatta kinkkukiusausta punajuuren kera.




Suurin haaste tähän ruoan totutteluun tulee olemaan se, että palaan töihin luultavasti jo ennen ku tyttö on 1v. Toivon niin että ryhmässä ei olisi sitten ainakaan kovin vaikea allergisia lapsia, sillä joutuu alkuun joka tapauksessa tekee ainakin kahdellaista ruokaa ja se lisää taas haastetta ja lisäaikaa keittiössä. Muistan, sen hetken kun aloitin perhepäivähoitajana. Ryhmässä oli omat vajaa 7kk ja 2.5v sekä 1v, joka oli syönyt vain purkkiruokaa ja 2v, joka ei suostunu syömään yhtään mitään ilman taistelua. Voin kertoa, että oli siinä haastetta sen lisäksi, että kaikki oli vaipoissa, puettava, 2 nukku vaunuissa, 1 ei halunnut nukkumaan ja toinen huusi.. Niin ja pienin nukku reilut 4h yöunet.. Siitä kuitenkin selvittiin, mutta se aika joka meni keittiössä ruokaa tehden oli valtava! Koitin tehdä ruoan esivalmistelut jo ed. iltana, mutta aina ei kerenny/pystyny ja voin kertoo, etten tiiä montako kattilaa olen pilannut polttamalla ne pohjaan, siihen ei riitä kahdenkaan käden sormet.. tein kolmenlaista ruokaa, joka päivä, useamman kuukauden ajan: omalle maustamatonta ja paloina, 1v:lle samoista raaka-aineista ku muillekin, mutta se piti olla sileää, kun ei suostunu syömään paakkuja yhtään ja muille yhtä ja samaa.. Tosin taistele siinä joka päivä 1.5h että yksi söisi edes lusikallisen ruokaa. Voin kyllä kertoo, että 6kk myöhemmin kaikki syötiin samaa ruokaa ja ilman taisteluita! Samoin kävi toisten hoitolasten kanssa, kun tulivat hoitoon äiti sano ettei ne syö mitään kasviksia tai salaattia, 6kk myöhemmin ei tainnu olla enää mitään mitä ne ei olis syöneet, joten otan tästä kiitokset itselleni sitkeästä yrittämisestä ja siitä että meillä oikeesti pitää maistaa, vaikka se olisi sitten nuppineulan pään kokoinen pala paprikaa, mutta se maistetaan. Älkää käsittäkö väärin: En pakota tai syötä vaan lapsi syö ihan itse ja saa kiitosta paljon! Kehuilla, kannustamisella ja toisten esimerkillä saa paljon pieniä ihmeitä aikaan.

Meillä on 6-8 viikon kiertävä lounaslista (oon sitä tässä vuosien mittaan muutellut ja ottanut listalle ne suosikit, jotka aina nousee ryhmän herkuiksi) Nyt on uusia ruokia taas "loma" aikaan ilmaantunu tosi paljon ja siksi liukuva määrä, kun en tiiä otanko kuinka paljon niistä mukaan uudelle listalle. Tuota listaa alan taas käymään läpi syksyn tullen ja opetellaan pikkuhiljaa Kirpun kanssa ruokien tuntumaa.. Tehdään tästäkin tytöstä monipuolinen ruokailija, jonka on maistettava uutta ruokaa ennen ku saa sanoa ettei tykkää.. :)




Puurot kokeiltu:
- kaura, ohra, riisi, vehnä, speltti (4-viljaa)

Kokeiltiin myös porkkanaa, josta alkuun tuli poskiin ryhelmää: ohi menevä, ei oo tullut  enää mitään! Eikä muistakaan ruoka-aineista oo tullut mitään. Huoh!

Ainoa mikä ei uppoa on pakasteesta sulatettu äidinmaito.. Koitan tunkee noita maidon loppuja puuroihin ja ruoan sekaan, mutta tyttö irvistelee..  (korvikkeeseen sekoitettuna maistuu kyllä)





Myös täällä oon kirjotellu samankaltaisia asioita soseista
- Soseita!
- soseita
lemppareita

Muita osottteita:
- lapsiperheen ruokailutottumukset-
- MLL

Ihana blogi
Maxin deli

1 kommentti:

  1. Kiva teksti täynnä asiaa :) nostan sulle peukun pystyyn hyvistä ruokailutottumuksista, etenkin perhepäivähoitajana! Hauskaa kesänjatkoa! T:äippälomalla oleva lto

    VastaaPoista

Hipsula kiittää kommenteista!

Seuraa Hipsulaa: