Toistanko mä nykyään itseäni.. Näitä pihakuvia näyttäis olevan taas joka postauksessa.. :)
Ollaan oltu tällä viikolla paljon ulkona ja nautittu lumesta.
- Maanantaina oltiin aamu kuitenkin sisällä, kun uusi hoitolapsi kävi tutustumassa, iltapäivällä kiiruhdimme kuitenkin heti välipalan jälkeen ulos. Siellä olikin mukavaa touhuta leikkimökissä.
- Tiistaina teimme treffit toisen hoitajan kanssa puistoon. Siellä ollessamme kuitenkin isoin halusi koko ajan lähteä kotiin. Keinuttiin, laskettiin mäkeä ja leikittiin.. Iltapäivällä mentiin taas ulos heti välipalan jälkeen ja nautittiin ihanasta ulkoilusäästä.
- Keskiviikkona saatiin aamulla toinen uusi hoitolapsi kylään, mutta me ulkoiltiin koko tuo aika. Isoin kitisi koko ajan että tahtoo sisälle (ei kyllä oo mitään jännitystä uudesta paikasta tai "uudesta" hoitajasta, tahto on kova.) Ei sana on yleinen. Lopulta jouduin antamaan periksi ja samalla toisen hoitolapsen puvun sisältä alkoi käydä epämiellyttävä löyhkä, joten vaipanvaihtoa kohden.. Iltapäivällä ulkoiltiin taas paljon ja leikit edelleen jatku lumessa ja lätäköissä
- Torstaina oltiin pihassa, tehtiin lumitöitä aamu, likat eivät olleet tänään yhtään ulkoilutuulella, joten ulkoilu jäi aika lyhyeen.. Iltapäivälläkin oltiin vain hetken aikaa...
- Perjantaina aamupäivä oltiin liikkahallilla.. Itse sain hyvän lenkin, kun työnsin tuplat mäkeä alas 1.5km lumiloskassa ja takasin päin mäkee ylöspäin. Painoa kepeät 30kg, joten vois sanoo et HUHHUH! Eipä tämän hoitajan kunto missään teräksessä ole.. Iltapäivällä hypittiin lähinnä lätäköissä. Vettä oli paljon ja kuralääryä oli kiva keittää.. Lätäkköihin opittiin hienosti kaatumaan ja suuhun meni ihan kaikki. Hoitolapsella on vain talvikengät käytössä, joten kun 345 kieltoa olla menemättä lätäkköön alkoivat käydä jo kuuroille korville, niin luovutinpa sitten kiellot kokonaan, ei paljoo auttaneet.. Toivottavasti ei ollu sukat ihan läpi märät.. Mahtava aloitus viikonlopulle!
Tollanen hassu möllykkä on ilmestynyt taas katukuvaan..
Hassua miten taas mieli on niin virkeä ja täynnä tohinaa, kun vähän saa aurinkoenergiaa.
Ulkonakin viihdytään koko ajan taas enemmän ja enemmän ja täällä ei malttais kukaan ottaa et nuo parissa päivässä sataneet lumet sulais pois.
Leikkimökki on kiehtonut sekä 1-vuotiaita, että eskarikansaa ja siellä käykin jo kauhea sutina et miltä tavarat talven jälkeen näyttävätkään (kauheesti ei talvella siellä olla leikitty..)
Kattilat on kolissu, lautasia "pesty" ja pitkä lista annettu äidille kertoen että jotain puuttuu vieläkin..
Meillä ryhmä vaihtuu.
Kaikkien negatiivisien asioiden jälkeen meille paistaa jälleen aurinko ja elämä on taas "helppoa"!
Ryhmästä on tulossa mahtava, jos uskallan jo muutamien päivien perusteella sanoa.
Ainakin tyttöenergiaa ei puutu, 6 likkaa... Niistä 2 on omia (1v ja 6v). Hoidossa 2 on 1-vuotiasta, 4- ja 5-vuotiaat. Kuulostaa niin pahalta, noin monta... Mutta, ei nää kaikki oo joka päivä tai koko päivää, joten ei pauku ryhmä liitoksistaan.. Innolla odotan et päästään "vauhtiin".. Suunnitelmia on taas muokattu ja kalenteriin merkitty jo useampi meno lasten kanssa.
mm. Kirjastolla satutunteja/nukketeatteria, liikkahallia perjantaisin, valokuvaus, retkiä...
Yksi uusi on ollut jo pari päivää hoidossa, toinen käyny tutustumassa, mutta kolmannesta ei ole kuulunut vielä mitään. Ensi viikko onkin sitten yhden lapsen kanssa, jollei tuosta kolmannesta sitten kuulu jotain ... Mukavilta vaikuttaa silti ryhmänä, lapsina, aikuisina ja erityisesti iloinen on meiän oma eskari: hänelle on ollut nyt niin hyvä kaveri, että luulis tyttöjen tunteneen iäisyyden, vaikka ovat vasta 2 päivää yhdessä touhunneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hipsula kiittää kommenteista!