... elämä jatkuu ...

... Elämä tosiaankin jatkuu....

....  Isäni voi hyvin, on päässyt jo kotiin ja sai pitkän sairaslomalapun  takataskuun..


.... Tässä sitä on vaan miettiny että miten elämä osaakin pysäyttää niinä hetkinä, kun tuntuu että oravan pyörästä on jarrut kadonneet ja pois olisi päästävä.  Kukaanhan ei voi ennustaa tuotakaan vaivaa etukäteen, joten yllättävintä tässä on se, että kyseessä oli isäni. Hän liikkuu todella paljon, hän ottaa yövuoroon  säkillisen hedelmiä evääksi, hän ei syö roskaruokaa usein, hän on perusterve alta 55-vuotias ja kun tiedän että perhepiirissä vertailukohteena on täysin vastakohta niin tuntuu niin epäreilulta..

.. Ne on ne geenit.. Niissä on paljon hyvää, mutta sairauksien kohdalla niistä ei löydy mitään hyvää! Onneksi nyt kuitenkin kaikki meni hyvin ja ensi säikähdyksen jälkeen osasi jo luottaa huomiseen. Kaikki on loistavasti, isä on jälleen lähes tulkoon oma itsensä.. Tosin hän ei saa ajaa autoa, ei käydä lenkillä (max. 10 min kävely) ja sykettä pitää mitata/tarkkailla kokoajan niin ettei se saa nousta 20-30 lyönnilllä leposykkeestä..


.. Annan kyllä hyvät pisteet sille sairaanhoitajalle/lääkärille, jotka isälle ohjeet kotiin paluusta antoivat, mutta se yksi vanha kääkkä joka siellä (K-Sks) meni puhumaan äidilleni läpiä päähän ni sais kyllä niin kovaa potkua takapuoleen että lentäis kyllä yli Jkl:n rajan! Jos toisen mies makaa sydänvalvonnasta juuri osastolle siirtyneenä niin viereen ei  tulla sanomaan että tilanne on nyt kyllä niin huono, etten tiiä selviääkö miehenne tästä, tai palaako hän koskaan ennalleen.. (ja isän tilassahan ei sillä hetkellä ollut mitään huoleen viittaavaa, toinen vaan sanoillaan sai kaiken kuulostamaan että nyt on vastassa lappu varpaaseen ja kylmä kuoppa..!)


sydäninfarkti